Kumman maan kansalainen olisit mieluummin Usan vai Britannian?
Kommentit (14)
En kummankaan. Miellän molempien maiden kansalaiset tyhmiksi.
Britannian, ilmainen terveydenhoito on jees. Just vaihdatin täällä mirenan ilmaiseksi, kun suomessa olisi pitänyt itse maksaa kyseinen vekotin.
USA:n tietysti. Englanti on täysi kehitysmaa vailla yksilön oikeuksia.
Täytyy myöntää, että kumpikin vaihtoehto on aika huono.
USA on aika primitiivinen yhteiskunta järjestykseltään ja tulee kokemaan omat henkiset ongelmat, kun uusi supervalta (Kiina) tulee syrjäyttämään sen.
Britannia taasen astui syrjään europasta, vaikeuttaen asemaansa 446 miljoonan asukkaan yhteisön joukossa.
Olen viihtynyt paremmin USA:ssa, mutta valitsen silti Britannian, sillä jälkimmäisen sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat ovat pienempiä.
En ikinä tahdo kansalaiseksi maahan jossa vielä käytetään kuolemanrangaistusta.
USAn, en voi sietää möngertäviä ja haisevia brittejä.
Olen jo britannian. USA:n kansalainen on ikuisesti verovelvollinen USA:han asui siellä tai ei.
Ei kumpikaan noista. Voisin harkita Kanadaa, Australiaa tai Uutta-Seelantia.
Tietenkin Britannian, en ikinä haluaisi edes asua USA:ssa, koska se on kaikin tavoin aivan sairas yhteiskunta. Sen sijaan muuttaisin maaseudulle Britteihin vaikka heti, jos se olisi mahdollista.