Oletko joskus kymmenien vuosien jälkeen tajunnut, että joku on narsisti?
Kommentit (9)
Isän narsismi tai ainakin narsistiset piirteet. Selvensi sitä, miksi käyttäytyi kotona niinkuin käyttäytyi ja miksi ei pidä yhteyttä. Ei saa meiltä enää kaipaamaansa ihailua, joten etsii sitä nyt muusta toiminnasta. Hänen pitää aina kokea olevansa muita ylempänä, jotta pääsee pätemään ja näyttämään erinomaisuuttaan. Muut ovat hänelle lähinnä vain hänen hauraan egonsa pönkittämisen välineitä.
Oon kun oon perehtynyt aiheeseen ja tehnyt havaintoja toisten käytöksestä.
Julkisuuden henkilöistä, pidin Trumppia kovana liikemiehenä Diilin alkuaikoina, mutta kun hän asettui ehdokkaaksi, vasta silloin ymmärsin että kyseessä on narsisti. Tämä huomio on auttanut minua tunnistamaan työympäristöstäni ihmisen, jolla on narsistisia piirteitä.
Pitää itseään muita parempana, kerää ympärilleen " tukijoukkoja". Tuon minä tunnen.
Näitä narsistin "tajuajia" on netti väärällään. Ainoastaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä on narsisti. Muilla on vain narsistisia piirteitä (joita on itse asiassa meistä useimmilla).
Syyttää syyttömiä siitä mitä itse tekee.
Eli pitää uhrejaan sijaiskärsijöinä.
Lopulta tuppaavat paljastumaan.
Kyllä, puolisoni. Myöhemmin tajusin, että myös isäni olisi varmasti mennyt kategoriaan.
Kyllä vain, lähes 30 vuoden kuluttua. Olin jo haudannut koko tyypin, entisen sulhaseni (onneksi se jäi siihen vaiheeseen) mieleni perukoille, kun kaikki palautui mieleeni kaappeja siivotessani ja löytäessäni kirjoituksiani siltä ajalta. Siihen mennessä olin jo kuullut tämmöisestä ilmiöstä kuin narsismi, ja näitä juttujani lukiessani kaikki palaset oikein ratisivat kohdilleen. Suunnilleen kaikki narsismin tuntomerkit täyttyivät. Huokaus sentään, miten olin aikanaan melkein nyrjäyttänyt aivoni yrittäessäni ymmärtää, mitä tapahtui ja mitä oikein tein väärin. Onneksi se suhde jäi lyhyeksi, mutta turhan kauan sitä aikanaan kipuilin jälkeenpäin. Lopullisesti vapauduin siitä henkisestä kuonasta vasta käytyäni kaikki nuo asiat läpi sen onnekkaan kaappisiivouksen ansiosta.
Kyllä. Tajusin äitini narsismin vasta reilusti yli kolmekymppisenä. Hän on onnistuneesti aina syyttänyt isääni kaikesta. Isän kuoltua äidin todellinen luonne ei enää pysynyt piilossa.
Sanomattakin on selvää, että välit äitiini ovat nykyään poikki.