Lue keskustelun säännöt.
Kaikki ystävät menee naimisiin, saa lapsia, ostaa omakotitaloja, etenee uralla... ja minä vain jumitan
01.08.2021 |
Jumitan itsariyksiössä, naapuri on kauhea kyylä, käyn huonopalkkaisissa ja raskaissa p*skatöissä kun en löydä muutakaan, ulkonäköni on hirveä kun olen niin väsynyt töistä etten jaksa huolehta. Näytän puliakalta, olen aina väsynyt ja kiukkuinen, elämässä ei ole muita iloja kuin syöminen ja silloin tällöin kalja. Miehet eivät ole kiinnostuneet minusta enää moneen vuoteen enkä ihmettele koska en jaksa olla kiva ja sosiaalinen. En jaksa olla "hyvä tyyppi", joka löytäisi coolin toimistotyön jossa voi edetä uralla. En jaksa luoda uusia kaverisuhteita, ja vanhojen näkeminen on liian masentavaa kun kaikilla muilla tapahtuu koko ajan hienoja asioita elämässä. Minulla on vain kauhea työ, kauhea naapuri, kauhea yksiö, kauhea väsymys, kiukku, ruma naama ja rumat vaatteet. Kohtalotovereita?
Kommentit (20)
Ja jokusen vuoden päästä tulee liuta avioeroja, lusikat menee jakoon ja kaikista noista lapistakaan ei mitään mallikansalaisia tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pian löydät itsellesi…kun sitä vähiten odotat…elämäsi rakkauden…..joten älä huolehdi…elämä osaa yllättää…
Oot kuiteski oikeesti seksikäs ja hyvännäkönen ku vähä laihdutat, peset hiukset, käyt suihkussa ja vähän laitat ittees. Siitä vaan korttelibaariin, niin kyllä siellä joku kiinnostuu. Eikä ne kaikki o juoppoja, mäkin kävin opiskeluaikoina paljon korttelirafloissa. Ja sain hyvän ammatin javtyöpaikan ja perheen. Usein kattelin sit vielä varattuna että oli niin kivannäköstä pirkkoa tarjolla mutta ei sit enää voinut.
Kotoa sua ei tule kukaan hakemaan seuraksi eikä töihin.
Vierailija kirjoitti:
Ja jokusen vuoden päästä tulee liuta avioeroja, lusikat menee jakoon ja kaikista noista lapistakaan ei mitään mallikansalaisia tule.
Kateellisen vanhanpiian märinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekstistä on helppo päätellä, miksi olet tuossa tilanteessa.
Vali vali sitten vaan, kun ei mihinkään pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jokusen vuoden päästä tulee liuta avioeroja, lusikat menee jakoon ja kaikista noista lapistakaan ei mitään mallikansalaisia tule.
Kateellisen vanhanpiian märinää.
Elämänkokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmosta se on juu. Ei kaikki koskaan löydä ketään. Ja jos löytääkin niin harvoin siinä hyvin käy.
En itsekään oikeastaan edes halua löytää ketään koska en usko että kukaan jaksaisi minua kauaa katsella. En itsekään huolisi tällaista akkaa niin miksi kukaan mies huolisi?
Vain joku hyväksikäyttäjä ehkä huolisi minut panopatjakseen ja nyrkkeilysäkikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikille tapahdut kokoajan hienoja asioita elämässä.
Mutta kuulostaa siltä, että olet avun tarpeessa. Ota esim. työterveyteen yhteyttä ja sitä kautta lähete terapiaan tms. Kun saat itsesi kuntoon jaksat taas miettiä mikä se on mitä elämältä haluat. Ei se välttämättä edes ole joku "hieno" työ ja pikkuporvarillinen perhe-elämä. Se voi olla jotain aivan muuta ja vaikka ihan muaalla kuin SUomessa.
Minä olen vain tyytyväinen ja helpottunut siitä, etten ole "vanginnut" itseäni miehellä, vakityöllä, omistusasunnolla tai lapsilla. Ahdistaa ajatuskin! t N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja jokusen vuoden päästä tulee liuta avioeroja, lusikat menee jakoon ja kaikista noista lapistakaan ei mitään mallikansalaisia tule.
Miksi pitäisi tulla jotain "mallikansalaisia"? Oletko kontrollifriikki?!
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikille tapahdut kokoajan hienoja asioita elämässä.
Mutta kuulostaa siltä, että olet avun tarpeessa. Ota esim. työterveyteen yhteyttä ja sitä kautta lähete terapiaan tms. Kun saat itsesi kuntoon jaksat taas miettiä mikä se on mitä elämältä haluat. Ei se välttämättä edes ole joku "hieno" työ ja pikkuporvarillinen perhe-elämä. Se voi olla jotain aivan muuta ja vaikka ihan muaalla kuin SUomessa.
Niitä hienoja asioita vaan hehkutetaan somessa, niin muista voi tuntua siltä kuin kaikkien elämässä vaan tapahtuisi koko aika jotain todella upeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pian löydät itsellesi…kun sitä vähiten odotat…elämäsi rakkauden…..joten älä huolehdi…elämä osaa yllättää…
Tähän ei usko mummonikaan. Miksei voisi vaan sanoa ääneen sitä totuutta, että kaikki eivät vaan löydä ketään?
Mulle nuo ovat tulleet vähän niinkuin huomaamattaan. Olin 28v kun huomasin että se tyttöystävä josta en ollut edes niin varma, odotti mulle lasta, muutettiin yhteen ennen lapsen syntymää, tehtiin pari lisää, mentiin naimisiin ja rakennettiin vielä se kallis omakotitalokin, vieläkään en ole oikein varma mitä haluan. Olo on kuin nuorella 25v Jonnella, aikuisethan tällaista tekee. Vieläkin on useampi tinderistä hankittu tyttöystävä ja pano niinkuin silloin 25 vuotiaanakin oli, mikään ei ole muuttunut, vaikka mukana kulkee kokonainen perhe🤣 Mies 36v
Vierailija kirjoitti:
Mulle nuo ovat tulleet vähän niinkuin huomaamattaan. Olin 28v kun huomasin että se tyttöystävä josta en ollut edes niin varma, odotti mulle lasta, muutettiin yhteen ennen lapsen syntymää, tehtiin pari lisää, mentiin naimisiin ja rakennettiin vielä se kallis omakotitalokin, vieläkään en ole oikein varma mitä haluan. Olo on kuin nuorella 25v Jonnella, aikuisethan tällaista tekee. Vieläkin on useampi tinderistä hankittu tyttöystävä ja pano niinkuin silloin 25 vuotiaanakin oli, mikään ei ole muuttunut, vaikka mukana kulkee kokonainen perhe🤣 Mies 36v
Kiitos tästä tekstistä, ehkä sinkkuus ei olekaan niin kauhea asia. ap
En vertaa omaa elämääni muiden elämään. Elän tyytyväisenä tuilla, välillä ihmettelen miksei useampi tee näin.
Ikätoverien lapset saaneet jo lapsia ja perustaneet perheitä,rakentaneet omakotitaloja...
Minä edelleen jumitan kämpässä...
Pitää osata katsoa asioiden positiivisia puolia. Ainakaan ei ole huonoa parisuhdetta, sellainen voi pahimmillaan olla jopa hengenvaarallinen. Lapsista on todella paljon vaivaa, huolta ja rahanmenoa. Pieni asunto tarkoittaa, että se on todennäköisesti edullinen, ja helppo siivota. Eikä sekään ole mikään paniikin aihe, ettei ole vielä "hienoa" työpaikkaa. On aika hyvä juttu, että on edes joku työ.
Oletko minä? :D Kuulostaa tutulta. Omat läheiset ystävät on alkaneet elää perhe- ja uraelämää jo 10 vuotta sitten ja itse elän vieläkin samanlailla kun parikymppisenä. Minulla oli pitkään yksi kaveri, jonka kanssa oli samanlaiset elämäntilanteet, mutta niin vaan päätyi sekin ystävä yhtäkkiä hyvään ammattiin ja perusti perheen. Onneksi erilaiset elämäntilanteet ei ole haitanneet ystävyyssuhteita, mutta kyllähän tässä välillä tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja epäkelvoksi kansalaiseksi, kun ei tunne muita samassa tilanteessa olevia.