Perintö ja henkivakuutus
Voinko ottaa vain henkivakuutus korvauksen ja kieltäytyä perinnöstä? Vanhempani omisti 4 lomaosaletta, joista tulisi tonnien kustannukset vuodessa eikä niistä pääse millään eroon. Lisäksi olisi talo, jossa asuu isäni, enkä sitäkään saisi siis myytyä. Jäisin verojen jälkeen miinukselle pitkästi. Isäni on nätisti sanoen narsisti ja ennhalua hänen kanssaan olla tekemisissä. Eivät ole naimisissa, joten isä ei peri mitään. Perintö menisi siis varmaan ulosotossa olevalle siskolleni, vaikka äiti sitä juuri ei halunnut. Mutta eihän se varmaan enää haittaa.
Kommentit (5)
Pistä isäsi pihalle talosta. Hänellä ole leskelle kuuluvaa asumisoikeutta.
Ei ole lapsia (onneksi). Isää en koita edes jäätää, varmaan polttaisi talon tai tekisi jotain muuta tyhmää. Kokemuksesta tiedän, että hänen kanssaan ei kannata riidellä. Olen edunsaaja henkivakuutuksessa, tosin summaa en tiedä.
Lomaosakkeet on tässä suurin murhe, kulut vähintään 2500 euroa vuosi eikä niistä pääse eroon. Tiedän, sillä ystävä yrittänyt 3 vuotta myydä omaansa perinnöksi saatua. Mun puolesta saa äidin elämäntyö mennä ulosottoon siskon kautta, eihän hän sitä tiedä enää. Isä varmaan tulee saamaan elämänsä kohtauksen, mutta saakoot.
En mä mitenkään osaa auttaa, mutta tsemppiä haluaisin toivottaa. Eivät ole helppoja asioita, älä suostu murtumaan. Ota uppina!
"Isä varmaan tulee saamaan elämänsä kohtauksen, mutta saakoot."
Saakoon, ei saakoot.
Henkivakuutuskorvaus ei ole perintöä ( oletko varma että sellainen on ja olet siinä edunsaajana? ). Perinnöstä voit kieltäytyä, tosin sun osuus menee sun lapsille jos niitä on.