Vinkkejä mistä lastenhoitaja kotiin vajaaksi 3kk:ksi?
Meidän perheeseen kuuluu kuusi lasta, tosin kaksosemme, jotka syntyivät ennen aikojaan rv 25 niin ovat vielä sairaalassa. Vanhemmat lapsemme ovat 7v, 3v 5kk, 2v 1kk ja 8kk. Huomasin odottavani kaksosia nuorimman tyttömme ollessa 3kk. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti ja raskaudessa oli jos vaikka mitä ongelmia ja lopulta pikkuisemme syntyivät todella varhain. Meillä oli sovittu, että hoitaja tulisi elokuussa hoitamaan lapsiamme ja tutustumaan heihin ja olisi niin pitkään kun on tarvis. Nyt tilanne on se, ettei hoitaja voi aloittaa aiemmin ja jonkun pitäisi hoitaa lapsia, jotta pääsen päivisin olemaan kaksosten kanssa sairaalassa. Mieheni on sairaslomalla, reilun kuukauden ollut, sairastui vakavaan masennukseen ja tällä hetkellä hänestä ei paljon apua ole.
Lisäksi haluaisin tietää, jos menen tk-lääkärille niin saanko häneltä lähetteen tai jotain jonnekin, missä voin puhua asioista. Tämän reilun kuukauden olen pyörittänyt meidän perhettä ja miehestä ei ole tällä hetkellä keskustelemaan, ainakaan niin, että omaa oloani helpottaisi. Voimavarat alkaa olla aika vähissä ja jollekin haluais puhua eikä padota kaikkea sisäänsä.
Kommentit (8)
Sinne voit laittaa myös oman ilmoituksen.
ja pätkätyöntekijänä päiväkodeissa. Voin tulla työhön, mutta ilmoita tänne mitä kautta teille voi hakea, niin katson onko matka kohtuullinen.
Olen ollut aikoinaan perheissä, esim. eräs äiti joutui jäämään maksasairauden vuoksi sairaalaan ja HS:n kautta menin hoitamaan 8 kuukauden ajaksi vastasyntynyttä, isän käydessä työssä. Koulutusta on.
Toisaalta en pidä mahdottomana että saisitte kunnallisen kodinhoitajan, kokonaistilannettanne miettien. Kirjoittele tänne, jos ehdit. Itselläni asiat ovat hyvin ja haluan auttaa. Täällä on myös muita jotka jakavat kanssasi mieltä painavia käytännön asioita, henkilökohtaisia ei tarvitse kirjoitella, mutta autta varmaan saada vastauksia.
eli sanot vaan enuvolassa etät halaut perheneuvolaan keskustelemaan asioista jonkun kanssa.
Ja Täällä on myös ilmoituskia hoitajista:
http://www.babyidea.fi/palstat/list.php?31
Tai voit jättää oman ilmon.
Eikö tässä nyt ole ollut jo hyvän aikaa tiedossa, että saat ne kaksoset?
Ja miksi ihmeessä mielenterveysongelmainen ei huolehdi ehkäisystä?
Kiitos linkeistä, käyn katsomassa ja jättänen oman ilmoituksen. Meille on siis tosiaan kaupungilta tulossa ns. lastenhoitaja tuolloin elokuussa, mutta sitä ennen ei ole tämä hoitaja vapaa eikä myöskään kuulemma ole tarjota muuta apua tai toista hoitajaa. Kuten jo sanoin niin yksin en enää pitkään jaksa arkea pyörittää. Mies kyllä kuntoutuu, mutta se vie oman aikansa.
Otan myös neuvolaan yhteyttä, jotta pääsen itse keskustelemaan asioista tai olemme kohta tilanteessa, että minullakin on masennus ja se olisi se kaikista pahin.
Kuutoselle, joka totesi mm. että raskaus on ollut tiedossa hyvän aikaa. On toki ollut tiedossa pitkään, että saamme kaksoset, ongelma ei olekaan siinä ja ehkäisyn suhteen meillä on niin, että mikään ei sovi syystä tai toisesta.
Ja mieheni ei ole tähän asti sairastanut masennusta, mutta asiat, joita en tarkemmin läpi käy täällä johtivat siihen, että aiheuttivat hälle masennuksen. Olisiko meidän pitänyt aavistaa etukäteen tapahtumat siis kun mies ei ollut masentunut kun raskauteni alkoi.
Muille vielä iso kiitos asiallisista vastauksista ja vinkeistä.
Todella hyvät mahdollisuudet olisi saada sellainen, ainakin lukemani perusteella.
Neuvolasta kannatta myös kysyä keskusteluapua. Ja kannattaa pyytää, että neuvolasta soitettaisiin perhetyöntekijälle. Näin mahdollisuudet saada apua paranevat! Perhetyöntekijästä on varmasti apua myös jatkossa, kun kaksoset kotiutuvat.
Tsemppiä!!!
T: Hgissä töissä oleva perhetyöntekijä.
Lastenhoitajaa voisit kysellä mll:ltä, työkkäristä, lappuja kauppoihin..
Missäpäin asutte?