Kerrotaan karmeimpia vuokranANTAJAkokemuksia!
Tuli mieleen tosta parvenvuokraajasta. Itse alivuokrasin kerran pakon edestä huonetta, asunnossa asui myös vuokranantajan tytär (tiedän, huono idea, mutta silloin ei ollut vaihtoehtoja). Huom! vuokranantaja itse ei kuitenkaan asunut siellä. Tyttären vanhemmat, siis vuokranantaja ja vaimonsa lappasivat asunnossa monta kertaa viikossa kuin omassaan ja viikonloppuaamuinakin metelöivät. Tytär oli nuori, joten ymmärrän, että käytiin usein katsomassa, mutta minä en saanut tuoda edes poikaystävääni asuntoon. Takuuvuokraa ei meinattu maksaa ajallaan ja kun sitä vaadin, niin vuokranantaja alkoi uhkailemaan sillä, että lähettää laskun siitä että hänen vaimonsa on joskus siivoillut asunnossa. No minä en ollut pyytänyt näitä siivouspalveluita. Olivat myös käyneet huoneessani, kun olin ollut poissa?? Vuokranantajan piti myös hoitaa asunnon nettiyhteys, mutta ei se koskaan toiminut. Oli ihan perseestä ja onneksi pääsin eroon.