Lue keskustelun säännöt.
Mies ei kestä mun menetyksiä
26.05.2021 |
10 vuoden sisällä on ollut kaksi vaikeaa raskautta, 2 vanhemman kuolemaa, muutamat yt-neuvottelut, pari ADHD-diagnoosia ja irtisanominen. Vain minulla, ei miehellä. Mies porskuttaa menemään kuin mitään ei ole käynyt mutta itse haluan käsitellä asioita ystävien kanssa. Olenko itsekäs, eikö mulla ole oikeus käsitellä asioita? Miehen mielestä pitäisi jatkaa niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut mutta en vaan pysty. Käsittelen siis asioita ystävien kanssa. Ongelma on se että lapset haluaa olla mun kanssa eikä isänsä. Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä?
Kommentit (10)
Varsinkin vanhempiesi kuolema on varmasti asia, josta kannattaakin puhua ystävän kanssa, joka on kokenut saman. Sitä en kyllä ymmärtänyt, miten se miestäsi haittaa, mistä te ystävän kanssa puhutte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaaha, vai että pari ADHD-diagnoosiakin. On se hurja.
Ongelma on se että reagoin itse näihin muutoksiin mutta mies ei. Kaiken pitäisi jatkua normaalisti. Kun vastoinkäymisistä tai sairauksista tulee stressiä tai esteitä elää ”normaalia” elämää niin mies vetää herneet nenään. Eli olen ystävien kanssa tai haluan omaa aikaa. Menee jopa niin pitkälle että laittaa lapset soittamaan mun perään kun olen kaverilla kylässä. Miten siis saada pinnaa kestämään miehen kiukuttelun kaiken paskan keskellä?
No tuota, vaikeat raskaudet, yt:t ja irtisanomiset ovat mennyttä aikaa ja elettyä elämää, eikä niitä pitäisikään olla mitään tarvetta jäädä märehtimään, ainakaan vuosiksi. Sen märehtimisen aika oli silloin, kun asiat olivat tuoreita. Vanhempien kuolemaa saa ja pitää surra, mutta aikanaan suru muuttaa muotoaan. Adhd on siis listan ainut pysyvä juttu.
Onko sinulla taipumus yleensä jäädä jumiin vastoinkäymisiin? Se on nimittäin erittäin kuormittavaa paitsi sinulle, myös miehellesi. Ehkä hän ei vaan halua ottaa puheeksi, jos sitten jäät vellomaan pitkäksi aikaa asiaan. Tavallaan ymmärrän miestä, koska on sellaisia miehiä, mm. omani, jotka eivät osaa tai pysty antamaan toisen mielestä tarpeeksi tukea kriisin keskellä. Se ei kuitenkaan ole aina merkki välittämisen puutteesta, vaan erilaisesta tavasta käsitellä vaikeita asioita. Esim. sairauksissa kannattaa mieluummin etsiä vertaistukea, josta saa monesti enemmän irti.
Mitä tarkoitat, että on ongelma, koska lapset haluavat olla ennemmin sinun, kuin isänsä kanssa?
Vierailija 3/4 taitaa olla aviomieheni eli tossa esimerkkiä empatiasta jota olen saanut osakseni.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se että reagoin itse näihin muutoksiin mutta mies ei. Kaiken pitäisi jatkua normaalisti. Kun vastoinkäymisistä tai sairauksista tulee stressiä tai esteitä elää ”normaalia” elämää niin mies vetää herneet nenään. Eli olen ystävien kanssa tai haluan omaa aikaa. Menee jopa niin pitkälle että laittaa lapset soittamaan mun perään kun olen kaverilla kylässä. Miten siis saada pinnaa kestämään miehen kiukuttelun kaiken paskan keskellä?
Oletko tullut ajatelleeksi, ettei miehesi kenties tiedä itsekkään miten reagoida tai suhtautua kaikkeen tapahtuneeseen. Jokainen ottaa oman aikansa totutella tilaneteeseen. Eikä hänellä ole välttämättä sellaisia kavereita, joille puhua omista murheista
N20
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin vanhempiesi kuolema on varmasti asia, josta kannattaakin puhua ystävän kanssa, joka on kokenut saman. Sitä en kyllä ymmärtänyt, miten se miestäsi haittaa, mistä te ystävän kanssa puhutte.
Koska vietän aikaa sillon ystävän kanssa joka on pois perheeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen on raivattava oma tilansa ja pidettävä rajansa. Jos olet kaverin kanssa, kerrot etukäteen, että perään ei soitella, tulen sitten kun tulen. Isä voi hoitaa perhevelvollisuuksia sen ajan.
Älkää naiset olko kynnysmattoina.
Vierailija kirjoitti:
No tuota, vaikeat raskaudet, yt:t ja irtisanomiset ovat mennyttä aikaa ja elettyä elämää, eikä niitä pitäisikään olla mitään tarvetta jäädä märehtimään, ainakaan vuosiksi. Sen märehtimisen aika oli silloin, kun asiat olivat tuoreita. Vanhempien kuolemaa saa ja pitää surra, mutta aikanaan suru muuttaa muotoaan. Adhd on siis listan ainut pysyvä juttu.
Onko sinulla taipumus yleensä jäädä jumiin vastoinkäymisiin? Se on nimittäin erittäin kuormittavaa paitsi sinulle, myös miehellesi. Ehkä hän ei vaan halua ottaa puheeksi, jos sitten jäät vellomaan pitkäksi aikaa asiaan. Tavallaan ymmärrän miestä, koska on sellaisia miehiä, mm. omani, jotka eivät osaa tai pysty antamaan toisen mielestä tarpeeksi tukea kriisin keskellä. Se ei kuitenkaan ole aina merkki välittämisen puutteesta, vaan erilaisesta tavasta käsitellä vaikeita asioita. Esim. sairauksissa kannattaa mieluummin etsiä vertaistukea, josta saa monesti enemmän irti.
Mitä tarkoitat, että on ongelma, koska lapset haluavat olla ennemmin sinun, kuin isänsä kanssa?
Ongelma nimenomaan on se että kun on vertaistukea niin mies alkaa kiukuttelemaan että olen poissa kotoa, esimerkkejä: kaverin vanhempi kuoli, olin vertaistukena niin viestejä tulee miten pitäisi olla kotona ja lapset soittaa itkien missä olen. Sairastuin ja hain vertaistukea toiselta, toista äskeinen. En pysty sairastumisen takia osallistumaan kotitöihin, syyllistetään, jne.
En varsinaisesti saa nyt kiinni ongelmastasi.