Kyttääkö teillä muilla etävanhempi rahankäyttöänne?
Pohdin, että onko tämä kovinkin yleistä. Olen siis lähivanhempi ja lasten isä maksaa elatusmaksua lapsista. Olemme keskitulosia ja tienaamme suurin piirtein saman summan. Lapset ovat hänen luonaan joka toinen viikonloppu. Jos ostan lapsille uusia vaatteita, lasten isä usein kommentoi jälkikäteen, että onko pitänyt taas tuhlata. Lapset tietenkin pyytävät milloin mitäkin enkä tietenkään aio ostaa heille kaikkea mitä he pyytävät. Kuitenkin lasten isä valittaa minulle siitäkin, etten osta kaikkea. Olen myös lapsilta kuullut, että isänsä on kertonut maksavansa tietyn summan elatusmaksuja, mikä tietysti lasten korviin kuulostaa valtavalta summalta. Olen yrittänyt lapsille ikätasoisesti kertoa mitä ja mihin tarkoitukseen elatusmaksut ovat, mutta eivät he silti tajua niitä.
Lasten isä on useita kertoja ehdottanut, että menemme uudelleen lastenvalvojalle, koska hän ei usko, että rahani riittävät nykyiseen elintasooni. Asunto on kuulema liian kallis, ostan liian kallista ruokaa, reissaan liikaa, käyn liikaa ravintoloissa jne. Reissaan ja käyn ravintoloissa lasten kanssa, en siis tuhlaa itseeni. Lasten isä ei viel lapsia edes hampurilaiselle. Ostin juuri auton (ei mikään premium todellakaan, mutta edullinen perusauto), mikä lasten isän mielestä on merkki siitä, että olen valehdellut palkkani lastenvalvojalla ja hänen maksamansa elatusmaksut ovat liian korkeat. Tuloni ovat pysyneet lähes samalla tasolla kuin edelliselläkin kerralla.
Haen tällä aloituksella lähinnä vertaistukea. Tiedän, ettei lasten isän suuta saa tukittua enkä voi estää häntä puhumasta näitä asioita. Suututtaa välillä, kun tuntuu niin epäreilulta lasten isän puheet.
Kommentit (18)
Oliko hän yhtä kontrolloiva avioliittonne aikana?
Ei kyttää, ei maksa mitään. En halua olla missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vallankäytöltä kuulostaa. Pystyisitkö ottamaan etäisyyttä isään, niin että hoitaisitte vain välttämättömän kommunikaation? Ei sinun ole mikään pakko kuunnella hänen mielipiteitään rahankäytöstäsi, aikuinen ihminen kun olet.
Yritän olla provosoitumatta, mutta kihisen raivosta noiden kommenttien jälkeen. Emme juuri kohtaa, mutta pidämme yhteyttä viesteillä. En myöskään ala puolustelemaan rahankäyttöäni, vaan totean, että lapset kuluttavat ja vanhempien tehtävä on maksaa.
ap
Entä sitten? Käyttäytyvän puutteellisuuden piikkiin.
Miksi minulla heräsi aloituksesta vain yksi kysymys...jääkö ap sinulla kulujen jälkeen jotain säästöön?🤣
Vierailija kirjoitti:
Miksi minulla heräsi aloituksesta vain yksi kysymys...jääkö ap sinulla kulujen jälkeen jotain säästöön?🤣
Ei ole juttua, josta puolet ei olisi totta.
Juu kyllä minunkin exän mielestä minä kuulemma ”tienaan” lapsilla. Saan kelan maksamat minimielarit, mitään ei isä osta lapsille. Teinejä kummatkin, joista toinen lukiossa ja suoritti juuri ajokortin. Missä lie ne minun tienatut rahat?
Hän on kateellinen kun joskus harvoin pääsen viemään lapsia halpaan ravintolaan tai joskus reissuun. Hänen mielestään meillä pitäisi olla sama elintaso. Hän vaan on pitkäaikaistyötön (ei mitään halua töihin) ja minä työssäkäyvä. Ei mitään realiteetteja. Samaa katkeraa jaskaa suoltaa mitä nämä palstayylisijat täällä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi minulla heräsi aloituksesta vain yksi kysymys...jääkö ap sinulla kulujen jälkeen jotain säästöön?🤣
Kyllä jää. Olen aina ollut tarkka rahasta, budjetoin menot ja seuraan kuluja koko ajan. Pohdin aina tarkkaan milloin kannattaa pihistää ja milloin panostaa. Ostan vain tarpeeseen ja pyrin opettamaan lapsia järkevään rahankäyttöön.
ap
Vierailija kirjoitti:
Juu kyllä minunkin exän mielestä minä kuulemma ”tienaan” lapsilla. Saan kelan maksamat minimielarit, mitään ei isä osta lapsille. Teinejä kummatkin, joista toinen lukiossa ja suoritti juuri ajokortin. Missä lie ne minun tienatut rahat?
Hän on kateellinen kun joskus harvoin pääsen viemään lapsia halpaan ravintolaan tai joskus reissuun. Hänen mielestään meillä pitäisi olla sama elintaso. Hän vaan on pitkäaikaistyötön (ei mitään halua töihin) ja minä työssäkäyvä. Ei mitään realiteetteja. Samaa katkeraa jaskaa suoltaa mitä nämä palstayylisijat täällä.
Ikävä kuulla. Meillä on sama tilanne, vaikka lastenn isällä onkin hyvät tulot. Olen joskus ajatellut, että ehdotan osien vaihtoa niin hän saa itse nauttia näistä jättietuuksista.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vallankäytöltä kuulostaa. Pystyisitkö ottamaan etäisyyttä isään, niin että hoitaisitte vain välttämättömän kommunikaation? Ei sinun ole mikään pakko kuunnella hänen mielipiteitään rahankäytöstäsi, aikuinen ihminen kun olet.
Yritän olla provosoitumatta, mutta kihisen raivosta noiden kommenttien jälkeen. Emme juuri kohtaa, mutta pidämme yhteyttä viesteillä. En myöskään ala puolustelemaan rahankäyttöäni, vaan totean, että lapset kuluttavat ja vanhempien tehtävä on maksaa.
ap
Jätä vaan täysin vastaamatta noihin viesteihin, jotka liittyvät tuollaiseen kontrollointiin. Jos hän soittaa, niin siinä kohdin, kun alkaa hänelle kuulumattomista sinun elämäsi asioista valittamaan, luuri vaan kylmästi kiinni.
Jos hän haluaa lastenvalvojalle, hän voi ihan itse ottaa yhteyttä lastenvalvojaan joka voi arvioida, onko keskustelulle mitään tarvetta. Siitäkään sinun ei tarvitse keskustella eikä myöskään lähteä mihinkään keskusteluun, jos lastenvalvoja ei sitä katso tarpeelliseksi. Luultavasti onkin ottanut yhteyttä, mutta lastenvalvoja on todennut, että ei ole mitään edellytyksiä elatusmaksujen muutoksille, niin yrittää saada sinut nyt suostumaan sinne.
Ex ei maksa mitään elareita vaan kela, mutta jaksaa olla kyllä kateellinen lapsen vaatteista ja kuulemma pilaan lapsen. Nuukasti eletään. Laitan rahaa säästöön joka kuukausi ja budjetoin. Voi näyttää näistä kädestä suuhun tuhlareista kuin olisi hirveästikin rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi minulla heräsi aloituksesta vain yksi kysymys...jääkö ap sinulla kulujen jälkeen jotain säästöön?🤣
Miksi pitäisi jäädä?
Oma äitini joutui elättämään minut yksin ilman elareita ja rahaa alkoi jäädä säästöön vasta, kun muutin kotoa. Oli kyllä velaton asunto jo siitä asti, kun olin kahdeksan. Onneksi äiti piti minun elintasoni keskiluokkaisten kavereiden kanssa riittävän samana (puutteet eivät olleet niin olennaisia, että olisi häirinnyt kaverisuhteita).
No jos hän elättää sinua elatusmaksuilla, tottakai hänellä on oikeus ohjailla mihin rahat käytät
Vierailija kirjoitti:
Miksi minulla heräsi aloituksesta vain yksi kysymys...jääkö ap sinulla kulujen jälkeen jotain säästöön?🤣
Mitä väliä sillä on? Ja siitähän vasta poru nousisikin, jos jäisi - > "lähivanhempi ei oikeasti tarvitse elatusmaksua vaan laittaa ne säästöön".
Tuskin kyttää sinua,anteeksi nyt vaan! Teillä on komunikaatio pula.Syy avioeroihin usein,luulaan kuvitellaan ei puhuta!.Kun ei kyetä keskustelemaan mistään asioista. Miksi pitäisi lapsi lapset viedä hampurilaiselle?Eikö niitä koti voi yhdessä tehdä lapsen,lasten kanssa? Eikö yhdessä voisi ulkoilla ymm?Kyllä pitäisi pystyä komunikoida puhelin ilman viestejä.Menkä terapiaan yhdessä.Tai pyytäkää lastensuojelu tuki henkilö kummankin väliin.Lapset pitäisi saada olla pois aikuisten kauna riidat ,utelut,kyselyt!Rakkautta ei muuten osteta lahjoilla,eikä laatu aikaa lapsen kanssa tai lapsien!Tuski ex-on yhtään kateelinen.Yritätkö nostaa omaa imakoa ? Viedä lapsi/ lapset sinne tänne tuhlata heihin rahaa? Onko se merkki hyvästä äitiydestä, ostettu rakkaus? No edestäsi läydät viellä kaiken.Mietelauseesta tuntematon : Rahalla voit ostaa kaiken,mutta et ydintä!
Olen Ap samassa tilanteessa, tosin kontrolloinnin kohde ei ole vain raha, vaan koko elämä. Mulle on vuosien mittaan kirkastunut selkeästi se, että en voi tehdä mitään oikein. Tein niin tai näin tai jätin tekemättä niin väärin menee. Mulla on seuraavaksi edessä perättömän lastensuojeluilmoituksen selvittely, jossa on näitä samoja asioita. Mun nähdäkseni en olisi voinut tehdä yhtään mitään estääkseni sen ja ilmoituksen sisältö on sellainen, että siellä voisi ihan yhtä hyvin lukea ne asiat täsmälleen päinvastoin. Jos olisin toiminut jotenkin toisin, ne olisivat siellä ilmoituksessa sitten peilikuvana, kuin mitä ne nyt ovat. Jos ostan housut, tuhlaan rahaa ja hemmottelen lasta. Jos en osta, lapseni ei saa kulkea ikätasonsa mukaisissa sopivissa vaatteissa. Jos ostankin housut itselleni, asetan omat tarpeeni lapsen edelle enkä huolehdi velvollisuuksistani. Jos hän ostaa housut, se johtuu siitä, etten hoida velvollisuuksiani Vanhempana ja on syy alentaa elatusmaksua. Ja jos hän ostaa housut ja lapsi ei käytä niitä koko ajan, yritän kontrolloida etävanhempaa ja estää lapsen oikeuden käyttää hänen ostamiaan asioita. Jos minäkin ostan housut sen jälkeen, kun hän on jo housut ostanut, se on yritys kyseenalaistaa hänen vanhemmuuttaan.