En jaksa enää politiikkaa enkä äänestä vaaleissa
Katselin eduskunnan täysistuntoa ja kaikilla edustajilla oli puolueensa mielipide, ei omaa. Pääministeri ei vastannut kysymyksiin vaan väisteli vastaamasta. Mitä järkeä kun ei voi edes itse vaikuttaa mihinkään.
Kommentit (6)
Meikämandoliinoa ei enää vaan napostele.
Kauas on tultu ajoista, kun edes näytti siltä, että Suomen asioita on tahto hoitaa.
Seuraavat vaalit ovat kunnallisvaalit, joissa pääset äänestämään ihmisiä hoitamaan kotipaikkakuntasi asioita. Kannattaa siis ilman muuta äänestää, jos haluat vaikuttaa omaan asuinympäristöösi ja kotikuntasi palveluihin. Eduskuntavaaleissa kannattaa äänestää myös. Politiikka ei ennen kiinnostanut itseänikään kovin paljoa. Mitä enemmän ryhdyin ottamaan asioista selvää, sitä enemmän kasvoi kiinnostus. Kannattaa selvittää itse, monipuolisia lähteitä käyttäen, millaisia tavoitteita eri puolueet todellisuudessa ajavat. Alkaa ehkä äänestäminen kiinnostaa ihan uudella tavalla, kun perehdyt asioihin, päätöksentekoon ja niiden taustoihin, etkä pelkästään toistele nettipalstoilta napattuja iskulauseita. Ei todellakaan kannata luopua mahdollisuudesta käyttää omaa ääntä vaaleissa.
Suomeen ei voi tulla hyvää hallitusta. Voi tulla vain lahtarihallitus tai feministihallitus. Valinta on kuin ruton ja koleran väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Suomeen ei voi tulla hyvää hallitusta. Voi tulla vain lahtarihallitus tai feministihallitus. Valinta on kuin ruton ja koleran väliltä.
Nyt on tulossa KUNTAVAALIT. Haloo! Hallituksesta ei varsinaisesti äänestetä.
Kuulitteko? Ei paljon enää kiinnostele.