Tultiin perheen kanssa mökille, ja mies lähti kalaan aikomuksenaan kalastaa koko juhannus
Juhannusvalitus, palstan numero ties mikä.
Mies lähti narraamaan sanojensa mukaisesti juhannuskaloja, kun minä jäin kahden lapsen kanssa mökille. Ruoka on tehty ja syöty ja miehellekin jemmaan jätetty, ja nyt ihmetellään, että mitäs sitten.
Ja erityisesti poika ihmettelee, koska olisi ja on ollut ja olisi tänäänkin ollut halukas oppimaan kalastamaan kuten isänsä, mutta isänsä väittää, että poika on ”ihan liian pieni”. Poika täyttää seitsemän.
Olen sattumoisin ollut joella laavulla useita kertoja, ja nähnyt siellä kalassa nuorempiakin, jopa perhokalassa.
”Menkää vaikka uimaan!” sanotte varmaan, mutta joo, ei mennä. Ranta on uimakelvoton, koska mies on kalastanut laiturilta ja jättänyt pohjaan useita koukkuja. Voi siellä kumisaappaat jalassa uida, mutta se on luonnollisesti aikuisten hommaa.
Pskin juhannus pitkään aikaan. Ei olisi pitänyt tulla ollenkaan.
Kiitoksia.
Kommentit (36)
Turha sitä on odottaa, on hukkunut jo!
Tinder vaan tulille.
Lähde lasten kanssa autoilemaan vaikka hotelliretkelle. Juhannuksen jälkeen koukkaatte isukin kaloineen kotiin.
6-vuotiasta pitäisi vahtia koko ajan joella. Ei siinä voisi itse kalastaa.
Vierailija kirjoitti:
Lähde lasten kanssa autoilemaan vaikka hotelliretkelle. Juhannuksen jälkeen koukkaatte isukin kaloineen kotiin.
Tämä oli oikeasti aika hyvä idea! Ollaan harmikseni miehen autolla, ja mies on joella autollaan ja tarvitsee sitä tietysti huomennakin. Ja ylihuomenna.
Silti tosi kaunis ajatus. Ensi vuonna muistan tämän.
- ap
Vierailija kirjoitti:
6-vuotiasta pitäisi vahtia koko ajan joella. Ei siinä voisi itse kalastaa.
Semmosta se on välillä lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
6-vuotiasta pitäisi vahtia koko ajan joella. Ei siinä voisi itse kalastaa.
Ei tarvi vahtia jos teippaa jesarilla sen kakaran johonkin rantakoivuun kiinni.
Vierailija kirjoitti:
6-vuotiasta pitäisi vahtia koko ajan joella. Ei siinä voisi itse kalastaa.
Eikö ukko voisi vaikka kerran tinkiä omista kaloistaan ja antaa omalle pojalleen kalastuselämyksen..?
Miten voi olla ranta uimakelvoton koukuista. Taas niin keksitty juttu. Jos uistin jää pohjaan on se jossain puussa tai kivennolossa niin ettet voi itteäsi vahingoittaa. Ja koukut ruostuu nopeasti.
Mutta jos ahdistaa hypätkää autoon ja menkää muualle.
Näillä helteillä ei kala syö. Jos miehesi ei sitä tiedä, niin on aika surkea kala- ym. mies.
Mies pettää sua jonkun lohen kanssa!!
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla ranta uimakelvoton koukuista. Taas niin keksitty juttu. Jos uistin jää pohjaan on se jossain puussa tai kivennolossa niin ettet voi itteäsi vahingoittaa. Ja koukut ruostuu nopeasti.
Mutta jos ahdistaa hypätkää autoon ja menkää muualle.
Itse en ainakaan ui rannassa, jossa pohjaan on vuosikausia tarttunut uistimia. En tiedä sinusta, mutta minä en ota enkä lasteni anna ottaa riskiä - vaikka miten olisivat koukut ruosteessa.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Mies pilasi juhannuksen.
No ei sentään anoppi!
- ap
Paskin juhannus pitkään aikaan?
Eli ukko nyt ekaa juhannusta siellä kalassa, muut jussit mennyt suht hyvin?
Ap:n pitää hankkia nyt juhannusadonis.
Ukko on jonkun vonkaleen kanssa ❤️😑
Laita miehelle hyviä voileipiä evääksi ja lämmin sauna odottamaan arvioituun paluuaikaan. Ei pieni piehtarointikaan varmaan pahitteeksi olisi.