Mitä ajattelette seksistä ilman tunteita, ja vastaavasti seksistä , jossa on rakkaus ja kova himo sitä omaa ihmistä kohtaan
Kommentit (3)
Minä himoan ja rakastan myös hulluna miestäni, vaikka oltu jo kauan yhdessä. Seksiä voi olla ilmankin, mutta ei se ole silloin mitenkään yhtä hyvää. Suurimmat orgasmit tulee kyllä himosta ja rakkaudesta yhteen ja samaan.
MInulle rakkaus ja himo kuuluu yhteen. Olen rakastellut himokkaasti koko ikäni, muuta seksiä ole ollutkaan. Olen haaveillut fantasioinut vieraista naisista aina ja aina kun siihen olisi vihdoin ollut mahdollisuus, en ole tuntenut naisessa mitään himoja. En kertakaikkiaan ole syttynyt tuntemattomien tai puolituttujen naisten kanssa. Tyhjiä kuoria. Edes lievä ihastuminen ei ole muuttanut tilannetta. Kaluni ei ole värähtänytkään. Jälkeen päin ihmetellyt, miksei tehnyt mieli. Vaimon kanssa syttynyt aina ja seksi ollut melkein enemmän henkistä yhtymistä kuin fyysistä. En ole muuta syytä keksinyt kuin sen, että kun kotona toimii 100% niin henkisesti kuin fyysisesti ei vain ole todellista tarvetta ja halua.
Minulle rakkaus ja himo ovat täysin erilliset asiat. Himo pitää olla aina hitonmoinen, mutta seksiin ei rakkautta tarvita. Eikä kaikkeen rakkauteen seksiä. Parisuhteessa tietysti pitää seksiä olla ja se hitonmoinen himo puolin ja toisin. Seksitön ja himoton parisuhde ei minulla toimisi, rakkaudeton voisi toimiakin, jos seksiä ja himoa olisi.