TRolli ja outo kysymys enkuksi, mutta vastaanpa kuitenkin :-)
Meillä oli luteita kun olin pikkupoika -60 luvulla.
Ne ilmaantuivat meille todennäköisesti naapureiden kautta, sillä asuimme koko lapsuuteni ajan puuröttelöissä, joissa naapureina oli mitä epämääräisintä juoppoa ja mielenterveysongelmaista.
Meidän perheemme yhtenä heistä.
Luteita myrkytettiin usein apteekista ostettavilla savupommeilla, jotka sytytettiin kämppään ja poistuttiin sieltä päiväksi.
Hetkeksi luteet hävisivätkin kunnes saapuivat uudelleen vaivoiksemme.
Heräsin eräänä yönä siihen kun lutikka pudottautui katosta suoraan suuhuni, enkä pitkään aikaan uskaltanut nukahtaa öisin.
Valvoin öitä ja luin vuoteen vieressä olevan kynttilän valossa kirjoja, josta oli se hyöty, että sain sen seurauksena lukuinnostuksen joka vei minut pois äärettömästä perinnöllisestä köyhyydestä, elämästä, jota vietimme koko lapsuuteni ajan :-)