Lue keskustelun säännöt.
Onko kokemuksia siitä, kun kynnysmatto-ihminen on tajunnut roolinsa ja alkanut pitää puoliaan?
21.03.2021 |
Tuleeko heistä itsekkäitä hirmuja, kun alkavat kapinoida kaikkea sitä vastaan, mitä ovat aiemmin olleet (eli siis kynnysmattoja)? Tuntuu, että yksi lähipiirini ihminen on käynyt läpi tällaisen muutoksen. Alkanut syytellä muita hyväksikäyttäjiksi ja itsekkäiksi.
Kommentit (29)
Ympäröivät ihmiset voivat reagoida muutokseen. Pitäisikö palvelijan mielestäsi pysyä alamaisena. Haluaisitko sinä olla kynnysmaton ystävä vai miksi asia häiritsee? Onko huomannut sinutkin patalaiskaksi hyväksikäyttäjäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen muuttunut, mutten osaa kyllä nähdä itseäni itsekkäänä hirmuna. Ennen minulle oli kaikki ihan sama, olin samaa mieltä kaikkien kanssa (jopa ristiriitaisesti), hymyilin, kun minulle puhuttiin rumasti (vaikka sisällä sattui), tein mitä vaan mitä muut pyysi (lainasin rahaa saamatta takaisin, venyin tolkuttomiin työvuoroihin, joustin joka asiassa, vaikken olisi halunnut).
Sitten tuli joku herätys ja itseluottamus kasvoi. Kyllä moni varmaan alkuunsa pitikin minua itsekkäänä hirmuna, kun sanoin, etten vaihda loman ajankohtaa, en lainaa nyt rahaa, en kuskaa, en tee sitä tai tätä, koska en halua ja osasin perustella näkemykseni. Nykyisin minulta ei edes kysellä mitään järjettömiä. Helposti jotkut joutuvat hyväksikäytetyksi ja niin jouduin minäkin.
Joo, huomasin ettei siitä ole muuta kuin haittaa. Nyt naurattaa työkaveri, joka yrittää jatkaa ylikävelyä ja kiukuttelee, kun ei onnistu
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kovin konkreettista omakohtaista kokemusta, mutta jotenkin tuntuu, että tuo voisi olla ns. välivaihe. On ehkä nyt löytänyt itsekunnioituksensa ja uskaltanut tulla vihaiseksi kokemastaan vääryydestä.
Onhan se ihan oikeasti mahdollista, että jos kyseessä on ihan oikeasti kynnysmatto, tätä ominaisuutta ovat monet tottuneet itsestäänselvästi hyödyntämään. Hyväkin, että se oivalluksen lamppu on vihdoin syttynyt, että ei hele, tämä ei kyllä vetele.
On toki hyvä, jos ihminen löytää itsekunnioituksen ja osaa alkaa puolustamaan itseään eikä suostu ihan kaikkeen. Mutta käykö monesti niin, että tuosta roolista eroon pyrkivillä menee sitten niin sanotusti yli tuo oman itsensä puolustaminen. Ei suostuta enää mihinkään ja joku pienikin pyyntö on heille heti merkki siitä, että toinen ihminen olisi julma hyväksikäyttäjä...
Kyllä, jätin työpaikan esimiehen vuoksi. Oli pahin kiusaaja hovinsa ympäröimänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki on, työkaverit ei tykkää, kun en tee heidän töitään. Mutta mieluummin omassa seurassa kuin huonossa seurassa.
AP lukenut Sinikka Sokan tarinan, ja sillä lähti sokka irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On omakohtainen kokemus. Ainut joille asetin rajat oli lapset ja koirat. Muille en nuorena osannut. Muutoksen alussa olin varmaan hirviö monenkin mielestä, koska he joutuivat ottaa vastuuta itsestään ja omasta elämästään. Osa ihmisistä jäi menneisyyteen. Osa kesti muutoksen ja kykenevät tasa-arvoiseen ihmissuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä! Mulla on ihan kauhea anoppi, jonka kanssa ei voi tulla toimeen muuten, kuin olemalla hänen oikkujensa toteuttaja. Kun mittani tuli täyteen ja aloin pitää puolisoni, niin anoppi katkoi välit, kun minusta tuli niin mahdoton. Muut huomasivat eron minussa, kun jatkuva ahdistus oli pois.
On kokemusta, kahdestakin eri tapauksesta.
Toisessa onnellisen perheen vaimo meni psykoterapiaan lapsuuden traumojen vuoksi. Lopputulos; avioero ja lapset vieraannutettu isästä ja koko isän puolen suvusta, osa lapsista tämän vuoksi psykiatrisessa hoidossa. Voimaantuminen meni todella pahasti ja harhaisesti yli, oikeustaistelut jatkuvat.
Toisessa päihderiippuvainen äiti raitistui ja alkoi purkaa riippuvuuttaan lapsiinsa, ns. hukuttaa heidät rakkauteen paikatakseen aiempien vuosien toilailujaan. Lopputulos; äiti vieraannuttaa lapsia isästä (ollut ex jo vuosia, hyvin toimiva yhteishuoltajuus ollut erosta lähtien) ja hakee yksinhuoltajuutta erittäin kyseenalaisin keinoin. Tässä tulee todennäköisesti käymään niin, että äiti joutuu syytteeseen kunnianloukkauksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta, kahdestakin eri tapauksesta.
Toisessa onnellisen perheen vaimo meni psykoterapiaan lapsuuden traumojen vuoksi. Lopputulos; avioero ja lapset vieraannutettu isästä ja koko isän puolen suvusta, osa lapsista tämän vuoksi psykiatrisessa hoidossa. Voimaantuminen meni todella pahasti ja harhaisesti yli, oikeustaistelut jatkuvat.
Toisessa päihderiippuvainen äiti raitistui ja alkoi purkaa riippuvuuttaan lapsiinsa, ns. hukuttaa heidät rakkauteen paikatakseen aiempien vuosien toilailujaan. Lopputulos; äiti vieraannuttaa lapsia isästä (ollut ex jo vuosia, hyvin toimiva yhteishuoltajuus ollut erosta lähtien) ja hakee yksinhuoltajuutta erittäin kyseenalaisin keinoin. Tässä tulee todennäköisesti käymään niin, että äiti joutuu syytteeseen kunnianloukkauksista.
Missä kohtaa näissä se kynnysmattona olo tulee ilmi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta, kahdestakin eri tapauksesta.
Toisessa onnellisen perheen vaimo meni psykoterapiaan lapsuuden traumojen vuoksi. Lopputulos; avioero ja lapset vieraannutettu isästä ja koko isän puolen suvusta, osa lapsista tämän vuoksi psykiatrisessa hoidossa. Voimaantuminen meni todella pahasti ja harhaisesti yli, oikeustaistelut jatkuvat.
Toisessa päihderiippuvainen äiti raitistui ja alkoi purkaa riippuvuuttaan lapsiinsa, ns. hukuttaa heidät rakkauteen paikatakseen aiempien vuosien toilailujaan. Lopputulos; äiti vieraannuttaa lapsia isästä (ollut ex jo vuosia, hyvin toimiva yhteishuoltajuus ollut erosta lähtien) ja hakee yksinhuoltajuutta erittäin kyseenalaisin keinoin. Tässä tulee todennäköisesti käymään niin, että äiti joutuu syytteeseen kunnianloukkauksista.
Missä kohtaa näissä se kynnysmattona olo tulee ilmi?
Molemmat ovat julkisesti somessa ”muutoksensa kynnyksellä” kertoilleet, kuinka nyt on aika ”ottaa ohjat omiin käsiin” ja itse asiassa myös maininneet, etteivät enää aio olla kenenkään kynnysmattoja. #rohkeus #kiitollinensiunattuonnellinen #vaikyksielämä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, kun olin teini-ikäinen niin äitini alkoi yhtäkkiä vaatimaan meiltä lapsilta tajuttomasti kotitöiden tekemistä, aiemmin oltiin eletty aika pellossa. Siis koti oli kyllä hyvin hoidettu, mutta vanhempien toimesta.
Se oli kuitenkin vain joku vaihe, nyt olen jo yli 30 ja äiti edelleen tekee ruokia, ompelee mulle verhoja, yms. Vaikka en siis pyydä häneltä mitään. Asutaan kuitenkin lähekkäin joten nähdään usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kovin konkreettista omakohtaista kokemusta, mutta jotenkin tuntuu, että tuo voisi olla ns. välivaihe. On ehkä nyt löytänyt itsekunnioituksensa ja uskaltanut tulla vihaiseksi kokemastaan vääryydestä.
Onhan se ihan oikeasti mahdollista, että jos kyseessä on ihan oikeasti kynnysmatto, tätä ominaisuutta ovat monet tottuneet itsestäänselvästi hyödyntämään. Hyväkin, että se oivalluksen lamppu on vihdoin syttynyt, että ei hele, tämä ei kyllä vetele.
On toki hyvä, jos ihminen löytää itsekunnioituksen ja osaa alkaa puolustamaan itseään eikä suostu ihan kaikkeen. Mutta käykö monesti niin, että tuosta roolista eroon pyrkivillä menee sitten niin sanotusti yli tuo oman itsensä puolustaminen. Ei suostuta enää mihinkään ja joku pienikin pyyntö on heille heti merkki siitä, että toinen ihminen olisi julma hyväksikäyttäjä...
Ei ainakaan itselläni ole mennyt yli. Se on fakta, ettei kaikilta vaadita ja pyydetä jatkuvasti jotain. Ei normaaleilta ihmisiltä, vaan niiltä ylikilteiltä, joita on helppo hyväksikäyttää. Miksi esimerkiksi minä olin työporukastamme ainoa, jolta odotettiin loman ajankohdan vaihtamista tai ylitöihin jäämistä? Ei muilta edes kysytty, kuin vasta sitten viimeisenä oljenkortena, jos minä kieltäydyin. Tai eräs tuttu pyysi jatkuvasti rahaa lainaan, niin minä keskustelin asiasta tämän tutun muiden läheisten kanssa, niin he olivat ihan ymmällään, ettei heiltä vaan pyydetty koskaan...
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta, kahdestakin eri tapauksesta.
Toisessa onnellisen perheen vaimo meni psykoterapiaan lapsuuden traumojen vuoksi. Lopputulos; avioero ja lapset vieraannutettu isästä ja koko isän puolen suvusta, osa lapsista tämän vuoksi psykiatrisessa hoidossa. Voimaantuminen meni todella pahasti ja harhaisesti yli, oikeustaistelut jatkuvat.
Toisessa päihderiippuvainen äiti raitistui ja alkoi purkaa riippuvuuttaan lapsiinsa, ns. hukuttaa heidät rakkauteen paikatakseen aiempien vuosien toilailujaan. Lopputulos; äiti vieraannuttaa lapsia isästä (ollut ex jo vuosia, hyvin toimiva yhteishuoltajuus ollut erosta lähtien) ja hakee yksinhuoltajuutta erittäin kyseenalaisin keinoin. Tässä tulee todennäköisesti käymään niin, että äiti joutuu syytteeseen kunnianloukkauksista.
Kuulostaa siltä, että näissä perheissä on ollut vähintään henkistä väkivaltaa, miehen tekemänä.
Itselläni on tuo muutos ollut. Vieläkin tuntuu pahalta, kun joutuu vääntämään joistain asioista ja pitämään puoliaan. En totu siihen koskaan, mutta periksi en anna, vaan pyrin oikeudenmukaisuuteen. Joskus tuntuu, että pyrin liikaa oikeudenmukaisuuteen ja pitäsi aiemmin vain luovuttaa, mutta esim. työelämässä jotkut ovat aika häikäilemättömiä, jos meinaa tulla esille esim. heidän tekemiään virheitä. Tuollaiset väittelyt ovat kuluttavia.
Jos ympärillä on itsekkäitä hyväksikäyttäjiä, niin voihan sen sanoa ihan ääneen 🤔
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta, kahdestakin eri tapauksesta.
Toisessa onnellisen perheen vaimo meni psykoterapiaan lapsuuden traumojen vuoksi. Lopputulos; avioero ja lapset vieraannutettu isästä ja koko isän puolen suvusta, osa lapsista tämän vuoksi psykiatrisessa hoidossa. Voimaantuminen meni todella pahasti ja harhaisesti yli, oikeustaistelut jatkuvat.
Toisessa päihderiippuvainen äiti raitistui ja alkoi purkaa riippuvuuttaan lapsiinsa, ns. hukuttaa heidät rakkauteen paikatakseen aiempien vuosien toilailujaan. Lopputulos; äiti vieraannuttaa lapsia isästä (ollut ex jo vuosia, hyvin toimiva yhteishuoltajuus ollut erosta lähtien) ja hakee yksinhuoltajuutta erittäin kyseenalaisin keinoin. Tässä tulee todennäköisesti käymään niin, että äiti joutuu syytteeseen kunnianloukkauksista.
”Onnellisen perheen äiti” joka käy psykoterapiassa kertoo kaiken. Ja näinköhän lapset on hoitoon äidin terapian vuoksi ilman mitään muita vaikuttavia tekijöitä joutuneet. Hyvähän se on että kaikki saavat apua jos on suvussa kulkevaa traumaa. Tosin tuosta ei selvinnyt mikä oli puolison osuus tuohon kaikkeen kun oli ilmeisesti se ainoa jossa ei ollut mitään vikaa.
Ei ole kovin konkreettista omakohtaista kokemusta, mutta jotenkin tuntuu, että tuo voisi olla ns. välivaihe. On ehkä nyt löytänyt itsekunnioituksensa ja uskaltanut tulla vihaiseksi kokemastaan vääryydestä.
Onhan se ihan oikeasti mahdollista, että jos kyseessä on ihan oikeasti kynnysmatto, tätä ominaisuutta ovat monet tottuneet itsestäänselvästi hyödyntämään. Hyväkin, että se oivalluksen lamppu on vihdoin syttynyt, että ei hele, tämä ei kyllä vetele.