Mua ahdistaa ku meidän vanhukset ei puhu mistään muusta ku kuolemasta

Ja kyl mä ymmärrän että välillä voi puhua mut ku se on ihan jatkuvaa. En enää halua mennä kylään ku on vaan tota synkkää puhetta.

Jossain vaiheessa se alkaa mielessä olla. Voihan tietysti olla masennustakin.

Oletko sanonut tiukasti ettet halua kuunnella niitä juttuja enää? Ehkä eivät ollenkaan hoksaa että voi aiheuttaa läheiselle ahdistusta.

Voitko itse vaihtaa muuhun kivempaan aiheeseen. Tai puhua loppuun sen aiheen ensin, ettei heitä jää mikään vaivaamaan siinä, tai jossain vaiheessa voi sanoa ettet haluaisi koko ajan niin synkkää aihetta, että olo tulee kurjaksi. Voi soittaakin sinne jos ei halua käydä koko ajan, ja valita aiheita itse tai yhdessä erilaiseksi.

Ehkä heillä on nyt sellainen kausi, että he käsittelevät lähestyvää kuolemaa, yrittävät etsiä oikeanlaista suhtautumista siihen? Se ei tarkoita, että kuolema olisi lähellä. 

Kuolema on jokaisella vastassa, miksi ihmeessä ahdistaa jos ihminen joka tietää kuoleman olevan lähellä puhuu siitä? Anna hänen puhua, itseään varten hän asiaa työstää.

Minulla toimi se, että aloin itsekin puhumaan omasta kuolemastani ja minkälaiset hautajaiset haluan jne.

Mä en vaan enää ite jaksa niitä juttuja ku siit tulee niin kauheen tyhjä olo. Ja semmonen ettei oo enää mitää tehtävissä. Ei oo kivaa kuunneltavaa tollanen ku pitäis iloita elämästä.