Hesalaiset/Stadilaiset...joko Aleksi 13 on lopetettu?
Kommentit (4)
Stockka, Halonen, Aleksi 13 kaikki firmoja, jotka jämähti menneisyyteen ja uskoivat että keskeinen lokaatio on edelleen kilpailuvaltti, valikoiman ja palvelun kehittäminen ei ollut yhdelläkään näistä bisneksen keskiössä vaan päinvastoin Stockka jopa ajoi alas kiitetyn palvelukonseptinsa.
Keskusta kuolee kun viherpiipertäjät ovat tehneet autoilun lähes mahdottomaksi keskustassa. Ihminen haluaa pysäköidä autonsa lähelle ostopaikkaa. Ei kukaan jaksa kanniskella painavia kantamuksia kilometrin päähän ostopaikasta, kuten esim. Forumin parkki. Sitä luulee pääsevänsä autolla Stockalle ja joutuu talsimaan toooosi kaukaa autolta kauppaan. Helpompi asioida kauppakeskuksessa.
Liiketilat on myös ihan sairaan kalliita keskustassa. Sama kuolonisku on nähty muualla maailmassa. Virheistä ei opita. Kalliit vuokrat, vähän asiakkaita. Mites luulet, että yhtälö menee?
Otetaanpa esimerkiksi Sao Paulo Brasiliassa. Keskusta on (tai siis on ollut) todella tyylikäs täynnä kauniita rakennuksia ja hienoja puistoja. Viimeksi käydessäni keskustan talot olivat narkkarien ja asunnottomien valloittamia ja ihan rähjäisiä. Puistot olivat hoitamattomia ja siellä täällä lojui narkkareita ja kadut olivat kuin kaatopaikkoja. Kapitaali oli siirtynyt muualle.
Hei...