Raskausmasennukseen tai raskauden jälkeisen masennukseen sairastuneet, apua kaivattaisiin

Olen huolissani siskostani, joka odottaa toista lastaan ja mietin, voisiko hänellä olla raskausmasennus. Hän on päälle kolmekymppinen, on työ, talo, mies jne. eli ulkoiset puitteet siis elämässä kunnossa. Odottaessaan esikoistaan pari vuotta sitten huomasin ensimmäisen kerran muutoksen hänessä. Hän oli yhtäkkiä hyvin ärtyisä, suhtautui epäillen ja vihamielisesti myös jopa meihin läheisiinsä ja hyvää tarkoittaviinkin eleisiin. Lapsen saatuaan muutos mielestäni vielä syveni, hänestä tuli hyvin negatiivinen ja tuntui kuin ilo ja hyvä mieli olisi kadonnut hänestä. Syntynyt esikoinen oli terve ja käsittääkseni ns. helppo vauva, joskin kehityksessään ehkä hitaammasta päästä. Ulkopuolisen silmin tuntui, kuin siskoni olisi suorittanut äitiyttä, eli hän huolehti lapsesta päällisin puolin hyvin, mutta välillä tuntui, että lämpö ja tietynlainen ilo oli kadoksissa myös suhteessa lapseen.

Kun esikoinen oli vajaan kahden vuoden ikäinen, siskoni alkoi mielestäni pikkuhiljaa muuttua taas enemmän omaksi itsekseen, kunnes yllättäEn huomasin taas samoja merkkejä: ärtymystä, negatiivisuutta, ylenpalttista kriittisyyttä kaikkia ja kaikkea kohtaan, ilottomuutta, yleistä tyytymättömyyttä ja mielihyvän puutetta. Pian tämän jälkeen hän kertoikin odottavansa toista lasta. Siskoni parisuhde on myös ollut kovalla koetuksella ja olen aistivinani suurta jännittyneisyyttä hänen ja miehensä välillä. Hän myös on usein tarpeettoman tyly ja suorastaan ilkeä miestään kohtaan, joka on kyllä ns. hyvä mies ja isä ja hoitaa kyllä velvollisuutensa perhettään kohtaan. Pelkään, että tilanne ajaa heidät vielä eroon.

Kysynkin nyt teiltä neuvoa, jotka olette kokeneet raskaudenaikaisen tai -jälkeisen masennuksen. Kuulostaako siskoni oireilu siltä, että voisi olla kyse raskauteen liittyvästä masennuksesta? Entä miten teidän mielestänne kannattaisi toimia tilanteessa? Haluaisin auttaa, sillä rakastan siskoani kovasti ja olemme ennen olleet läheisiä ja näen, ettei hänen ole hyvä olla, mutta viime vuodet ovat etäännyttäneet meitä. Koen, että siskoni on niin "herkillä," että pienikin huomautus saa helposti aikaan vähintään mökötystä, toisinaan miltei raivokohtauksen ja välillä hän on ollut myös puhumatta tai tapaamatta esim. nuorempaa siskoamme ja äitiäni, jos nämä ovat jotenkin onnistuneet ärsyttämään häntä tai tekemään tai sanomaan jotain "väärää." Myös nuorempi siskomme on huomannut muutokset ja on huolissaan hänkin. Sen sijaan itse siskoni ei tunnu huomaavan mitään tai sitten ei jostain syystä myönnä ongelmien olemassa oloa. Kaikki neuvot, miten ottaa asia edes puheeksi tai muuten edetä asian suhteen ovat todella tervetulleita!