Lue keskustelun säännöt.
Te jotka kaduitte jälkikäteen eroanne
06.05.2021 |
Joskus kuulee riipaiseviakin tarinoita parisuhteesta eronneesta, joka ollut jopa aktiivisempi osapuoli erotessa ja sen jälkeen kuitenkin katunut syvästi, joskus jopa vuosien jälkeen. Uudet suhteet saattavat kaatua siihen, ettei pääse yli tunteesta eksää kohtaan ja mikään ei tunnu samalta enää suhteissa. On erottu selkeästi, mutta yhtä selkeästi koetaan yhtäkkiä paloa palata yhteen, joskus palataankin. Joskus eksä tulee yhtäkkiä mieleen uudelleen voimakkaasti ja selittämättömästi, tekee mieli päästä lähelle. Tunne menee ohi tai sitten ei.
Itselle tulee näistä lähinnä mieleen omien pelkojen aiheuttama pakokauhun ja lopullisuuden pelko, aika kultaa muistot ilmiö- ja apua entä jos en saa ketään uutta - pelot, jotka eivät oikeasti tarkoita että haluaa palata yhteen millään lailla. Eikä kaipaus toiseen toki aina yhteen paluun halua tarkoitakaan.
Kertokaa te, jotka olette kokeneet enemmän tai vähemmän eron jäljeen yllättävää tai vähemmän yllättävää kaipuuta eksään pidempiaikaisesti, mistä tämä teidän mielestänne johtui? Etäisyyden aiheuttamasta kasvusta?
Onko joku joka ei vuosienkaan jäljeen ole päässyt yli ja eteenpäin? Voiko se johtua tulevaisuuden pelosta ja ajatuksesta jos itse päästää irti, on toisellakin oikeus, ja se ajatus satuttaa?
Onko joku palannut tämän seurauksena yhteen ja millä tuloksella? Onko jonkun oma eksä jäänyt haikailemaan, mitä ajatuksia se on herättänyt? Oliko selvää syytä ? Miksi ensin pidetään itsestään selvänä ja myöhemmin herätään arvostamaan? Vai nähdäänkö asiat vaan uudella tavalla itsekseen? Miten esimerkiksi?
Miten lopulta pääsitte irti vai pääsittekö? Kauanko meni? Mikä auttoi?
Kiitos vastauksista, kovasti kiinnostaa tämä ilmiö vaan :)
Kommentit (8)
Lapseni toinen vanhempi käytti yhteistä lastamme koko ajan riidoissa välikappaleena ja välineenä tietoisena siitä että se on itsekästä ja todella väärin lasta kohtaan.
Aina kun muisteli noita hetkiä niin ymmärsi että kaikki katumus on täysin turhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieleen palaa lähinnä vain ne kivat hetket mitä oli, eikä meinaa enää muistaa niitä huonoja minkä vuoksi touhu muuttui sietämättömäksi. Eihän se yhteenpaluu mitään muuttaisi. Tietysti on myös sitä pelkoa, että löytääkö enää ketään yhtä lailla niiltä hyviltä puoliltaan täsmäävää ihmistä, tai ylipäätään ketään. Vaikka aika onneksi vaikuttaakin parantavan ja mitä kauemmas ero ajautuu, sen tyytyväisempi olen taas yksin.
Jätin hyvän miehen, koska seksiä ei ollut mielestäni tarpeeksi. Seuraavissa suhteissa tuo seksittömyys toistui, mutta niiden lisäksi oli myös muita ongelmia. Kadun päätöstäni.
Harvalla on rohkeutta tunnustaa virheensä erotapauksessa.
Toinen ihminen ei ole vastuussa onnestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nipotin pikkujutuista liikaa, häneltä meni hermot ja lähti sitten litomaan. Kaduttaa se pikkumaisuuteni, kun jälkikäteen en ole löytänyt yhtä hyvää.
Ex vaimo oli se joka jätti. Lähti toisen miehen mukaan, salasuhde heillä oli. Vaikka erosta on jo aikaa, niin edelleen minua surettaa se, kun meille ero tuli. Luulen, etten pääse erosta koskaan yli. Varmaan on muitakin, jotka eivät eroa omalle perheelleen olisi toivoneet, mutta minkäs sille voi, kun toinen tekee päätöksen muun perheen puolesta. Vaikka en ollut jättäjä, niin kaduttaa... Sitä jää väkisin miettimään olisinko jotenkin voinut estää pettämisen ja eron. Exän mukaan en olisi voinut tehdä mitään toisin, koska hän vain rakastui toiseen työpaikallaan. Mitään syytä ei kuulemma ollut minussa.
Me aloitettiin miehen kanssa suhde vähän päälle parikymppisinä ja meillä oli pari huilitaukoa, joiden jälkeen palattiin yhteen. Tauot johtuivat riidoista, jotka taas johtuivat siitä, että luonteemme olivat nuorempana liian erilaiset (mies perfektionisti, minä rempseä ajopuu). Nyt päälle nelikymppisinä elämä on opettanut kumpaakin siten, että luonteemme ovat lähentyneet toisiaan. Eksän kaipaus johtui siis siitä, että rakkautta vielä oli (kummallakin), mutta aiemmin riidat huononsivat elämänlaatua. Nyt ei niitä juuri enää ole. :)
Se, että lopullista eroa ei tullut, ei kyllä johtunut yksinjäämisen pelosta ainakaan itselläni, mutta ei varmaan hänelläkään. Hän ei olisi kyllä varmasti jäänyt yksin.