Miksi hankit lapsia?
Kommentit (5)
Biologinen kello tikitti ja tiesin jo nuorena että haluan lapsen joskus. Ihana lapsi tuli🥰 olisin halunnut lisääkin mutta mieheni on kuollut ja yksinhuoltajana en ole uutta miestä löytänyt.
En ole vielä hankkinut, mutta toivon, että raskaus alkaisi tänä vuonna. Päätökseni perustuu lähinnä siihen, miten järkyttävän paljon rakastan siskoni lapsia, miten tutkitusti ihmiset kuolinvuoteellaan katuvat lähinnä sitä, miten vähän aikaa ovat lastensa kanssa viettäneet (mielestäni kertoo siitä, että lapset sitten kuitenkin lopulta ovat ihmiselle jollain alkukantaisella tavalla tärkeintä elämässä, jos niitä lapsia on saanut/hankkinut) sekä lähipiirini ihmisten kokemuksiin lapsen saamisesta ja sen lisäämästä elämän merkityksen määrästä. Uskon myös, että ihminen tosiaan on tarkoitettu lisääntymään (yllätys yllätys), enkä näe syytä olla toteuttamatta tätä itse.
Ja haluan myös päästä kokemaan raskauden, äitiyden ja niiden tuomat muutokset hyvässä ja pahassa. Uskon, että minusta voi tulla paljon epäitsekkäämpi lapsesta huolehtimisen myötä ja luulen, että elämässä asiat saa uuden tärkeysjärjestyksen, mikä on mielestäni tervetullutta omaan elämääni tässä suorituskeskeisessä maailmassa.
Oon aina tiennyt haluavani lapsia. Haluan mahdollistaa lapsilleni ihanan lapsuuden ja jakaa kokemuksia heidän kanssaan. Tuntuu myös uskomattomalta ajatukselta, että pieni ihminen kasvaa sisälläni.
Luulin että haluan, luulin olevani rakastunut, itseasiassa elämälläni ei ollut mitään suuntaa ja halusin että lasteni isä olisi kanssani aina. Kolme lasta saatiin, rakennettiin talo ja sitten erottiin.
Jälkikäteen olen ymmärtänyt että lapset tulivat kuvioihin vaan sellaista turhuuden tunteesta johtuen. Mutta olen onnellinen niistä kyllä. Ihania lapsia, maailman rakkaimpia ja elämä olisi paljon ikävämpää ilman lapsia.