Lasten leikkipaikalle jätetyn kakan hinta oli aika korkea
Kiitos sinulle väliinpitämätön koiranomistaja!
Eskarilainen oli eilen tuossa etupihalla ja oli astunut illalla isoon koiranpaskaan. Eipä ollut itse huomannut ja olivat muhineet yön yli eteisessä. Yritettiin putsata, mutta roskiin päätyivät uudet välikausikengät (hinta 60e), puoli vuotta vanha haalari. Haalarin takaosa oli siis myös paskassa, koska oli istunut pelkkään vasten. Ja loppujen lopuksi vielä eteisen matto roskiin. Paska siis haisi, vaikka pestiin noita useaan kertaan.
Olen joskus tykännyt paljonkin, mutta tällainen välinpitämättömyys tekee koko eläinlajista vastenmielisen vaikka vikahan on siellä hihnan toisessa päässä.
Kommentit (48)
Mistä tiedät että oli juuri koiran paskaa?
Ihan ot - oletko koskaan kuullut pesukoneesta. Se on sellainen jännä laite johon likainen vaate laitetaan pesuaineen kanssa. Kun kone on tehnyt tehtävänsä, niin voi ripustaa haalarin kuivumaan.
Kannattaa googlettaa sellaiset sivistyssanat kuin saippua, vesi ja juuriharja. Myös tuuletus on kiva termi.
Oon pahoillani, niin ärsyttävää tollanen. Mulla on kans mennyt vaunut roskiin kun jonkun kissa kävi niihin pissaamassa. Kerään tunnollisesti aina oman koirani jätökset ja muakin ärsyttää ne omistajat jotka ei kerää. Ne ulosteet paitsi sotkee, mutta levittää myös tauteja koirien keskuudessa. Pahimmat kakat mitä oon leikkipuistossa nähnyt oli ihmisten tuotoksia. Yöks.
Haisevimmat paskat on ihmisellä. Koiranpaskan kanssa kyllä pärjää.
Aloittaja voisi kokeilla hakea korvausta kotivakuutuksesta.
Sympatiat täältä. Olen alkanut inhota välinpitämättömiä koiranomistajia. Ei se tosiaan ole niiden koirien vika, mutten halua silti olla missään tekemisissä tällaisten koirien ja omistajien kanssa.
Uusavuttomuuden kukkanen. Koiranpaskan saa kengistä ja vaatteista pois, matonkin saa puhdistettua.
Aloitus on provo. Kyllä ne kengät voi pestä. Samoin kuin matonkin voi pestä. Joku teki vain käänteisprovon. Kannattaa opettaa lapset välttelemään koirankakkoja.
Tänne on taas vastaillu noita ärsyttäviä koiran omistajia, joiden mielestä muiden pitää nyt vaan kestää se heidän piskinsä kakat. Ne on niin tyhmiä ettei tajua että he tekevät väärin, sabotoivat toisia ihmisiä koiransa kakoilla. Kerätkää ne kakat, tai me tullaan ne teille syöttämään.
Hah hah, talo meni remonttiin koiranpaskan takia!
Missä sinä olit? Alakouluikäisenkin pitäisi olla vielä suurimman osan ajastaan vanhemman kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä olit? Alakouluikäisenkin pitäisi olla vielä suurimman osan ajastaan vanhemman kanssa.
Hyvä pointti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä olit? Alakouluikäisenkin pitäisi olla vielä suurimman osan ajastaan vanhemman kanssa.
Hyvä pointti.
Pitäisi siis tarkistaa joka kerta, kun lapsi vaihtaa asentoa hiekkalaatikolla? Jotenkin tuntuu, että tämä kommentoija ei ole kovinkaan paljon lasten kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Tänne on taas vastaillu noita ärsyttäviä koiran omistajia, joiden mielestä muiden pitää nyt vaan kestää se heidän piskinsä kakat. Ne on niin tyhmiä ettei tajua että he tekevät väärin, sabotoivat toisia ihmisiä koiransa kakoilla. Kerätkää ne kakat, tai me tullaan ne teille syöttämään.
Kannattaa laittaa omaan roskikseen sellainen tarra, että sinne saa laittaa koirankakkoja, jos haluaa että ne kerätään pois. Nykyään ei ole paikkoja, mihin laittaa ne koirankakkapussit.
Tottakai se on väärin ettei omistajat kerää koiransa jätöksiä, mutta on kyllä erikoista, että roskikseen pitää heittää?? Itse olen vastaavassa tilanteessa vain pessyt kengät. Kyllä se paska pesemällä lähtee hajuineen. Ihan tulevaisuutta ajatellen kannattaa tutustua/harjoitella asioiden pesemistä. Enkä sano tätä pottuilumielessä. Ei kenkiä, vaatteita, mattoja tarvitse paskan takia pois heittää
Joo. Ja sitten omistajat ihmettelee kun ei ihastella jokaista vastaantulevaa koiraa. Inhoan nykyisin koiria ja niiden omistajia juurikin tämän takia. Vaunujen renkaisiin on jo kolmesti jäänyt kakat. Niistä ne sentään lähtee kohtuullisesti kun uittaa renkaat lätäkössä. Mutta oksettaa kävellä joillakin kävelyteillä tämän ongelman takia, kun sitä kakkaa on vaan niin PALJON ja jokapaikassa!! Eikö niitä koiranomistajia itseään haittaa harppoa kakkojen yli lenkeillään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä olit? Alakouluikäisenkin pitäisi olla vielä suurimman osan ajastaan vanhemman kanssa.
Hyvä pointti.
Pitäisi siis tarkistaa joka kerta, kun lapsi vaihtaa asentoa hiekkalaatikolla? Jotenkin tuntuu, että tämä kommentoija ei ole kovinkaan paljon lasten kanssa tekemisissä.
Mitä, jos kyseessä olisi ollut esim. huumeruisku? Vanhemman loputon tehtävä on ennakoivasti tarkastaa onko leikkipaikka varmasti turvallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä olit? Alakouluikäisenkin pitäisi olla vielä suurimman osan ajastaan vanhemman kanssa.
Hyvä pointti.
Pitäisi siis tarkistaa joka kerta, kun lapsi vaihtaa asentoa hiekkalaatikolla? Jotenkin tuntuu, että tämä kommentoija ei ole kovinkaan paljon lasten kanssa tekemisissä.
Hiekkalaatikollako se kakka yhtäkkiä olikin? Ap puhui etupihasta.
No olipa siinä jööti.