Miksi Suomi on niin lepsu näissä koronarajoituksissa?
Monessa muussa maassa ollut kuukausien ulkonaliikkumiskieltoja, poliisi pidättää ulos menijät. Ihmiset ovat olleet suljettuina omiin koteihinsa eikä kukaan ole valittanut. Muistaakseni Filippiineillä maskittomia ammuttiin.
Kommentit (25)
Marin ei uskalla. Hänellä ei ole johtajuutta.
Jännä juttu, että vain pääkaupunkiseutulaiset on ongelmana, muualla ei ole mitään tuollaista.
Ensinnäkään meillä ei ole niin tiivistä asutusta, että ulkonaliikkumiskiellolle olisi tarvetta. Toiseksi sitä ei pystyttäisi vahtimaan. Kolmanneksi se tulisi bumerangina takaisin perustuslakivaliokunnasta, jos hallitus keksisi sellaista ehdottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vapaan maan vapaita kansalaisia ei haluta kahlita yhtään enempää kuin mikä on aivan välttämätöntä.
Täsmälleen näin! Tämä ei ole mikään Pohjois-Korea!
Ai ei ole kukaan valittanut näissä maissa? Hah. Ja meillä on parempi tilanne ollut koko ajan, joten tuollaiseen ei ole ollut tarvetta.
Täällä paljon parjatussa Sääntö-Suomessa on sellainen perustuslaki, mikä ei mahdollista juuri mitään rajoittamista.
Miksi Suomi on niin hidas rokotteiden jakamisessa? Sen voisi järjestää vaikka liukuhihnatyönä. Menisi paljon nopeammin. Hoidetaan piikitys ryhmissä.
Kaikki rokotettavat kirjataan ylös, tyypit riviin, käsivarsi paljaaksi ja piikkiä peliin. Seuraava ryhmä! Tästä hommasta puuttuu selvästi kunnollinen organiseeraaja ja käskyttäjä.
Ei mitään älliä taas missään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marin ei uskalla. Hänellä ei ole johtajuutta.
Ei uskalla mitä? Määrätä perustuslain vastaisesti kaikki ulkona liikkuvat vangittavaksi? Onneksi hän ei tosiaan tee noin! Joku persu saattaisi tehdäkin, eikä vaan koronan takia vain joka kerta kun jonkun mielipiteet tai naama ei miellytä. Niinpä...
sanoo cucki mikä nuolee sanna-marian perseestä hyi
persut ei uskalla tehdä mitää muuta kun juoda olutta ja käydä töissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaan maan vapaita kansalaisia ei haluta kahlita yhtään enempää kuin mikä on aivan välttämätöntä.
Täsmälleen näin! Tämä ei ole mikään Pohjois-Korea!
suomi on jo euroopan pohjois korea
Suomi on lamaantunut itseihailuun kun nyt asiat ovat vielä hyvin, ei osata ennakoida. Toimitaan vasta kun tilanne on päällä.
Ollaan liian auktoriteettiuskoisia, aivan kuin EU ajaisi Suomen etua, pitäisi olla terveesti itsekäs niin kuin muutkin maat. Pelkään pahaa, toivottavasti pelkoni ei toteudu.
Vierailija kirjoitti:
Vapaan maan vapaita kansalaisia ei haluta kahlita yhtään enempää kuin mikä on aivan välttämätöntä.
Eipä niin. Nyt olisi kuitenkin aivan välttämätöntä kahlita vähän enemmän.

Miksi? Rokote on olemassa eli rajoitukset pois
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaan maan vapaita kansalaisia ei haluta kahlita yhtään enempää kuin mikä on aivan välttämätöntä.
Täsmälleen näin! Tämä ei ole mikään Pohjois-Korea!
Paitsi siinä suhteessa että koronaa vähäteltiin minkä kerettiin keväällä. Informaatio johdolta kansalle muistutti kovasti kyllä täysin pohjois-korealaista johtamistyyliä.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on lamaantunut itseihailuun kun nyt asiat ovat vielä hyvin, ei osata ennakoida. Toimitaan vasta kun tilanne on päällä.
Ollaan liian auktoriteettiuskoisia, aivan kuin EU ajaisi Suomen etua, pitäisi olla terveesti itsekäs niin kuin muutkin maat. Pelkään pahaa, toivottavasti pelkoni ei toteudu.
Olen havainnut saman. Ei osata ennakoida, eikä pitää puolia. Esimerkkinä Venäjän boikotti. EU halusi lopettaa viennin Venäjälle. Suurin kärsijä oli Suomi. Muut maat sopivat korvaustoimituksista toisiin maihin, Suomi ei tehnyt mitään.
Lampaita.
Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen vihreiden miehien strategialla, valtion johto toteaisi aluksi varmaan, että seurataan tilannetta...
Varmaan siksi kun tautitapauksia on vähemmän kuin lähes missään muualla. Belgian lukemilla täällä taatusti olisi samat rajoitukset.
Vierailija kirjoitti:
Vapaan maan vapaita kansalaisia ei haluta kahlita yhtään enempää kuin mikä on aivan välttämätöntä.
Jännä näkökulma. Suomi kun on muissa asioissa ollut just se maa, jossa holhotaan ja tarkkaillaan kuin entisessä DDR:ssä.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkään meillä ei ole niin tiivistä asutusta, että ulkonaliikkumiskiellolle olisi tarvetta. Toiseksi sitä ei pystyttäisi vahtimaan. Kolmanneksi se tulisi bumerangina takaisin perustuslakivaliokunnasta, jos hallitus keksisi sellaista ehdottaa.
Perustuslakiasiantuntija Scheinin pyytää tiukkoja rajoituksia nyt.
Uimahallit kiinni, jäähallit kiinni, kaupungin urheiluhalli kiinni, kirjasto kiinni. Mitä vi..... vielä haluat että laitetaan kiinni.
Vapaan maan vapaita kansalaisia ei haluta kahlita yhtään enempää kuin mikä on aivan välttämätöntä.