Tuliko joulusta viruslinko?
Vuoden ensimmäiset päivät näyttävät, tuliko joulusta pelätty koronaviruslinko. Todennäköisintä on, että joulun luvut alkavat näkyä THL:n tilastoissa noin 4.-5. tammikuuta.
Covid-19-taudin itämisajaksi on arvioitu 1–14 päivää, mutta yleisimmin oireet ilmaantuvat noin 4–5 päivää tartunnasta. Keskimääräinen luku on noin viisi päivää.
Jos siis taudin sai jouluaattona tai -päivänä, ilmaantuvat oireet todennäköisimmin 28.12. alkavan viikon puolivälin paikkeilla
Jos oireilevat hakeutuvat heti testiin, kestää testituloksen saamisessa päivän, pari.
Kommentit (14)
Kaikki mun tuntemat ihmiset teki kyllä suositusten vastaisesti paitsi itse. Järjestivät monen sukupolven jouluja, joissa ihmisiä eri puolilta Suomea. Osa yritti pitää edes viikon eristystä, osa ei. Toivottavasti ei tullut mitään.
Ainoat suvut, joista tiedän, että eivät kokoontuneet jouluna kuten ennen, ovat lääkäriperheet. Esim tuntemani sairaanhoitajat kyllä tapasi iäkkäitä vanhempiaan kouluikäisten lasten kanssa ihan kuten ennenkin.
En usko. Vahva veikkaus että tartuntaluvut jopa kääntyi laskuun.
Luulen että tämä toinen aalto alkaa olla taputeltu ja se jäi Suomessa samanlaiseksi tussahdukseksi kuin ensimmäinenkin.
Jos on ollut sukujouluja, on myös tartuntoja.
Ihmettelen, jos ei tullut, kun sitä niin paljon etukäteen hoettiin. Toivon toki, ettei tullut. Mutta jos ei tullut, en usko enää näihin koronapelotteluihin. Tosin esim oman lapsen koulussa oli koronatapaus juuri ennen joulukuun etäopetuksen alkamista.
Kyllä siitä tartuntoja tulee, mutta tuskin sentäs joulu mikään varsinainen viruslinko oli.
Tuliko joulusta nyt viruslinko vai ei? Luvut näyttävät pieniltä eli sen mukaan ei mutta tänään oli jo isommat luvut. Jännityksellä täytyy seurailla vielä jonnekin ensiviikkoon ja jos sitten luvut näyttävät näin hyvältä niin selvisimme ilman viruslinkoja.
Oma arveluni oli, että jouluna tartuntamäärät pysyy suunnilleen ennallaan: Sukujuhlista ja aktiivilomilta tulee joitain ylimääräisiä tartuntoja, mutta vastapainoksi muut tartunnat vähenee kun monella on töistä lomaa ja osa vetäytyy mökin rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Ainoat suvut, joista tiedän, että eivät kokoontuneet jouluna kuten ennen, ovat lääkäriperheet. Esim tuntemani sairaanhoitajat kyllä tapasi iäkkäitä vanhempiaan kouluikäisten lasten kanssa ihan kuten ennenkin.
Ainoa perhe, jonka tiedän kokoontuneen jouluna, oli lääkäriperhe, joka matkusti julkisilla Suomen läpi ensin yhteen paikkaan tapaamaan riskiryhmäläisiä ja sitten seuraavaan paikkaan tapaamaan taas riskiryhmäläisiä ja lopuksi vielä Leville. Sairaanhoitajan perhe sen sijaan pysyi kiltisti kotona.
Pian tartunnat lähtee kasvuun, kun joulun paluuliikenne ulkomailta alkaa näkyä tilastoissa.
Enpä usko. Ei tullut pääsiäisestä, ei äitien päivästä, ei vapusta, ei juhannuksesta, ei kesälomista, ei isän päivästä, ei Hallowenista. Tuskinpa tästäkään.
Kaikista edellä mainituista kuitenkin veikattiin linkoja tulevan.