Maahan tuleviin kohdistuvat rajaturvallisuustoimet ovat olleet käytännössä koko EU:n löysimmät
https://www.verkkouutiset.fi/rajat-kiinni-koronalta/#d21d48ec
Koronavirustestaus ja -neuvonta toimii parakeissa Suomen ja Ruotsin rajalla, Tornion ja Haaparannan välisellä rajanylityspaikalla Torniossa 21. tammikuuta 2021. LEHTIKUVA/TIMO HEIKKALA
Dani Niskanen: Rajat kiinni koronalta
DANI NISKANEN | 23.03.2021 | 09:30
Maahan tuleviin kohdistuvat rajaturvallisuustoimet ovat olleet käytännössä koko EU:n löysimmät.
Suomi on selvinnyt koronasta isossa kuvassa suhteellisen hyvin. Olemme harvaan asuttu maa, jossa kansalaiset noudattavat säntillisesti viranomaisten ohjeita. Myös Sanna Marinin (sd.) hallitus on tehnyt monia asioita vaikeassa tilanteessa oikein.
Yhtä kysymystä on kuitenkin jo vuoden ajan vältelty ja tungettu takaisin laatikkoon kuin vieteriukkoa: rajakontrolli. Ongelma on se, ettei asia ole triviaali. Kyseessä on asia, jossa epäonnistuminen pyyhkii nopeasti pois kaikkien muiden rajoitustoimien tuottamat tulokset. Pahimmassa skenaariossa nykyisille rokotteille resistentin virusvariantin pääsy maahan voisi merkitä palaamista lähtöruutuun.
Rajojen vuotaminen on ongelma myös siksi, että se johtaa kovempiin rajoitustoimiin rajojen sisällä. Ainakaan minun oikeustajuuni ei mahdu se, että suomalaiset lapset ja nuoret eivät ole voineet harrastaa ja ikäihmiset ovat kyyhöttäneet karanteenissa samaan aikaan, kun rajojen on annettu kuukausitolkulla vuotaa.
Sanna Marin totesi Ylen A-studiossa 4.3., että Suomella on koko pandemian ajan ollut EU:n tiukin rajakontrolli. Väite pitää paikkansa osin. On totta, että Suomi on ollut rajaliikenteen volyymin rajoittamisessa EU:n tiukimpia maita. Sen sijaan Marin jätti mainitsematta, että maahan tuleviin kohdistuvat rajaturvallisuustoimet ovat olleet käytännössä koko EU:n löysimmät.
Eduskunnalle toimitettujen tietojen mukaan esimerkiksi tuoretta negatiivista testitulosta maahantulijoilta vaativat verrokkimaistamme muun muassa Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Saksa, Ranska, Itävalta, Belgia, Hollanti ja Englanti. Ruotsia lukuun ottamatta kaikissa mainituissa maissa vaaditaan myös karanteenia maahan saapumisen jälkeen. Suomessa ei vaadita kumpaakaan. Myös useissa maissa käytössä olevat ja Suomen lain koko ajan mahdollistamat pakkotestit ollaan ottamassa osaksi STM:n ohjeistuksia vasta nyt.
Perustuslaki ei ole asiassa esteenä. Perustuslakivaliokunta on nimenomaisesti todennut, että perustuslaki mahdollistaa sellaisten Suomeen saapuvia henkilöitä koskevien vaatimusten asettamisen, joilla pyritään estämään koronaviruksen leviämistä Suomeen ulkomailta tulevien henkilöiden mukana, kun asiaa koskeva hallituksen esitys vain valmistellaan asianmukaisesti.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Tänne on jopa haettu tilauslennoilla tautipesäkkeistä rikollisia.
Miten Ruotsiin tuli yli 80 000 "pakolaista" viime vuonna kun rajojen piti olla kiinni.
Tänne on jopa haettu tilauslennoilla tautipesäkkeistä rikollisia.