Auttakaa tunteiden ilmaisussa!

Olen jo aikuinen, mutta lapsena jäi yksi taito oppimatta. Tunteita ei sanoitettu juuri minkään vertaa, ja lapset eivät saaneet näkyä ja kuulua. Kiukku piti vain niellä, kun jos suutuin ihan aiheestakin, niin siitä rangaistiin, ja tunsin sitten häpeää ja syyllisyyttä itseni ilmaisusta. Sellaista normaalia kasvamiseen liittyvää uhmaa ei siis sallittu.

Käsittääkseni minusta on kasvanut liian kiltti, ja vuorovaikutustyyli on usein välttelevä. En oikein siedä ihmisiä, kun en uskalla/osaa ilmaista tunteitani, eikä tarpeeni oikein tule huomioiduksi. Jos tulee negatiivinen tunne, yleensä ”lamaannun”, en saa sanottua mitään, tulee ahdistava olo ja haluan paeta paikalta. Sisältä kiehun aivan raivona ja pelkään räjähtäväni yli äyräiden, jos avaan suuni siinä tilanteessa.

Jälkikäteen kun mietin, että miten puhuisin asiasta, niin sitten tunnen syyllisyyttä siitä, etten saanut sanottua asiaa heti, eli toinen jo luulee, että homma on ok. Ja toisaalta pelkään, että mielipidettäni ei hyväksytä. Eli alan kokoamaan listaa kaikista siihen liittyvistä asioista ja kirjoitan perusteluineen ne ylös, jotta minua ei saada jyrättyä. Ja jos sitten menen keskustelemaan (harvoin tosin teen niin), ne minun perustelut herkästi jyrää sen toisen ihmisen, ja joskus se vastapuoli sitten raivostuu, varsinkin jos ei siedä hyvin kritiikkiä tai ei ole osannut odottaa sitä.

Miten voisin opetella sellaista hyvää tunteiden ilmaisua? Periaatteessa olen yleensä varsin asiallinen, mutta jotenkin tämä ei vain onnistu, vaikka en toimikaan moraalisesti ”väärin”, vaan pysyn asiassa.