Lue keskustelun säännöt.
Perheettömän ihmisen yksinäisyys
05.08.2021 |
Oletteko huomanneet , miten perhekeskeinen yhteiskuntamme on? Jos olet lapseton sinkku, olet totaalisen ulkona kaikesta ja yksin.
Itse olisin halunnut perheen, miehen jalapsia, mutta ujous, huono itsetunto ja ruma ulkomuoto estivät tuon haaveen. Nyt olen 54- vuotias, ja totaalisen yksin. Sisarukseni eivät pidä yhteyttä. Itse yritin, mutta se oli yksipuolista, joten lopetin. Ystävät ovat perheeni, mutta heilläkin on omat perheet: lapset ja miehet tai lapsenlapset tai vaan lapset ja en ole ns paras ystävä, joten yståvilläkään ei ole aikaa.
Työstä sain potkut, joten niitäkään sosiaalisia suhteita ei enää ole. Lisäksi , jotkut ystävät alkaneet jopa "karsastamaan" kun sain potkut ja jäin työttömäksi.
Minulla ei ole mitään tukiverkkoja, apua vaikea saada, jos jotain tapahtuu.
Me sinkut yksinäiset olemme jotenkin näkymättömiä yhteiskunnassa. En usko, että ystävänikääb tähän asiaan havahtuvat, ennenkuin 8vat vanhuksia, ja ne kumppanit kuolleet, jalapset asuvat muualla,ja pitävät harvakseltaan yhteyttä.
Mietin usein, että.mikdi ole olemassa, ja mitä merkitystä elämälläni oikein on.
Haluaisin nyt kuulla muiden yksinäisten ajatuksia ja mietteitä.
Kommentit (16)
Miten olisi jokin vapaaehtoistyö :)? Sellainen antaa merkitystä arkeen. Voisit esimerkiksi toimia tukiperheenä jollekin lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullla on sellaset unilääkkeeet että tuntuu että elän enemmän alitajunnassani unisssani kuin valveillla. Ja vielä kun alkoholin kanssa vetää mirtazabiiinia niiiin....
Olen miettinyt samaa. Tuntuu, viidenkympin jälkeen ainoa vaihtoehto on alkoholismi tai henkinen hihhulointi, näihin leireihin on oma tuttavapiiri jakautunut. Vapaaehtoistyö (lue=hyväksikäyttö) ei kiitos! Sitten on se porukka jolla on rahaa, ja jotka jatkuvasti matkustelevat, ja ruokakuvaa etelästä pukkaa faceen. Yksi porukka kuvaa koiriaan edestä ja takaa.
Joo esim. kaikki mainokset on perheille. Lapsettomat sinkut ei varmaan syö ruokaa, ei shoppaile, eikä matkustele tai osta autoa tai taloa.
Meidän työpaikalla oltiin suunnittelemassa (ennen kuin korona tuli) jotain luontopolkua/ulkoilutapahtumaa, johon olisi voinut tuoda koko perheen; ukot, akat lapset, kissat ja koirat. Mietin vain kenet minä olisin sinne vienyt, jos olisin halunnut osallistua. Ehkä äitini.
Olen kuullut, että joissain työpaikoissa pikkujouluihin voi tuoda myös puolison. Luojan kiitos meidän työpaikalla ei ole sellaista ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukiperheeksi, sijaisvanhemmaksi, perhepäivähoitajaksi?
Minä olen lakannut odottamasta mitään keltään ihmiseltä. Haen sisältöä elämääni kirjoista ja musiikista.
Luontokirjat antavat paljon, niistä oppii vaikka mitä. Vammani estää minua menemästä metsään mutta kirjoja pystyn lukemaan.
Lisäksi kuuntelen paljon äänikirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainenkin ihminen on perheetön jonka lapset eivät asu kotona enää. Ei sitä kukaan tajua
Oletteko huomanneet, että tälläkin palstalla osa hehkuttaa sinkkuutta ja lapsettomuutta ainoana oikeana vaihtoehtona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos saisin toisen, uuden elämän, eli syntyisin uudelleen, ai että, miten tekisin KAIKEN toisin, valitettavasti tämä elämä ei ollut koekappale, lapsuus, nuoruus, aikuisikää ja ikääntyminen, kaikissa elämän vaiheissa huomaat, että muutut ihmisenä, paljonkin, mutta mitään et enää pysty kääntämään sinne etkä tänne, puhdasta pöytää kun ei enää ole.
Minäkin olen lapseton yksineläjä, 46-vuotias. Äidilläni todettiin vastikään muistisairaus. Sen jälkeen olen ensimmäistä kertaa todella alkanut miettiä omaa vanhuuttani. On pelottava ajatus, että minullekin tulisi muistisairaus ja olisin vain ja ainoastaan viranomaisten avun varassa. Se on tosi ahdistavaa. Vanhempani ovat läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset minulle. Ahdistavaa on myös ajatus heidän väistämättömästä kuolemastaan. Silloin jään täysin yksin tähän maailmaan. Ystäviä on sekä sisarus ja sukulaisia, mutta he eivät voi korvata vanhempia. Koska minulla ei ole lapsia tai puolisoa, tuntuu etten koskaan ole ”irrottautunut” vanhemmistani ”normaalisti”. Kyllä tulevaisuus tuntuu ahdistavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että tälläkin palstalla osa hehkuttaa sinkkuutta ja lapsettomuutta ainoana oikeana vaihtoehtona?
Monelle se onkin sitä. Moni tekee tietoisen valinnan ja on siihen tyytyväinen elämänsä loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Sellainenkin ihminen on perheetön jonka lapset eivät asu kotona enää. Ei sitä kukaan tajua
No eikä ole. Kyllä meidän perhe säilyy, vaikka lapset jo kotoa pois muuttanut. Jäädään puolison kanssa kaksin. Olemme edelleen perhe. Lapset ja lapsen lapset käy. Kyllä meidän perhe vaan kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 45-vuotias. Haaveilin aikoinaan perheestä, mutta muutamien vakavampien suhteiden tiimoilta ei ole löytynyt soveliasta kumppania. Pari oikein hyvää ystävää on jäänyt lapsuusvuosilta ja kavereita/tuttuja on tietokone- ja konsolipelaamisen ansiosta paljon. Viihdyn kyllä yksin, mutta silti hieman mietityttää, miten tulevien vuosien kohdalla käy.
Monet kaverit ovat perheellisiä, joka rajoittaa sosialisointia varsin paljon. Hyvin harvoin tulee kuitenkaan tavattua ketään livenä, joten "lankojen" varassa olen hyvin pitkälti. Työttömyyden ja osa-aikatyön välillä olen tasapainoillut, välillä ollut rennompaa ansiosidonnaisen ansiosta. Nyt kolmas 400 päivän jakso menossa ja sama työ ollut jo reilut kaksi vuotta - vaikkakin vain osa-aikaisena, mutta silti.
Parasta tässä on, ettei tarvitse lähteä kotoa mihinkään. Tavallaan olen tyytyväinen koronasta, koska se on hyvä syy olla matkustelematta, ja sukuloimaankaan ei tarvitse lähteä. Ehkä ne tärkeimmät asiat, mitä kaipaan, ovat läheisyys, seksi, suudelmat ja urheilutapahtumat livenä. Sitä elämää kun oli runsaasti etenkin ikävuosien 20-30 välillä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kuolevat yksin.
Eli on ihan sama olla kymmeniä vuosia yksin, koska kuitenkin lopulta kuollaan yksin? Vai mitä yrität sanoa?
Tulen perässäsi.