Toivotteko koskaan, että elämässä olisi kaikki voinut mennä toisin?

Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät ja olin vuosia mukana pojan elämässä. Muistan pojan iloisena vesselinä, joka keräsi elokuussa pihan viinimarjapensaat tyhjiksi ja juoksi kesäaamuina nurmen yli näyttämään äidilleen itse onkimaansa kalaa. Pojan tulevaisuus näytti kirkkaalta... Koulu sujui hienosti, poika rakasti tarinoita historiasta ja kaukaisten maiden presidenteistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa juoda koulun jälkeen kaakaota ja pelata videopelejä. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojasta saisi joku mukava tyttö vielä ihanan poikaystävän! Pojan vanhemmilla ei ollut varaa mopoon tai mopoautoon, joten yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta, kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Tultiin vuoteen jolloin pojan lukio alkoi, hänestä tuli muutoksen myötä hiljainen ja varautunut. Olimme huolesta suunniltamme... Toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika miehistyisi armeijassa ja saisi opiskeluista uusia ystäviä. Poika pääsikin opiskelemaan ensi yrittämällä, mutta lopputulos oli tragedia... Palattuaan kesäksi kotiin ensimmäisen opiskelu vuoden jälkeen, poika romahti. Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...