Minän haki poliisit, ihana rauha nyt!
Pojan perhe tuli torstaina juhannuksen viettoon, asumme pienen järven rannalla, pojan lapset tykkäävät uimisesta ja aika kuluu heillä täällä hyvin. Majoitimme lapset päätalon vinttiin (yläkerta) ja vanhemmat menivät puojiin, johon tehty kesähuone. Torstai-ilta meni ihan mukavasti, eilen iltapäivästä huomasin, että miniä oli juonut jotain. Aattelimme miehen kanssa, että eihän tuo haittaa juhannuksena.
Mutta mitä hullua, miniä alkoi oikein kunnolla juopotella, koskenkorvaa veti, 39-vuotias naisihminen.
Huomasin, että lapset vetäytyivät vinttiin, taisivat äitiänsä pelätä. Poikamme vältteli meitä mutta näytti olevan selvinpäin.
Puolenyön aikaan miniä sai hirveän raivarin, kipakka hän on ollut aina mutta nyt esineet pihalla lenteli kun huusi ja haukkui kaikki.
Yritimme puhua järkeä hänelle, mutta meno vain yltyi.
Minä soitin poliisit hakemaan. Hakivat kahden aikaan yöllä. Miniällä näytti olevan pissat housussa ja pisti vastaan poliisille oikein kunnolla. Sakot saa varmasti.
Poika on nyt avautunut elämästään, on kuulema miniä juonut jo jonkin aikaan tuohon tyyliin, että menee ihan yli ja riehumiseksi.
Olemme puhuneet pojalle järkeä, nyt aikoo laittaa eron vireille. Jää tänne kesäloman ajaksi lasten kanssa, hakivat kaikki tärkeät paperit heidän kotoaan mieheni kanssa yöllä. Miniä saa olla lomansa missä haluaa, tänne ei ole tulemista.
Soitin miniäni äidille aamulla, ei ensin uskonut, mutta kun kerroin, että putkassa on niin lopulta uskoi. Aikoi puhua järkeä tytölleen, saapa nähdä auttaako.
Toivottavasti poika ei peru eroa vaan uskaltaa viedä loppuun asti.
Hirveä juhannus, huh, huh.
Miniä tunnistaa tästä itsensä, jos tämän näkee, mutta tuskinpa näkee, muu maailma (poliisien ja äidin lisäksi) ei tiedä, joten ei haittaa.
Viina tuhoaa monen elämän.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Hyvin keksitty juhannustarina.
Aika kehno minusta, saman kynän tuotoksia taas.
"Minän haki poliisit." Miten nyt sujuu, ilman minää?
Vinoilut sikseen. Hyvä, että hakivat. Toivottavasti miniä ymmärtää hakea itselleen myös apua. Ja toivottavasti eropäätös pitää. Ei tuollaista tarvitse katsella, lapsetkin kärsii kohtuuttomasti.
Juopon kanssa juhannukset on tommosia. Ja oikeastaan kaikki juhlapyhät.
Karseaa. Lapsiparat. Alkoholia ei pitäisi olla kenenkään lapsen elämässä.. Onko lapset koulussa? Voisivat ehkä koulusairaanhoitajan tai - psykan kanssa jutella, osaan vain kuvitella miten pelottavaa on lapsesta nähdä oman äidin käyttäytyvän noin.
Hyvin keksitty juhannustarina.