Miten vanhempien ero syrjähypyn takia vaikuttaa lapsiin?

Pienille lapsille ei kerrota, että äiti tai isä lähtee kotoa pois siksi, kun ei enää rakasta äitiä/isää.

Sellaine olisi todella julmaa, ja tekisi syvät haavat lapsen henkiseen elämään.

Suuremille lapsille voi asiasta voi asiallisesti ja neutraalisti, ketään syyllistämättä.  Lapsi muodostaa sitten omat mielipiteensä asioista.

Lasketaanko, kun sain tietää syrjähypystä vasta teini-ikäisenä? Olin 7, kun vanhempani erosivat.

Minusta tuli melko tavallinen, jos ei mt-ongelmia oteta mukaan. Niihin vaikutti lapsuuden traumat, joilla ei ollut kuitenkaan tekemistä syrjähypyn kanssa. Olen ollut ainoastaan yhden miehen kanssa, nykyisen kumppanini. Olin pitkään sinkku, omasta halustani mutta myös siksi koska en löytänyt ketään kenestä pidin tarpeeksi. Sitoutuminen on ollut helppoa, koska mieheni teki alusta asti selväksi, että haluaa olla kanssani ja tietysti koska pidän hänestä.

Vaikka sain tietää vanhempani pettämisestä verraten myöhään, meillä kahdella on ollut ongelmia niin kauan kuin muistan, enkä ole moneen vuoteen ollut häneen yhteydessä. Viha, jota nuorempana tunsin, on haalistunut välinpitämättömyydeksi. Kun sain tietää hänen syrjähypystään, en reagoinut siihen oikeastaan mitenkään, sillä hän on tehnyt paljon pahempaakin. Toki tunsin myötätuntoa petettyä vanhempaa kohtaan, mutta toisaalta oli kaikkien etu, että heidän avioliittonsa päättyi. En tiedä, kuka suhteen ulkopuolinen henkilö oli, joten ei ole kummempia tunteita siihenkään suuntaan. Käsittääkseni hän oli oikeasti ulkopuolinen eikä esimerkiksi vanhempieni yhteinen kaveri. On ihan mahdollista, että ulkopuolinen henkilö oli itse vapaa eikä tiennyt vanhempani olevan naimisissa.

Toki vanhempien kurja avioelämä hillitsi omia pariutumishaaveita, mutta toisaalta perhepiirissä oli paljon onnellisia, pitkäikäisiä pareja, joilta sai toisenlaista mallia. Ja toisaalta lähes kaikkien kavereideni vanhemmat ovat eronneet, joten en ole kokenut huonommuutta rikkinäisestä perheestä. 

Meidän lapset ekan miehen kanssa olivat 1,2 ja 4v kun erottiin koska x kävi vieraissa. Tänään ovat aikuisia, en ole ikinä kertonut tästä heille. Ei ole syytä sellaista kertoa lapsille. Ja jos kertoo, haluaa vain kiusata x:ää, ja häviäjät ovat...just niin - lapset. Pitää olla aikuisena vaikka joskus on hankalaa.

Ei kai nyt lasten tartte siitä tietää....

Odotan siihen asti että lapset itse kysyvät. Sitten saavat kuulla että perhe hajosi koska heidän äiti petti

Olin 9 v kun vanhempani erosivat ja jäin äidille asumaan. Muistan varhaisemman lapsuuden harmaana, synkkänä ja hiljaisena. Siis todella hiljaisena. Sellainen tunnelma meillä oli silloin kotona. Isä muutti Maijan (nimi muutettu) kanssa yhteen ja tuntui kuin elämääni olisi silloin tullut kesä, väri ja ilo. Vaikka isä kertoi, että itse asiassa he muuttivat yhteen maaliskuussa, niin lapsen maailmaani se näkyi väreinä. Pikkuhiljaa myös elämäämme äidin kanssa normalisoitui. Äiti alkoi sisustaa, laittaa itseään ja käydä ulkona. En vihannut vanhempiani vaan he molemmat olivat koko elämänsä minulle hyvin rakkaita ja samoin myös isän Maija. Hänkin oli hyvin rakas ja läheinen ihminen minulle. Itse olen ollut nyt naimisissa 32 vuotta, joten osaan kyllä sitoutua ihmissuhteisiin.