Lue keskustelun säännöt.
Tunnen olevani epäonnistunut ihmisenä jo pelkästä syntymisestä. Päihdeperhe ja tyhjyys.
09.05.2021 |
Tunnen olevani juureton ja oloni on turvaton.
Taustalla vanhemmat alkoholisteja, perheessä mielenterveysongelmia, seksuaalista hyväksikäyttöä/väärinkäyttöä, henkistä väkivaltaa ja sellaista. Oli paljon hyvääkin mutta kasvoin kuitenkin jossain määrin kieroon. Meitä rakastettiin mutta silti moni asia oli rikki.
Perheeni kanssa olen harvemmin tekemisissä, vanhemmat edelleen juovat runsaasti.
Olen yrittänyt monin erilaisin konstein saada itseni olemaan tässä maailmassa, tuntea olevani turvassa itseni kanssa edes.
Valitettavasti teinivaiheen kapinointi ja päihteiden kanssa pelleily ei edesauttanut niistä saaduista kaverisuhteista huolimatta.
Menin vain ojasta allikkoon ja menetin lähinnä vain hyviä vuosia elämästäni väärien ihmisten ja elämäntapojen kanssa.
Sitä jatkui liian pitkään.
Sitten yritin töillä saada itseni jotenkin parannettua. Menestyin ja uuvuin, kurottelin tähtiä ja menetin senkin kun ei pää kestänyt.
Miehet olleet väkivaltaisia, syömisen kanssa ristiriitaa ja paino jojoilee, rahaa ei säästössä työvuosien jälkeenkään mutta ainakin puhtaat luottotiedot taas. Ystäviä ei ole ollut sen jälkeen kun muutin tapojani ja kasvoin ihmisenä enkä enää oikein tunne luottavani kehenkään. Olen ystävällinen mutta pidän kuitenkin tietyn etäisyyden.
Ei nämä välttämättä ole niin tärkeitä asioita mutta tarkoitan, että kaikki mitä luettelin tuossa valtaosasta ihmisten normaalista arjesta niin kohdallani täytyy mennä aina vaikeimman kautta. Tuntuu kuin olisin haavoilla enkä osaa hoitaa niitä oikein ja sabotoin elämääni.
Aivan kun minut olisi ohjelmoitu väärin.
Pelottaa niin paljon enkä jaksa enää tätä tyhjyyden ja ahdistuksen olotilaa.
Olen yrittänyt vaikka ja mitä, olen ehdottomasti viisastunut ja henkisellä polullakin oivaltanut mutta silti eksyn aina.
Uskokin elämän kantavuuteen alkaa olemaan koetuksella ja nään ympärilläni pahoja asioita. Se mitä maailmassa tapahtuu yms, on vaikea uskoa vilpittömyyteen ja rakkauteen.
Lapsenuskoni tuntuu vain vuosi vuodelta kaikkoavan kauemmaksi. Olen alle kolmenkymmenen enkä halua edes katsoa vuosien päähän.
Koen liian usein, että on päästävä pois.
Käyn juttelemassa ja mahdollisesti alkaa terapia mutta tiedä sitten saako sekään ihmeitä aikaan.
Kommentit (21)
Voih, sama.
Tuntuu kuin minut olisi ohjelmoitu väärin, joo.
Tai että ympäröivä maailma on koodattu, mutta minun osuuteni jätetty kesken? Eikä ole mitään mahdollisuuksia tässä elämässä.
Itselläni siis myös turvaton lapsuus alkoholisti-isän varjossa ja en ikinä ole nähnyt mitään tulevaisuutta, haluan vaan pois täältä. ;/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole sinun vikasi, ettet saanut elämääsi parhaimpia lähtökohtia. Olisit ylpeä siitä että olet päässyt itse eroon päihteistä! Moni ei pääse ja jotkut jopa kuolevat nuorena niihin.
Toivottavasti löytäisit hyvän terapeutin, uskon että terapiasta voisit saada apua. Meitä yksinäisiä, jopa täysin kaverittomia ihmisiä on muuten aika paljon nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sinun vikasi, ettet saanut elämääsi parhaimpia lähtökohtia. Olisit ylpeä siitä että olet päässyt itse eroon päihteistä! Moni ei pääse ja jotkut jopa kuolevat nuorena niihin.
Toivottavasti löytäisit hyvän terapeutin, uskon että terapiasta voisit saada apua. Meitä yksinäisiä, jopa täysin kaverittomia ihmisiä on muuten aika paljon nykyään.
Hyvä terapeutti olisi varmasti avuksi sinulle, kuten edellä ehdotetaan. Selvitä mahdollisuudet terapiaan.
Itse olen ajelehtinut suuren osan elämästäni. Takana jyrkkää uskonnollisuutta, hyljeksintää, mitätöintiä. Ulkopuolisuuden kokemus on ollut aina osa elämääni.
Sua ei vaan yksinkertaisesti ole siunattu ja siksi joudut kärsimään
Suosittelen rukoilemista ja hengellisiin asioihin tutustumista koska Jumala on luvannut auttaa.
Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikista kansoista ja kaikista paikoista, joihin olen teidät karkoittanut, sanoo Herra, ja palautan teidät tähän paikkaan, josta minä siirsin teidät pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä Jeesuksen opetus työmiesten palkoista löytyy Matteuksen evankeliumista, luvusta kaksikymmentä. Ihmeellistä, Jeesus haluaa antaa viimeiselle saman verran kuin ensimmäisellekin, ei ansiomme mukaan vaan hänen rakkautensa mukaan. Jumala haluaa että teemme parannuksen synneistä ja käännymme Jumalan puoleen ja pyydämme anteeksi, Hän rakastaa meitä! Hän haluaa antaa anteeksi, Hän etsii yhteyttä meihin, Hän haluaa olla meidän kanssa, vaikka olemme epäonnistuneet! Tämä on meille ihmisinä vaikea ymmärtää, Jeesus antoi selityksenä, tällaisen huomautuksen: ”Tuntuuko teistä epäreilulta se, että minä olen hyvä!”. Jumala on hyvä! Hänen armonsa on ihmeellinen syntistä ihmistä kohtaan! Jeesus kuoli ja kärsi ristillä meidän syntien vuoksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensimmäisenä neuvona: Ole itsellesi armollinen. Sinä olet ihminen siinä kuin kaikki muutkin, kukaan ei ole täydellinen ja jokaisella jonka elämä ulospäin näyttää hyvältä ja tasaiselta kärsii ongelmista, kuka mistäkin. Elämä on muutenkin niin lyhyt, että ei ole aikaa itsensä jatkuvaan arvosteluun tai vertailuun muihin, muut eläkööt omaa elämäänsä kuten haluavat ja sinä omaasi. Pääasia on että et tee pahaa muille, etkä tietenkään itsellesikään.
Toinen juttu: Maailma ehkä näyttää pahalta, mutta loppujen lopuksi kun ihmisiä tuntee, suurin osa on hyviä. Niitä ikäviä jopa pahoja ihmisiä on yllättävän vähän, mutta ne vaan näkyy paremmin suurelle joukolle kuin ne hyvät ihmiset jotka itsestään meteliä pitämättä aina auttavat muita. Maailmassa tapahtuu paljon pahaa, mutta myös todella paljon hyvää, se on vaan elettävä omaa pientä elämää niin että ei tee muille pahaa, jos pystyy niin tekee hyvää, niin edesauttaa sitä että hyvä on kuitenkin kaikesta huolimatta voitolla.
Maailmassa on paljon pahaa koska saatana kiusaa ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedättekö mistä haaveilen?
Se tunne kun heräät ja auringon valo lämmittää kasvoja. On ihana nousta uuteen päivään ja mennä yöpaita päällä ulos aurinkoon syömään aamupalaa. Se hetken kauneus ja pysähtyminen, ihana tunne elämän kantavuudesta juuri sellaisena kun hetki on.
Kaipaan vain tunnetta turvasta ja ilosta. Perhe olisi läsnä ja olisi rakkautta.
Ei olisi väliä siitä miltä näytämme, miten olisimme mahdollisimman tehokkaita, epäinhimillisiä ja kiireestä toiseen juoksevia lampaita.
Töitä tehtäisiin mutta vähempikin riittäisi.
Kaikesta on tullut jotenkin niin tekopyhää suorittamista. Jokaisen liikkeen täytyy olla lähes täydellinen. Ihmiset pelkäävät toisiaan ja tuomitsemista. On vaikea vain olla.
Tuntuu niin juurettomalta vain ja aika turhaltakin. Jokin on vain muuttunut enkä tiedä miten saisin jotain rauhaa elämääni mielen tasolla.
Välillä itken, etten voi edes vanhempiin liittyä, siis ei ole olemassa perhettä jonka kanssa tuntea olevansa turvassa ja nauttia ruoasta, aamusta ja illasta jne. Pääni tuntuu hajoavan vain kun mietin kaikkea ja jos en mieti niin haen mielihyväni asioista jotka ole hyväksi.
Tavallaan tuntuu, että tarvitsen jotain aikuisen läsnäoloa vielä. Tarvitsen jotain lämpöä ja huolettomuutta, lohtua ja kuulluksi tulemista tai vain lempeää läsnäoloa.
Terapiaan minulla on siis mahdollisuus. Lausunto on olemassa.
Ap
Niin ja viimeksi viime yönä rukoilin. Rukoilin lähinnä, että pääsisin pois.
Harvemmin rukoilen mutta joskus on niin tuskaisaa, että toivosi jonkun kuulevan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet kaltaisemme ovat hyötyneet vertaistuesta. Itse olen käynyt molemmissa ja vain toinen saman kokenut voi ymmärtää lähes täysin, mitä olemme kokeneet.
Äitimme kuoli yliannostukseen, kun me kaikki 4 lasta oltiin vielä alaikäisiä.
Mene nyt sinne terapiaan. Uskaltaudu etsimään itsellesi sopivaa terapeutti. Sinulla on se päätös. Ole itse itsellesi armollinen. Mene sinne avun piiriin.
Hienosti analysoit asioitasi. Mutta terapia pystyy auttamaan sinua noissa asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin ja viimeksi viime yönä rukoilin. Rukoilin lähinnä, että pääsisin pois.
Harvemmin rukoilen mutta joskus on niin tuskaisaa, että toivosi jonkun kuulevan.
Ap
Minusta sinä olet kokenut niin kovia, että itsesääliin ei ole hyvä vajota. Ei se itsesääli ei ole kenellekään hyvä. Tuollainen tuhoutumisen halu tulee silloin, kun on aivan rikki ja yliväsynyt ja uupunut. Se on luonnollista. Anna itsellesi nyt aikaa, silitä itseäsi ole itsellesi hyvä ja armollinen. Toivottavasti osaat olla itsellesi armollinen, ja menet sinne apuun.
Yritän kyllä nähdä asioiden hyvät puolet ja olen pärjännyt hyvin elämässä jos miettii mitä kaikkea on tapahtunut. Olisi voinut käydä paljon huonomminkin omalta osalta.
Silti vaivun tähän epätoivoon melko usein.
En jaksaisi enää käydä läpi näitä tuntemuksia kerta toisensa jälkeen. Toivottavasti se terapia auttaisi. Pahinta on pelko, häpeä ja syyllisyys.
Voi kun osaisi ottaa elämän rennommin ilman että kuitenkaan sabotoisi sitä.
Ap
Minä olen myös päihdeperheestä, näkymätön ja yksinäinen lapsi. Aloin rimpuilemaan ulos umpikujasta itse 27-vuotiaana, hitaasti ja asia kerrallaan. Nyt 40-vuotiaana olen tasapainoinen ja onnellinen.
Ala välittää itsestäsi ja puhu itsestäsi niille ihmisille,jotka haluavat sinulle hyvää. Uskaltamalla tulla kuoresta näkyväksi huomaat, että oletkin hyvä. On helpompaa tehdä valintoja, kun ne eivät ole pakon tai suorituksen värittömiä, vaan ne on sun omia valintoja sun elämässä, joihin sulla on oikeus.
Anna aikaa.
Haasta itseäsi, mutta myös älä vaadi liikaa. Elämässä pitää olla turhaa,kivaa,leikkiä kin.
Menneisyys on menneisyyttä. Katkeruus satuttaa vain sinua. Laita silmille laput kuten muutkin. Älä pyörittele päässä liikaa maailman ongelmia tms. Mene eteenpäin, vaikka verenmaku suussa. Kaikki edistys, pienikin, on suurta. SINUN EI TARVITSE OLLA MITÄÄN TAI MIKÄÄN, olet jo itsessään hyvä. Ole lempeä itsellesi. Itsekritiikki on usein liikaa. Positiiviset ajatusmallit luo positiivista. Ole itsesi paras tsemppaaja (positiivinen sisäinen puhe). Rakkautta Ap!
Tässä ei kyse ole myöskään vain minusta vaan koen maailman muutenkin jotenkin nurinkuriseksi paikaksi. Ihmisille valehdellaan niin paljon johdosta käsin ja raha pyörittää, aito lähestyminen ja yhteisöllisyys ja ihmisten terveys on jo ikävän heikkoa.
Ihan kuin olisi jossain luonnottomassa tilassa. Se tuo kai sen turvattomuuden tunteen.
Ap