Olen tunne-elämältäni epävakaa. Kuinka voisin rauhoitella itseäni raivopuuskan iskiessä?

Kannattaa mennä dkt terapiaan. Sinulla voi olla epävakaa persoonallisuushäiriö.

Nää tunteet menee mulla siis esimerkiksi niin että herättyäni olen hyvällä tuulella kunnes jokin pieni asia tai ajatus saa mielen mustaksi. Äkkikäännös tapahtuu hetkessä ja tuntuu väistämättömältä. Joskus koen tarvetta tehdä jotain fyysistä, esimerkiksi heittää jonkun tavaran. Tää negaatio jää päälle kunnes se vain yhtäkkiä poistuu ilman sen kummempaa ajatusta ja olen taas tyyni/hyväntuulinen.

Mitä on tapahtunut vanha vanhalle kunnon kymmeneen laskemiselle?

Mikä ihme saa ihmisen aidosti raivostumaan ihan arjessa?

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme saa ihmisen aidosti raivostumaan ihan arjessa?

Persoonallisuushäiriö

Vierailija kirjoitti:

Mitä on tapahtunut vanha vanhalle kunnon kymmeneen laskemiselle?

Mikä ihme saa ihmisen aidosti raivostumaan ihan arjessa?

Esimerkiksi jokin käsittelemätön trauma. Itselläni lähti homma aivan lapasesta kun sain esikoiseni. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sain kuvatunlaisia raivonpurkauksia. Luojan kiitos tuo hellitti niihin aikoihin kun lapsi täytti vuoden. Mulla oli kovat paineet äitiydestä koska masennuksen takia en pystynyt täyttämään itselleni asettamiani odotuksia ja tunsin epäonnistuneeni.

Onko niille raivonpuuskille jokin oikea syy, jonka järjellä ymmärrät silloinkin, kun olet rauhallisella tuulella? Jos on, niiden selvittäminen ainakin niin pitkälle kuin mahdollista.

On sellainen itsensä rauhoittelumenetelmä, jossa keskitytään havaintoihin fyysisestä ympäristöstä, kehon tuntemuksiin, hengitykseen ja niiden kautta läsnäolevaan hetkeen järjestelmällisesti, kun tunnepuuska (ahdistus, raivo tms.) alkaa tulla. En muista, olikohan tämän menetelmän nimi juuri se mindfulness. 

Tuon menetelmän onnistumisessa auttaa se, että tunnistaa varhaisessa vaiheessa sen alkavan tunnepuuskan: millainen tilanne, millaisia ajatuksia, millaisia muistoja jne. silloin yleensä on.

Ei siihen juuri muu auta kuin tiukka itsekuri. Heti kun selvästi tuntee raivostuvansa niin tekee sille lopun, oli syy raivostua sitten mikä tahansa.

Mulla epäiltiin epävakaata mutta sain add-diagnoosin sitten kuitenkin.

Tunnistan itseni kyllä epävakaastakin.

Jotenkin olen iän myötä (olen 38-vuotias) oppinut hillitsemään itseäni. En enää suutu silmittömästi koskaan.

Pystyn jotenkin vaan muuttamaan ajatustani. Jotenkin onnistun itseni rauhoittamaan ja saan sen tunteen pois. Vedän syvään henkeä ja irrotan itseni siitä tilanteesta.

Vihasin itseäni kun olin saanut aivan hirveät kilarit lapsille. Se oli se millä pakotin itseni muuttumaan.

Reagoin edelleen tosi helposti muiden mielialoihin mikä on ärsyttävää.

Huomaan myös että jos olen itse huonolla tuulella niin se tarttuu muihin.

En nyt osaa auttaa muuten kuin antamalla vertaistukea.

Tiedän kuinka hirveetä on se kun mielialat heittelee.

Nyt minulla on ollut pitkä, hyvä ja vakaa parisuhde joka varmaan on auttanut muutoksessa.

Exän kanssa oli aivan hirveää! Rikoin tavaroita, revin hänen vaatteitaan ja kävin jopa päälle.

Exä kylläkin teki ryyppyreissuja, petti ja teki ohareita. Hän myös kävi minuun käsiksi.

Pointti tässä oli se että huono suhde oikein korosti näitä epävakaaseen sopivia piirteitä.

Mielialalääkkeitä söin eron jälkeen vuoden päivät ja ne tasasi mielialaa hyvin.

Ovatko nämä raivostumiset jatkuvia, vai onko niissä kuukausittaista vaihtelua? Jos kuukausittaista, niin syy voi olla hormonaalinen. Jos jatkuvia, niin ensimmäisenä kannattaa tarkistuttaa kilpirauhanen.