Minkälainen Osuuspankki on lainanantajana ns. hyville asiakkaille? Pankin vaihto pankkikriisin pelossa mielessä
Asiakkuuteni on nyt Nordeassa, mutta minulle ovat viisaammat sanoneet, että Suomen vakain ja turvallisin pankki pankkikriisissä olisi OP. En ole tosin varma, voisiko sekin kaatua, jos tulee pankkikriisi.
Pankkikriisiä pelkään siksi, että EU:n pankit velvoitetaan maksamaan muiden EU-maiden pankeille, jos näille tulee ongelmia. No, ei ole vaikeaa ennustaa, tulisikohan Italian pankeille ongelmia.
Haluaisin kiinteäkorkoisen lainan mahdollisimman pitkäksi ajaksi, summana on noin 200 000e, kyseessä EI ole asuntolaina, kuin ehkä osittain (60 000) ja minulla on antaa pankille täydet vakuudet lainaa varten.
Onko niillä pelkkiä joustamattomia lainoja isoilla marginaaleilla?
Kommentit (30)
Minä en varmaan ole hyvä asiakas koska olen pienituloinen ja minulla on vain velkaa, ei säästöjä eikä sijoituksia.
Siitä huolimatta OP on kohdellut hyvin ja ystävällisesti, laina-asiat sujuneet oikein mallikkaasti, myös maksuvapaata sain ja lainan eräpäivän pysyvä siirto onnistui maksutta.
OP on ollut erinomainen pankki. Asuntolainaa oli alkujaan reilut 100k, OP myös aina ollut ensisijainen pankkini ja lähes kaikki vakuutukset on keskitetty OP-Pohjolaan. Kaikki hyvin, suosittelen.
Jos ja kun sitä pankkikriisiä pukkaa, niin pankilla ei ole niin väliä, koska se sopimuspräntti on se tärkein ja sitä ei noin vain muuteta mitä siihen soppariin on präntätty. Aina toki kannattaa kokeilla. Laadit vaan huolella takaisinmaksusuunnitelman, testaat maksukykyä korkealla korolla ja laadit kriisisuunnitelman työttömyyden tms. varallen, niin marginaalikin on suotuisa.
Kaikkea hyvää sekä tsemppiä tulevaan, AP! Riittää, että varaudut, ei kannata murehtia liikaa.
Vierailija kirjoitti:

Tavallaan on tärkeä, koska jos tulee paha pankkikriisi, niin pankki voi vedota ylivoimaiseen esteeseen, jos sillä menee oikein huonosti tai se kaatuu.
Silloin ymmärrykseni mukaan mikään korkosuojaus ei pidä ja minulle on kerrottu, että pankki voi vaatia koko lanan jopa kerralla takaisin hyvin lyhyessä ajassa.
Sen takia haluan pitää lainani pankissa, joka selviää kuivimmin jaloin.
Ap
Siis ei ole kerrottu pankista tietenkään, vaan muualta.
OP on markkinajohtaja asuntoluotottamisessa.

Se on kaikissa puljuissa sama, että pankki voi vaatia koko saatavan kerralla takaisin ja lyhyessäkin ajassa. Se sama kuvio on pilannut ihmisten elämät ihan kaikkialla, kun talous on sakannut niin kuin esim. 2008 niissä maissa missä pankkeja kaatui. Kriisit maksatetaan aina kansalaisilla ja jos moinen hirvittää, niin asu vuokralla. Vuokraloordi nukkuu silloin yönsä huonosti etkä sinä.
Minulle ollut hyvä pankki, OP-Pohjolan vakuutukset ovat vaan törkeän hintaiset. Asuntolainassa näkyisi olevan korko 0,18 12kk Euribor. Kannattaa kilpailuttaa.
Hyvä pankki. Marginaalit lähes nollassa (meillä) ja kaikki onnistuu, mitä milloinkin ehdotetaan. Vakuutukset tosiaan muualta.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ollut hyvä pankki, OP-Pohjolan vakuutukset ovat vaan törkeän hintaiset. Asuntolainassa näkyisi olevan korko 0,18 12kk Euribor. Kannattaa kilpailuttaa.
Asuntolainojen negatiivinen viitekorko ei enää uusissa lainoissa miinusta marginaalia. Kukaan ei siis enää saa kokonaiskorkoprosentiksi noin matalaa.
Toisekseen tarvitsen mieluiten koko laina-ajalle korkosuojan. Juu, se on kallis, mutta jos pankki ei kaadu, niin saattaa olla, että inflaatio syö velan ja lyhennyksetkään eivät nouse. Mietin vain miten kallis se on.
Toinen vaihtoehto on maksaa laina sittenkin pois myymällä varalisuutta. Se ei siis ole asuntolaina,eikä sijoituslaina asunnon ostoon. Otin sen alun perin perintöveroa varten. Sijoitin tosin sillä 50%. Koska möin jo yhden asunnon ja sain maksettua perintöveroja siitä. Mutta hirveä laina jäi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OP on ollut erinomainen pankki. Asuntolainaa oli alkujaan reilut 100k, OP myös aina ollut ensisijainen pankkini ja lähes kaikki vakuutukset on keskitetty OP-Pohjolaan. Kaikki hyvin, suosittelen.
Jos ja kun sitä pankkikriisiä pukkaa, niin pankilla ei ole niin väliä, koska se sopimuspräntti on se tärkein ja sitä ei noin vain muuteta mitä siihen soppariin on präntätty. Aina toki kannattaa kokeilla. Laadit vaan huolella takaisinmaksusuunnitelman, testaat maksukykyä korkealla korolla ja laadit kriisisuunnitelman työttömyyden tms. varallen, niin marginaalikin on suotuisa.
Kaikkea hyvää sekä tsemppiä tulevaan, AP! Riittää, että varaudut, ei kannata murehtia liikaa.
Tavallaan on tärkeä, koska jos tulee paha pankkikriisi, niin pankki voi vedota ylivoimaiseen esteeseen, jos sillä menee oikein huonosti tai se kaatuu.
Silloin ymmärrykseni mukaan mikään korkosuojaus ei pidä ja minulle on kerrottu, että pankki voi vaatia koko lanan jopa kerralla takaisin hyvin lyhyessä ajassa.
Sen takia haluan pitää lainani pankissa, joka selviää kuivimmin jaloin.
ApSe on kaikissa puljuissa sama, että pankki voi vaatia koko saatavan kerralla takaisin ja lyhyessäkin ajassa. Se sama kuvio on pilannut ihmisten elämät ihan kaikkialla, kun talous on sakannut niin kuin esim. 2008 niissä maissa missä pankkeja kaatui. Kriisit maksatetaan aina kansalaisilla ja jos moinen hirvittää, niin asu vuokralla. Vuokraloordi nukkuu silloin yönsä huonosti etkä sinä.
Nyt pitäisi vain tietää, pysyykö OP pystyssä? Malisen mielestä OP on turvallisempi, kuin Nordea. Mutta entä jos sekin kaatuisi? Tuskinpa ne sieltä asiakkaalle kertoo, jos sellaisen arvelisivatkin olevan mahdollista. Toisaalta jos se olisikin mahdollista, uskoisivatko ne siihen koskaan edeltä käsin 🤔
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaikki onnistuu, mitä milloinkin ehdotetaan.
Tuo. Ollut lainan varrella tilanteita että on tarvinnut kevennettyä kuukausierää tai lyhennysvapaata. Kukaan ei kysellyt pankista mitään, netissä tein muutospyynnöt.
En nyt ymmärrä, miksi sinun pitäisi lähteä vaihtamaan lainapankkia. Jos joudut maksamaan lainan pois, myyt yhden perimistäsi asunnoista ja kuittaat lainan sillä.
Joku nordea-mustaaja pesiytynyt palstalle.
OP on pahin riistäjäpankki markkinalla. Valitettavasti tarjoiaa valitettavan usei näennäisen halpaa asuntolainaa, ottaa kyllä omansa kaikilla käsittämättömillä maksuilla kuitenkin. En kajoaisi pitkällä tikullakaan.
Meillä ainakin Op:ssa on ollut todella tympeää ja hankalaa lainan saanti, joten on otettu lainat Nordeasta. Viimeksi suunnilleen haukkuivat pystyyn, että miten edes kehdataan tämmöistä lainaa pyytää (250te asuntolaina, omarahoitusosuus kunnossa, kaksi keskituloista aikuista vakituisessa työssä ja aina lainat maksettu ajallaan). Nordeasta olisivat antaneet enemmänkin. Että ei taideta vaihtaa pankkia.
Ålandsbanken lienee vielä Osuuspankkiakin vakavaraisempi ja kriisinkestävämpi.
Miksi tulisi pankkikriisi?
Kyllä, ajat ovat epävarmat, mutta ei pankkikriisi minään 100% varma asia silti ole.
Mietittekö oikeasti tällaisia?
Siis onko pelkoa?
Nostetaans