Takamukseen virtsaaminen
Kerran tein puolisolle. Oli tuhman kiihottavaa. Meistä molemmista. En tiedä, kokeilemmeko toisen kerran, mutta se oli hienoa.
Kommentit (12)
Ei ole. Tuo on kovalla kalulla kyllä mahdollista. Tarua on se, että ei olisi.
Entäs ripulipaska jotain putkea käyttäen toisen rektumiin? Hekumallista olisi.
Sitä kutsutaan kehitysvammaksi. Kehitysvammaiset tykkäävät leikkiä kusella ja paskalla.
Kyllä minulta ainakin onnistuu virtsaaminen seisokissa. Pitää vaan keskittyä ja olla myös vähän pissahätä.
Peppuun pissaaminen on oikeasti kiihottavaa ainakin meidän parisuhteessa silloin tällöin käytetty ja antaa lisäkiksejä. Toimii meillä, eikä tarvitse sen kummempia älykkyysarvosteluja.
Mene ruikkimaan sillä prinssinakillas homobaarin kulmille
Meillä on sellainen specula jolla saa peppureikää avattua. Kerran olen virtsannut avoimeen peppureikään. Tuntui kyllä aika tuhmalta ja kiihottavalta :D
Vaikuttaa siltä, että osan olisi syytä käydä psykologin juttusilla.
Kyllä virtsaaminen erektiossa onnistuu. Minä halusin että mieheni virtsaa suoleeni kun en ollut sitä vielä kokeillut. Oli juuri niin kielletyn kiihottavaa. Se tunne kun on ihan täynnä on ihana.
Pas kantaminen vaimon suuhunkin onnistuu, jos on 69:ssä päällä
Vierailija kirjoitti:
Pas kantaminen vaimon suuhunkin onnistuu, jos on 69:ssä päällä
Tuo on kokeilemisen arvoista. Taidanpa yllättää vaimoni ensi kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Miten saat kustua seisovalla kalulla tai miten saat löysän kalun perseeseen.
Tarinassa on pahaa epäloogisuutta.
Kun herään joskus klo 3-5 kovaan pissahätään, niin minulla yleensä seisoo silloin. Kyllä se pissa tulee ulos seisovasta kalusta. Seisokki loppuu myös siihen, kun palaan jatkamaan keskeytyneitä uniani, kanki on pehmentynyt katkaravuksi.
Miten saat kustua seisovalla kalulla tai miten saat löysän kalun perseeseen.
Tarinassa on pahaa epäloogisuutta.