Miten päästä hyvien, mutta kipeiden muistojen yli?

Viisivuotisessa suhteessamme tuli ero noin puoli vuotta sitten. Itse olin erossa aktiivinen osapuoli, sillä suhde ei yksinkertaisesti tuntunut toimivan. Suhde yksinkertaisesti väljähtyi, olimme kuin kaverit tai sisko ja veli. Ymmärrän yhä suhteemme kompastuskivet ja sen, ettei yhteen palaaminen varmaankaan korjaisi tilannetta. Myönnän kuitenkin kaipaavani ex-miestäni joskus paljonkin. Miehelleni ero oli kova pala, ja nyt hän on alkanut pikku hiljaa päästä elämässään eteenpäin.



Minua kuitenkin vaivaavat muistot yhteisestä ajastamme. Vietimme paljon ihania hetkiä, joiden muisteleminen sattuu aivan liikaa. Olisi hienoa, jos voisimme olla ystäviä ja nauraa taas yhdessä sekä muistella yhdessä vietettyä aikaa hyvällä. Mehän vietimme hienoa aikaa yhdessä, siitä pitäisi olla iloinen eikä musertua ajatuksesta!



Olen tapaillut eromme jälkeen joitakin miehiä, muttei mitään vakavaa ole kehittynyt. Tuntuu, että olen jollakin tapaa yhä kiinni ex-miehessäni. Ajatus siitä, että hän tapailisi muita, tuntuu pahalta. Ymmärrän itsekkyytteni tässä asiassa, enkä ole siitä ylpeä.



Miltä tämä teistä kuulostaa? Miten olette itse päässeet vastaavan tilanteen yli?