Miten manipulointi oikein toimii?
Olen pistänyt merkille, että lähipiirin yksi ihminen saa manipuloitua hänen läheistä ihmistä aika helposti. Läheinen tekee mitä toinen käskee ja nyt haukkui vielä tämän käskytetyn ihmisen. Kun aikaa meni vähän, niin tämä haukuttu otti yhteyttä tähän haukkujaan ja nyt jo tämä haukuttu puolustelee tätä haukkujaa. Miten voi olla, että jollakin on tuollainen valta. Miten voi olla ja miten tämä valta ja manipulointi oikein toimii? Kertokaa minulle.
Kommentit (15)
Malliesimerkki sairaasta toiminnasta, joka aktivoituu kun kohde kokee luomansa valheiden verkon paljastuvan. Hoitoa tuollaiset ihmiset olisivat tarvinneet jo vuosia sitten. Valehtelullaan ja toiminnallaan ovat ehtineet tuhota elämää.
Siten, että toinen alistuu joko siksi, että välttyisi haukuilta tai siksi, ettei kestä omaa syyllisyydentunnettaan, joka herää, jos ei tottele. Hän ei siis kestä tunnetta, olisi huono ihminen. Manipuloija pystyy herättämään hänessä tämän tunteen.
Manipuloija haluaa hallita. Osaa homman varmasti.
Manipuloija ei ikinä tunnusta omia virheitään, valheitaan. Hänen mukaansa syy on aina - a i n a - toisissa. Manipuloija puhuu pahaa muista eli sillä yrittää peittää omat tekonsa ja dusätä ne toisten syyksi. Todella sairasta toimintaa. Sellaisesta ihmisestä on terveellistä pysyä kaukana. Totuus tulee kuitenkin aina esille. Yleensä manipuloijan oman toiminnan kautta paljastaa itsensä.
Tällainen huomio:
huomaat, kuinka manipuloija puhuu pahaa myös niiden ihmisten perheenjäsenistä, joiden edessä hän esittää ystävää. Silloin kannattaa hälytyskellojen soida.
Manipuloijat on usein hyvännäköisiä ja karismaattisia ihmisiä ja manipuloidut heikkoitsetuntoisia tossuja jotka tuntevat alemmuudentunnetta moisen ylvästyksen edessä.
Tiukan paikan tullen, eli kun hän kokee paljastuvansa, alkaa huuto ja raivoaminen. Hän ei pysty keskustelemaan kuten normaali aikuinen ihminen tekee,vaan uhriutuu. Useimmiten hän on oppinut käyttäytymismallin jo lapsena jommalta kummalta vanhemmaltaan.
Manipuloidun läheisriippuvuus. Kun mikä tahansa kelpaa, jottei tarvitsisi olla täysin yksinäinen.
En yhtään tajunnut kuka haukkui ja ketä ja otti kehen yhteyttä 😄
"Läheinen tekee mitä toinen käskee ja nyt haukkui vielä tämän käskytetyn ihmisen"
Siis haukkui itsensä? Ja otti sen jälkeen yhteyttä itseensä puolustellakseen itseään...
Vierailija kirjoitti:
Manipuloija haluaa hallita. Osaa homman varmasti.
Tämän ku tunnistaa on vahvoilla. Sillon keinot ovat monet joten manipuloija ei pääse enää ns. ihon alle.
Juuri tämä. Hillitön raivoaminen ja keskustelukyvun puute. Aina joku järjetön uhkailu ja vaade, että jos et tee näin niin siitä seuraa tätä ja kuka sua uskoo..
Hyvin hillitty käytös muiden edessä työpaikalla tai hovisuvun.. mutta jotakuta jota vihaakateutensa ym vuoksi onhan se nähty. Perintöasioilla kiristely ja rikollinen uhkailu. Itse näin parhaimmaksi päästä eroon tällaisesta suvun helmestä antamalla tälle mielikuvan voittamisesta ja runsaan pitämisestä. Mitä toki saikin pohjattomaan säkkiinsä. Ei se onnelliseksi häntä tee. Päinvastoin on hämmentynyt kun näki että ei saa heilautettua. Surullinen loputtoman onneton tapaus koko loppuelämänsä. Puuttuu jotain oleellista näet. Kyky rakastaa näet. Tai ottaa sitä vastaan. Pelkkä voittamisen ja nöyryyttämisen halu poikarukalla. Äitinsä kontrolli ja sittemmin vaimonsa. Mieslapsi.
Heikon on pakko kuulua johonkin joukkoon tai muuten hajoaa. Toinen heikko uskoo ja siitä seuraa liittoutuma. Eipä tuo sen ihmeempää ole. Yleensä ovat sitä mieltä, ettei heille ole mitään väliä mitä muut heistä ajattelevat ja muuta kliseistä. Ristiin puhuminen ja valehtelu ovat osalle ihmisistä niin joka päiväisiä toimenpiteitä, ettei sitä rehelliset ihmiset jaksa uskoa.
Manipuloija käyttää usein manipuloitavan heikkouksia häntä hallitakseen. Esim. vaikka jos joku on oikein fanaattinen ympäristönsuojelija niin manipuloija voi tehdä tästä itselleen työkalun ja syyllistää loputtomiin tämän ihmisen valintoja koska niissä on tekijöitä jotka rasittavat ympäristöä. Tarpeeksi kun tätä syyllistämistä ja arvostelua tapahtuu niin manipulaation kohde on lopulta täysi varjo itsestään.
Monet ovat omaksuneet tuollaisen käytösmallin jo lapsina, joten manipulointi tulee helposti ilman että osaa selittää oman toimintansa tieteellisin termein.
Sairaasti.