Neljän A:n yo-paperit
Menivät sitten ylppärit ihan penkin alle, siis niin penkin alle, etten vieläkään jaksa uskoa tulosta todeksi! No, eihän se lukion päättötodistuksen keskiarvokaan ole mikään loistava (7,8), mutta en silti odottanut noin surkeaa tulosta. Eivät paljon huvita tulevat yo-juhlat. Tekisi mieli paeta niistä.
Kommentit (21)
Kehtaat kuitenkin juhlat järjestää?
Ainahan niitä voi korottaa ja varmaan pitääkin.
47 muutakin uutta ylioppilasta sai!
Niin, korottelet syksyllä ja keväällä. Pääasia et läpi meni.
Nykyisin voit yrittää korottaa niin monta kertaa kun on tarpeen.
Ylioppilas olet joka tapauksessa, onnea! Olet juhlasi ansainnut.
Se kertoo vain ettei osaa niitä asioita, opettelet lisää ja menet kirjoittamaan uudestaan. Noilla papereilla ei pääse kuin amikseen.
En kehtaakaan, mutta porukat vaatii juhlia ja muu suku mummoa ja vaaria myöten. En kyllä mene korottelemaan mitään. Ja inhoan muutenkin noita sähköisiä ylppäreitä, saan päänsäryn pitkistä ruuduntuijotteluista. Olisin mieluummin kirjoittanut ne käsin paperille.
Unohda arvosanat ja älä laita todistusta juhlissa esille.
En itsekään laittanu. Sanoin vain että ihan ok meni, numerot ovat vain numeroita
AI: A, ENA: A, MAA: A ja GE: A. Tämmöiset paperit eivät kelpaa edes vessapaperiksi!
Ite en päässy edes kirjoituksista läpi. Hengissä ollaan ja töitäkin on riittänyt.
Ei haittaa mitään. Mulla oli lähes yhtä huonot paperit. Olen kuitenkin elämässä ihan kivasti pärjännyt ja korkeakoulututkinto myös suoritettuna.
Korottelemaan vaan innolla syksyllä. Kyllä se siitä. Saat varmasti nostettua. Saattaa olla, että kun on tutumpi tilanne ja ei enää jännitä, meneekin heti paremmin.👍
Keskiarvolla ei tee mitään. Mulla oli vähän alle 6,5 ka, kirjoitin E x 3, M x 2, ja C x 1
Höps, vähän niinkuin mulla. Nyt viisikymppisenä tilanne naurattaa. Koulunkäynti ei ollut mun juttu, työelämä on ollut.
Paljon onnea ylioppilaalle!
Vierailija kirjoitti:
AI: A, ENA: A, MAA: A ja GE: A. Tämmöiset paperit eivät kelpaa edes vessapaperiksi!
Mutta onneksi on paasykokeet!
Vierailija kirjoitti:
Se kertoo vain ettei osaa niitä asioita, opettelet lisää ja menet kirjoittamaan uudestaan. Noilla papereilla ei pääse kuin amikseen.
Samalla kun ap opiskelee lisää niin sä voit kerrata vaikka käytöksen kultaisen kirjan.
Juhlia ei ole liikaa. Todistusta ei tarvi laittaa esille ( miksi sitä pitäisi esitellä muille?).
Jatko-opintoihin on monta eri väylää.
T. Äiskä
Ei se esim. Arvi Lindinkään ylioppilastodistus kummoinen ollut =)