Lue keskustelun säännöt.
Ero, vaikka rakastaa
Onneton
31.01.2021 |
Löytyisikö täältä vertaistukea? Päätin lähteä avioliitostani, vaikka miestäni rakastan. Syy lähtöön oli pitkälti miehen käytöksessä: huutamista, raivokohtauksia, itsekkyyttä, laiskuutta, minun tunteiden huomiotta jättämistä. Mies halusi vain maata sohvalla, minun kanssa ajan viettäminen oli pitkän väännön takana. Ei kannattanut tuhlata rahaa ulkonasyömiseen, kävely on tyhmää jne. Järjellä kun ajattelen, tein oikean päätöksen. Miksi se silti sattuu niin paljon? Tottakai oli myöskin hyvää, meillä oli esimerkiksi paljon läheisyyttä, mies on luotettava ja rehellinen.
Mies on ollut todella järkyttynyt lähdöstäni. Hän haluaisi vielä yrittää ja haluaa että annan mahdollisuuden hänelle näyttää, että pystyy muuttumaan. Mies sanoi, että ymmärtää nyt että hänen käytöksensä ajoi minut pois. Voiko ihminen muuttua? Olen niin monta tilaisuutta miehelle jo antanut, pitkitänkö vaan omaa tuskaani jos annan mahdollisuuden meille vielä? Vaikka siis mahdollisuuden antaisin, en muuta takaisin, ennenkuin näen että muutos olisi oikeasti tapahtunut. Tuntuu etten osaa ajatella järkevästi, koska tämä tilanne on niin repivä, vaikea ja tunteet on niin ristiriitaiset. Apua :(
Kommentit (19)
Muutokset on hitaita. Itse kyllä muuttuisit prosessissa, huonommaksi.
Päsmäri, vaikka kuinka taistelet.
Sielunrauha on kodin sydän. Vuorovaikutuksen luonne rakkauden ylläpitäjä.
Ratkaisut teet itse.
💖💖💖
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asukaa erillään ja kokeilette sillä tavalla onko se muutos pysyvä. Jos ei niin paljon helpompaa kun on itsellä katto pään päällä.
Eron jälkeen ei mitenkään pysty muuttumaan äkkiä. Siihen tarvitaan aikaa ainakin vuosi, jotta ymmärtää oman käytöksensä.
Etsi vaan sitä täydellistä, miehes kyllä löytää uuden tavallisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etsi vaan sitä täydellistä, miehes kyllä löytää uuden tavallisen.
No mulla sitten on sellainen täydellinen mies, koska ei huuda, ei riitele, tykkää kävelyistä yhdessä ja ulkona syömisestä. Läheisyyttä ja seksiä on. Ihana mies ja ihana parisuhde
Vierailija kirjoitti:
Eron jälkeen ei mitenkään pysty muuttumaan äkkiä. Siihen tarvitaan aikaa ainakin vuosi, jotta ymmärtää oman käytöksensä.
Komppaan. Vasta kun on asunut yksin vähintään vuoden, alkaa kunnolla ymmärtämään kaikki menneet, ja voi olla mahdollisuus alkaa muuttamaan itseään. Ei se silti välttämättä onnustu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eron jälkeen ei mitenkään pysty muuttumaan äkkiä. Siihen tarvitaan aikaa ainakin vuosi, jotta ymmärtää oman käytöksensä.
Mikäs kiire tuossa on, jos kerran asuvat jo erillään.
Vierailija kirjoitti:
Asukaa erillään ja kokeilette sillä tavalla onko se muutos pysyvä. Jos ei niin paljon helpompaa kun on itsellä katto pään päällä.
Tuo voi toimia joillain. Itselle se erilleen muutto ja oman elämän järjestäminen oli niin iso ponnistus, etten millään edes haluaisi palata johonkin menneeseen uudelleen, koska riskinä olisi taas ajautuminen samoihin ongelmiin, ja koko erilleen muuton vaiva olisi ollut täysin turhaa. Katse siis mielummin eteenpäin omalla kohdallani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehesi olisi arvostanut ja kunnioittanut sinua, hän olisi kuunnellut sinua jo parisuhteen aikana.
Te voitte olla 2 vuotta eri asunnoissa niin, ettei papereita tarvii laittaa vetämään -jonka jälkeen, jos siis vielä eron haluaa, sen saa heti ilman harkinta-aikaa. Vähintään sen ajan se muutos kestää. Epäilen kyllä, että ei siitä pysyvää saa aikaiseksi. Ehkä te vaan ootte niin erilaisia ja haluutte elämältä ja yhteiselolta eri asioita... Minäkin oon jättänyt rakastamani miehen, hän tosin on alkoholisti ja se aiheutti kaikkea todella rasittavaa arkeen. Mutta jonkun sjan kuluttua erosta aloin huomata, että miten vapaata elämä voi ollakaan. Ei tarvitse olla varpaillaan koko ajan. Omassa kodissa saa olla viinipulloja tai vaikka terävämpääkin, ne saa olla hyllyssä ihan rauhassa. Niistä voi ottaa jos haluaa ja olla ottamatta. Ei riitaa, kireyttä jne.
Alkuun mies itki ja rukoili uutta mahdollisuutta (sitä jonka oli vuosia jo saanut aina uudestaan ja uudestaan), kun ei toiminut, alkoi kiusanteko, syyttely, kiritäminen, provosoiminen. Se oli hankalin vaihe kestää. Mutta aikanaan sekin loppui.
Nyt vuosien jälkeen mietin, miten tyhmä sitä joskus onkaan ollut. Mutta tätähän elämä on. Sitä tekee virheitä ja niistä on seurauksensa, mutta eteenpäin, menneeseen ei saa jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaduttaa että lähdin. Ei se rakastaminen koskaan loppunut. Vaikeudet on tehty voitettaviksi.
Se, että lähdit avioliitostasi voi olla miehelle hyvä herätys ja mahdollisuus muuttaa käytöstään.
Hänen toiminta, joka sinua kuormitti, voi olla miehelle syvään juurtunut ja opittu toimintatapa.
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa että lähdin. Ei se rakastaminen koskaan loppunut. Vaikeudet on tehty voitettaviksi.
Se pelkkä rakkaus on vaan pirun huono syy olla yhdessä. Se, kun on vaan loppujen lopuksi pelkkä sana. Keskusteluyhteys ja toisen arvostaminen ja kunnioitus on kuitenkin niitä kantavia voimia.
Vierailija kirjoitti:
Se, että lähdit avioliitostasi voi olla miehelle hyvä herätys ja mahdollisuus muuttaa käytöstään.
Hänen toiminta, joka sinua kuormitti, voi olla miehelle syvään juurtunut ja opittu toimintatapa.
Nimenomaan näin. Jokainen eronnut miettii niitä parisuhteen hyviä ja huonoja asioita sekä oppii itsestä paljon uutta. Erot eivät ole vain huonoksi ihmisille, vaan päin vastoin. Kasvaa henkisesti paremmaksi ihmiseksi.
Kyllä ihminen voi muuttua, vähäksi aikaa, ja sitten palataan taas lähtökuoppaan. Yritetään skarpata sen aikaa että toinen uskoo toisen muuttuneen, se perusluonne ei vaan kenelläkään muutu, kokemusta tästä asiasta on. Erottiin miehen kanssa, oltiin vuosi erossa ja mies kinusi takaisin ja väitti muuttuneensa. Vähän aikaa kaikki menikin ihan hyvin, ja sen jälkeen kaikki alkoi mennä entistä huonommin. Ja seuraava ero olikin sitten edellistä rajumpi.....ja rakkauskin loppui kun seinään. Enää ei olla missään tekemisissä.
No mies skarppaa puoli vuotta ja olet tyytyväinen ja onnellinen. Sitten pikkuhiljaa alat taas huomata samoja merkkejä huonosta käytöksestä.