Alan epätoivoissani jo luopumaan uskostani Korkeimpaan
Monta vuotta olen rukoillut Jumalaa lähettämään minulle vaurautta ja omaisuutta että rikastuisin ja tulisin rikkaammaksi ja että muut köyhtyisivät ja köyhtyisivät jotta minä nousisin pois köyhyydedtä. Yksin kammiooni sulkeutuneena olen rukoillut sitä joka päivä aina kolmesti aamulla, kolmesti keskipäivällä ja kolmesti illalla huutaen epätoivoisesti Herran nimeä säkkiin pukeutuneena, mutta mitään ei tapahdu. Ei kerrassaan mitään ja alan jo kyseenalaistamaan onko koko Jumalaa edes olemassakaan.
Kommentit (6)
Älä turhaan lausu Herran,
sinun Jumalasi nimeä.
En muista monesko mutta yksi kymmenestä käskystä tuo on.
Minä taas olen kysynyt Jumalalta uudestaan ja uudestaan, miksi sallit ihmisten ja varsinkin lasten kärsimyksen; heitteillejätön, väkivallan. Ei vastausta. Jumala, missä olet.
Minä olen rukoillut Jumalalta uutta punaista Ferraria tai edes uutta Porschea mutta en ole saanut eikä ole näkynyt vaikka Raamatussa Jumala lupaa antaa kaiken mitä uskovat häneltä rukouksessa ikinä pyytääkään ja kehuskelee rukousten olevan niin voimakkaita että niillä viskelee vuoria mereen.
Siirrätkö nyt sitten uskosi Matalimpaan?
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen kysynyt Jumalalta uudestaan ja uudestaan, miksi sallit ihmisten ja varsinkin lasten kärsimyksen; heitteillejätön, väkivallan. Ei vastausta. Jumala, missä olet.
Kuules nyt, teillä ihmisillä on tietty määrä vapautta päättää tekemisistänne. En se minä ole, joka tekee väkivaltaa ja jättää heitteille, kyllä se on 100% ihmisten työtä. Mitä siitä tulisi jos minä höntäisin henkilökohtaisesti puuttumassa joka asiaan?
Lue vaikka raamatusta että minä olen käskenyt olla kiltti lähimmäisille, ja tee niin. Siten maailma on ainakin sinun osaltasi hiukan mukavampi paikka.
T: Jumala
Vähän kun olisit yrittänyt, tästä olisi voinut kehkeytyäkin jotain. Mutta nyt, 0/5, ei jatkoon.