Lue keskustelun säännöt.
Keskiluokkainen elämä, ja valinnat
01.05.2021 |
En voi olla ainoa keskiluokkaan kuuluva, joka ei koe tarvetta näyttää muille, enhän?
En osaa sanoa, olemmeko sitten kuitenkin alempaa keskiluokkaa vai miten, mutta tunnistan siitä täällä pyörineestä pitkästä ketjusta monta juttua, joita on myös meillä. Kuten talopaketti kaupungin vuokratontilla, lapsilla kaksi harrastusta per pää, uudehko auto jne.
Mutta en tunnista itsessäni tarvetta näyttää muille mitään. Lasten harrastukset ovat heistä itsestään lähtöisin, auto oli kaksi vuotta vanha kun se ostettiin mutta ei ole Audi eikä Volvo vaan Hyundai. Kahta auto ei kumpikaan meistä halua.
Talo tehtiin itse sisältä valmiiksi, ja valittiin tasan ne jutut mihin on varaa ja mistä itse pidetään. Ja valintoja on tosiaan tehty, ja ne valinnat mahdollistaa lasten harrastukset, yhden lomamatkan koko perheen kanssa, ja yhden minulle joka reissaan siskoni kanssa myös.
Emme käy Lapissa emmekä ruotsinlaivoilla, mutta Tallinnassa ystävien luona usein (ennen koronaa). Tehdään paljon itse, säästetään siinä ettei hankita uusinta uutta, ja käydään kirppareilla mielellään sekä ostamassa että myymässä.
En vain millään tunnista meissä sitä, että pitäisi tehdä asioita koska muutkin tekee. Omistaa tiettyjä asioita, jotta olisimme osa jotakin. Joskus (no okei, aika usein) tuntuu, että keskiluokasta kirjoittaa ja sitä halveksuu sellainen, joka kaipaa tiettyä tulotasoa ja turvallisuutta mutta ei sitä saa, tai sellainen, jolle on äärettömän tärkeää olla kaikkea sitä, mitä mystiset muut eivät ole.
Sekö meissä sitten lopulta ärsyttääkin, että voi todella valita, ripustaako kattoon perityn kristallikruunun, Artekin vai Ikean lampun. Että voi rakentaa/rakennuttaa talon. Voi valita Audin, vaikka se maksaakin enemmän. Tai valita vanhan Ladan, kuten meidän naapuri teki.
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko sulla joku kysymys tähän liittyen, vai miksi uppaat tätä?
En usko että tyylikkäiden esineiden omistaminen antaa merkitystä elämälle pidemmän päälle.
En mä jaksanut lukea noin pitkää juttua.
Olis kiva jos ihmiset sanois asiansa lyhyesti tiivistäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kova on tarve tehdä selvitystä kappalekaupalla siitä että kaikkea hienoa on, mutta vain hillitysti :D vinkkasin tämän hykerryttävän kiemurtelun ”vain keskiluokkajutut” -meemitilille, en voinut vastustaa kiusausta
Viimeisessä kappaleessa taidat sanoa sen, mikä tekee teistä keskiluokkaisia: elämä ei ole pakkoja vaan voi tehdä valintoja. Vaikka eleletkin tavallista elämää ja teet valintoja, ne on silti valintoja, ei pakkoa. Sinun ei ole siis pakko ostaa halvinta vaihtoehtoa, voit valita sen. Tai se, että et ole sisustanut kotiasi ja se ei kiinnosta, ei myöskään ole pakon sanelemaa.
Keskiluokassa on erilaisia ryhmiä, on kaupungissa ja maalla asuvia ja on eri tuloisiakin ja eri arvostuksia. Ei kaikilla ole täsmälleen samat statussymbolit. Mutta taloudellisesti on varaa tehdä valintoja.
En ymmärrä, miksi on niin vaikea ymmärtää tuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todistan parhaillaan erittäin keskiluokkaista tapahtumaa. Lukioon pyrkivien lastennpääsykokeen alkua Helsingissä yksityiskoulun erikoislinjalle. Siitä on siis paremmat lähtökohdat päästä yliopistoon ja sielt hyvään ammattiin työelämään.
Koulun parkkipaikka on täynnä autoja, vanhemmat ovat kuskannet lapsensa tänne. Kaikki näyttävät jännittyneiltä. Mittaillaan sivusilmällä muita, että kuinka kova vastus niistä on odotettavissa ja kuka paikallaolijoista todennäköisesti pääsee, kuka ei. Yksi perhe saapui paikalle maastopyörillä, huomaan ärsyyntyväni heistä. Olen varma, että heidän lapsensa pääsee, kun perhe on muutenkin noin tehokas ja suoristuskeskeinen. Kuka normaali saapuu pääsykokeeseen urheilupyörillä koko perheen voimin? Sellainen perhe pyrkii täydellisyyteen kaikessa muussakin ja varmaan lapsi saa pelkkiä kymppiä kaikista kokeista.
Jos vanhempien ammatillista ja koulutuksellista kunnianhimoa lapsiaan kohtaan voisi mitata, se olisi täällä tapissaan. Lapsiparat. Mutta he ovat sisäistäneet kilpailun itsekin ja varmasti jokainen tänne tullut oikeasti haluaa tulla valituksia ja osa pettyy kovasti, kun ei pääse. Toivon että banhemmat osaavat auttaa heitäkin tuntemaan itsensä hyviksi ja onnistuneiksi.
Tämä on keskiluokkaa raadollisimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Kova on tarve tehdä selvitystä kappalekaupalla siitä että kaikkea hienoa on, mutta vain hillitysti :D vinkkasin tämän hykerryttävän kiemurtelun ”vain keskiluokkajutut” -meemitilille, en voinut vastustaa kiusausta
Mun tekis mieli laittaa sinne yks teksti, josta saisi meemin, haluuko se mieluummin valmiin meemin sinne vai kelpaiskohan pelkkä teksti?
Sinne ilmeisesti saa kuitenkin laittaa niitä, koska siellä on niin paljon niitä "kiitokset fanipostille" -kommentteja:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen keskiluokkaisuuden ilmentyvän vuosikymmenien saatossa. En niinkään elämäänsä aloittelevilla nuorehkoilla ihmisillä ruuhkavuosinaan, vaan vasta kun taloudellinen tilanne ja parisuhde rullaavat tukevasti omalla radallaan muuttumatta enää suuresti mihinkään. Tai ettei sitä hetkeuta taloudelliset notkahdukset, vaan tilanne pysyy silloinkin hallinnassa joutumatta pudottamaan elintasoaan.
Ihmisillä voi olla ihan mitä tahansa ulkoisia merkkejä keskiluokkaisuudesta, mutta se ei kerro mitään missä oikeasti mennään.
Keskiluokkaisuus on enemmänkin tapa ja tyyli, miten asioihin suhdaututaan. Usein tahattomasti, mutta jossa näkyy vahvasti ennakkoluuloisuutta keskiluokkaisuudelle vieraista elintavoista. Tai ei oikein sisäistetä ajatusta, miten jollekin voi käydä inhimillisistä syistä johtuen ikävästi. Jopa puolison kuolema voi olla jotakin aivan kauheaa, mikä ei voi missään nimessä tapahtua keskiluokkaiselle pariskunnalle. SAati, että huumekoukkuun jäänyt lapsi tekee itsemurhan, Kaikki se ikävä edustaa epäkelpoa, kunniatonta tapaa hoitaa asiansa.
Elin keskiluokan sivistyskuplassa 25 vuotta. Elämässäni tapahtui minusta riippumattomista syistä valtavan ikäviä asioita, joille en voinut tehdä itse mitään. Se romautti elintasoni ja elämäni miinuksen puolelle, mutta koska olen keskiluokkaiseen perheeseen syntynyt se myös pelasti minut taloudelliselta ahdingolta iäkkäiden vanhempieni tuella. Pärjään nyt ok, vaikka minulla ei ole töitä.
En kaipaa takaisin keskiluokkaiseen elämään. Kaikki keskiluokkaa edustavat kaverit hävisivät onnettomuuksieni myötä elämästäni, sillä kova kohtaloni sai heidät pelkäämään käykö heillekin niin. Vaikka en uskokaan suomalaiseen luokkajakoon sain kuitenkin suurimman henkisen tuen duunarikaupunginosaan muutettuani uusilta naapureiltani. En tiedä, miksi, mutta ihan erilaista elämää kuin keskiluokkaisella omakotialueella.
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkaisuus on enemmänkin tapa ja tyyli, miten asioihin suhdaututaan. Usein tahattomasti, mutta jossa näkyy vahvasti ennakkoluuloisuutta keskiluokkaisuudelle vieraista elintavoista. Tai ei oikein sisäistetä ajatusta, miten jollekin voi käydä inhimillisistä syistä johtuen ikävästi. Jopa puolison kuolema voi olla jotakin aivan kauheaa, mikä ei voi missään nimessä tapahtua keskiluokkaiselle pariskunnalle. SAati, että huumekoukkuun jäänyt lapsi tekee itsemurhan, Kaikki se ikävä edustaa epäkelpoa, kunniatonta tapaa hoitaa asiansa.
Joo, tämä on sitä, että kasvetaan vuosien varrella siihen, että kaikki voi itse valita, kaikkeen voi vaikuttaa.
Toisaalta toinen ääripää on sellainen pienituloisen elämä, jossa oma kokemus on sitä, että asioihin ei voi vaikuttaa, ne vain tapahtuvat. (Sitten vaikka tunnetaan vetoa uskonnon tai jonkun suuntauksen mahdollisuuksiin selittää asioita, koska niihin tosiaan ei voi itse vaikuttaa.) Mutta keskiluokkainen henkinen mielenmaisema on tosiaan juuri tuo asioiden valitseminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koen keskiluokkaisuuden ilmentyvän vuosikymmenien saatossa. En niinkään elämäänsä aloittelevilla nuorehkoilla ihmisillä ruuhkavuosinaan, vaan vasta kun taloudellinen tilanne ja parisuhde rullaavat tukevasti omalla radallaan muuttumatta enää suuresti mihinkään. Tai ettei sitä hetkeuta taloudelliset notkahdukset, vaan tilanne pysyy silloinkin hallinnassa joutumatta pudottamaan elintasoaan.
Ihmisillä voi olla ihan mitä tahansa ulkoisia merkkejä keskiluokkaisuudesta, mutta se ei kerro mitään missä oikeasti mennään.
Keskiluokkaisuus on enemmänkin tapa ja tyyli, miten asioihin suhdaututaan. Usein tahattomasti, mutta jossa näkyy vahvasti ennakkoluuloisuutta keskiluokkaisuudelle vieraista elintavoista. Tai ei oikein sisäistetä ajatusta, miten jollekin voi käydä inhimillisistä syistä johtuen ikävästi. Jopa puolison kuolema voi olla jotakin aivan kauheaa, mikä ei voi missään nimessä tapahtua keskiluokkaiselle pariskunnalle. SAati, että huumekoukkuun jäänyt lapsi tekee itsemurhan, Kaikki se ikävä edustaa epäkelpoa, kunniatonta tapaa hoitaa asiansa.
Elin keskiluokan sivistyskuplassa 25 vuotta. Elämässäni tapahtui minusta riippumattomista syistä valtavan ikäviä asioita, joille en voinut tehdä itse mitään. Se romautti elintasoni ja elämäni miinuksen puolelle, mutta koska olen keskiluokkaiseen perheeseen syntynyt se myös pelasti minut taloudelliselta ahdingolta iäkkäiden vanhempieni tuella. Pärjään nyt ok, vaikka minulla ei ole töitä.
En kaipaa takaisin keskiluokkaiseen elämään. Kaikki keskiluokkaa edustavat kaverit hävisivät onnettomuuksieni myötä elämästäni, sillä kova kohtaloni sai heidät pelkäämään käykö heillekin niin. Vaikka en uskokaan suomalaiseen luokkajakoon sain kuitenkin suurimman henkisen tuen duunarikaupunginosaan muutettuani uusilta naapureiltani. En tiedä, miksi, mutta ihan erilaista elämää kuin keskiluokkaisella omakotialueella.
Kyllä keskiluokassa eletään ja kuollaan siinä missä muuallakin, mutta siinä olet oikeassa, että suhtautumistapa eroaa yhteiskuntaluokittain. Harva keskiluokkainen romahtaa, koska talous ja sosiaalinen pääoma pitävät pystyssä vaikeinakin aikoina. Hyvä työ myös kannattelee yksin jäävää ja työterveyshuolto. Jäin itse keskiluokkaisena ihmisenä nuoreksi leskeksi. Taloudellisia huolia ei jäänyt ja ympärillä oli ihmisiä kannattelemassa. Sosiaalisen pääoman turvin osasin itse etsiä itselleni vertaituet ja muut tukiverkostot.
Kylllähän se ihmisen elämä kun miettii sitä eläkeläisenä siellä kiikkustuolissa viimeisinä päivinä että mitä jäii käteen ja mitä olisi voinut tehdä elämässsä.
.