Millä kaikilla haukkumasanoilla sinua on elämäsi aikana nimitelty?
Kouluaikana kuulin useaan otteeseen olevani hullu. Omituisena on pidetty, tyhmänä, rumana, ja käsketty hakeutua hoitoon.
Kommentit (2)
Rillipääksi taidettiin nimitellä yhden kerran koulussa 70-luvun lopussa. Opiskeluaikoina hu*riteltiin kahdesti: toisella kertaa kävin valittamassa naapurin metelistä aamuyöllä ja toisella kertaa Kortepohjassa tuli vastaan tuntematon, selvästi hyvin vihainen nuori nainen, joka sähähti minulle solvauksen ohi juostessaan.
Toinen veljistäni nimitteli aika usein ja minä nimittelin takaisin, mutta ei mitenkään vakavasti. Sisarusten välillä tuo lienee aika normaalia teinitouhua. Aikuisiällä minua ei ole nimitelty eikä kukaan ole esimerkiksi edes korottanut ääntään minulle.
Olen ollut onnekas, koska olin koulussa juuri sopivan mitäänsanomaton, etten ärsyttänyt ketään riittävästi enkä vaikuttanut liian helpolta uhriltakaan. Minulla oli pari kaveria, joista toiselle huomauteltiin ylipainosta ja toiselle liian hyvistä numeroista. Minut jätettiin rauhaan, kun ei mitään keksitty. Ei minua toisaalta ole koskaan kutsuttu kotibileisiin eikä luokkakokoukseen, kai sen vuoksi, ettei kukaan muista naamaani sen enempää kuin nimeänikään. Ihan hyvä näin.
No onhan näitä! Ruma, hullu, friikki, outo, ällöttävä, vastenmielinen, paska..mitäs vielä?