Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lukuvuosi on kohta päätöksessa, miten teidän lasten lukuvuosi koulussa on sujunut?

Vierailija
26.05.2021 |

Jo toisen kerran peräkkäin kouluvuosi päätetään poikkeksellisiin kevätjuhliin - etänä. Itse olen tyytyväinen, että lukuvuosi saadaan päätökseen. Meillä lukuvuosi oli melkoinen kasvun paikka. Esikoinen aloitti yläkoulun, keskimmäinen kolmannen luokan ja kuopus ensimmäisen. Kasvamista ja kasvukipuja oli vähän jokaisella. Sen lisäksi keskimmäisen luokan karanteeni ja yläkoululaisen etäopetus sotki palettia kevätlukukaudella. Kuopuksen koulun aloitus syksyllä ei sujunut yhtä hyvin, kuin vanhemmilla lapsilla, mutta siitäkin selvittiin.

Kaikilla koulu tuntuu kuitenkin menneen hyvin, viimeistään todistuksista sen sitten näkee. Keskimmäisen kasvoi jotenkin todella paljon vuoden aikana. Mieskin totesi yksi päivä, että poika on muuttunut jo ihan "ison pojan" oloiseksi, vaikka vuosi sitten oli vielä ihan pienen pojan näköinen.

Niinhän sitä sanotaan, että ne parittomat vuodet koulussa ovat niitä haastavampia ja parilliset sitten hieman helpompia. Toivotaan, niin! Miten teidän vuotenne on sujunut, vältyittekö karanteenilta, etäopetukelta? Jäikö retket väliin?

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
26.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan hyvin on mennyt eka lukiovuosi. Vain yhden jakson joutuivat olemaan etänä. Opintomenestyskin on ollut toivotunlaista.

Vierailija
2/4 |
26.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukiolainen ei osaa elää tuossa etäopetuksessa, eli hänellä on nyt kaksi vuotta mennyt aika penkin alle. Nyt onneksi keväällä aukesi lähiopetus, on uskomatonta, miten mielellään teinipoika lähtee kouluun. Eli nyt ei mennä arvosanojen vaan suoritettujen kurssien perässä. 

Ysiluokkalaisella on ollut rankka kevät, ka oli väkisin saatava punnerrettua 9,2:stä 9,5.een, että varmistuu toivelukioon pääsy. No se onnistui, nyt näkee, että on takki aika tyhjä. Onneksi lähtevät luokkaretkelle ensi viikolla. Harastuksessakin on ollut rankka kevät, kun ei ole tiedetty koska kausi alkaa ja miten se alkaa vai alkaako ollenkaan. Sunnuntaina nyt sitten vihdoin alkaa tapahtua. 

Seiskaluokkalainen vaihtoi koulua kesken lukuvuoden, se on tuonut omat ongelmansa, mutta se tasainen 8,7 sieltä on vissiin nytkin keväällä tulossa.

Tavallaan hyvä, että loma alkaa, tavallaan huono kun vihdoinkin on saatu jonkinnäköisestä rutiinista taas kiinni.   

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
26.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jaa harrastukset... meillä taas tytöllä loppui kausi kesken kaikissa kolmessa sarjassa mitä pelasi. Omassa ikäluokassa menestyivät vielä erittäin hyvin ja harmi, kun eivät päässet taistelemaan mitaleista.

-1

Vierailija
4/4 |
26.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lukiolainen ei osaa elää tuossa etäopetuksessa, eli hänellä on nyt kaksi vuotta mennyt aika penkin alle. Nyt onneksi keväällä aukesi lähiopetus, on uskomatonta, miten mielellään teinipoika lähtee kouluun. Eli nyt ei mennä arvosanojen vaan suoritettujen kurssien perässä. 

Ysiluokkalaisella on ollut rankka kevät, ka oli väkisin saatava punnerrettua 9,2:stä 9,5.een, että varmistuu toivelukioon pääsy. No se onnistui, nyt näkee, että on takki aika tyhjä. Onneksi lähtevät luokkaretkelle ensi viikolla. Harastuksessakin on ollut rankka kevät, kun ei ole tiedetty koska kausi alkaa ja miten se alkaa vai alkaako ollenkaan. Sunnuntaina nyt sitten vihdoin alkaa tapahtua. 

Seiskaluokkalainen vaihtoi koulua kesken lukuvuoden, se on tuonut omat ongelmansa, mutta se tasainen 8,7 sieltä on vissiin nytkin keväällä tulossa.

Tavallaan hyvä, että loma alkaa, tavallaan huono kun vihdoinkin on saatu jonkinnäköisestä rutiinista taas kiinni.   

Ymmärrän hyvin! Ei ole juurikaan kyseisille ikäluokille ollut helppoa! Lukiolaiset ovat olleet käytännössä kaksi vuotta etänä, muutenkin iso hyppäys peruskoulusta lukioon. Yseillä taas jatko-opinnot edessä ja kevät meni heilläkin osittain etänä.

Meillä oli myös harrastukset tauolla, selkästi tuo aika oli hankalaa meillä. Onneksi nyt ollaan oltu normaalissa rytmissä n. kuukausi. Helppo vuosi tämä ei kuitenkaan ollut.

AP

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan viisi