Mulla on selitys miksi me näytetään hyviltä peilissä (itsellemme) ja valokuvissa kauheita

Luulen, että peilin edessä me ollaan kaikki löydetty naamastamme ne parhaat jutut ja tuijotellaan aina niitä kun katsotaan peiliin. Ja asetutaan peilin eteen siihen asentoon että näytetään parhaalta. Valokuvassa niiden naaman parhaiden paikkojen kohdalla onkin ehkä jotain ihan muuta kuin ne kauneimmat kohdat ja se järkyttää. Oikean puolen silmä onkin ihan erilainen ja verrattuna rumempi kuin vasemman puolen, jne.

Mulla mun naaman vasen puoli on selvästi nätimpi kuin oikea (vasemmassa silmässä ei roikkuluomea ja vasen poski pienempi kuin oikea, muutenkin vasen puoli kasvoistani on jotenkin ylempänä ja enemmän koholla kuin oikea puoli) joten keskityn peilissä aina siihen. Mutta tosielämässähän mun naaman vasen puoli on muille ihmisille mun naaman oikea puoli. Ja minusta tuntuu että naaman oikea puoli on dominoivampi kuin vasen, koska länsimaissa me ollaan opittu lukemaan tekstiä vasemmalta oikealle ja missä tahansa näkymässä me katsotaan ensin ja enemmän vasenta puolta. Eli jos jutellaan niin katsotaan sen ihmisen naaman oikeaa puolta (hänelle, meille muille se on vasemmalla puolella). Jos tää on totta, niin mun peilikuva on oikeasti paremman näköinen kuin mitä olen tosi elämässä. Hiukan masentavaa. Itsestäni ainakin huomaan että katson aina juttukaverini naaman minusta katsottuna vasenta puolta ensin eli hänen kasvojensa oikeaa puolta (hänelle itselleen).