Onko oikeasti pakko olla yhtäkkiä kiinnostunut suvustaan?
Alkaa olla mitta ihan täynnä. Isän puolen suvussa on nyt runsaasti eläkkeelle jääneitä jotka yhtäkkiä on keksineet että hei, tehdään sukututkimusta.
Ihmisiä jotka olen tavannut ehkä kerram nelivuotiaana, en kadulla tuntisi jos vastaan tulisi, ikinä eivät minusra ole olleet kiinnostuneita.
Nyt yhtäkkiä pitäisi alkaa juosta sukukokouksissa.
Isäni ei edes ollut hyvä isä, eikä lapsuuteni ollut hyvä. Kuoli kun olin teini.
Nyt viimeisintä kutsua on tuputettu puhelimitse, tekstiviestitse, facebookissa ja nyt sitten kirjatulla kirjeellä.
Eikö jumalauta oikeasti mene perille, että ei, ei kiinnosta!
Kommentit (4)
Sukulaisia ei voi valita, mutta sen voi valita, onko heidän kanssaan tekemisissä, itse en tuollaisissa tapauksissa olisi, joku arvokkuus se pitää itsellä olla. Onneksi ystävät voi valita, hyvin korvaavat turhaa sukua.
Kirjattu kirje kuulostaa lähinnä perinnönjaolta.
Vierailija kirjoitti:
Kirjattu kirje kuulostaa lähinnä perinnönjaolta.
En minä ole heiltä mitään perimässä. Välissä on omat lapset ja sisarusten lapset jne.
Ap
Miten sukukokous ja sukututkimus liittyy toisiinsa? Joku lähisuvun tapaaminen?