Olipa taas masentava elokuva
Katsoin, tai siis YRITIN katsoa sen George Clooneyn Midnight Skyn. Ja taas kerran maailma tuhoutuu ja pörriäiset kuolee ja ihminen kohtaa sielunsa tuhottoman pitkissä introspektioissa ja sitten kaikki kuolee paitsi kaksi jotka pääsee uudelle planeetalle perustamaan uuden maailman. Ihan kahdestaan, hurraa.
Kuinka monta kertaa tuo sama tarina kerrotaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja aina kaikki kuolee. No, kaipa se Clooney saa omat rahansa heittää vaikka minkälaiseen paskaan.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Aina jotain dystooppista surkeutta, jossa ei ole mitään toivoa! Miksei kukaan tee enää inspiroivia elokuvia, joista tulee hyvä mieli ja toivo ja luottamus tulevaisuuteen!
Koska pitäähän se kapitalistinen utopia jotenkin myydä suurelle massalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jotain dystooppista surkeutta, jossa ei ole mitään toivoa! Miksei kukaan tee enää inspiroivia elokuvia, joista tulee hyvä mieli ja toivo ja luottamus tulevaisuuteen!
Koska pitäähän se kapitalistinen utopia jotenkin myydä suurelle massalle?
Nykyään tuntuu olevan tärkeää ylläpitää sellaista individualistis-suurudenhullua jumalkompleksia, että juuri sinä juuri siinä olet yksin vastuussa jokaisella valinnallasi siitä, tuhoutuuko maailma vai ei.
Ihmisellä on niin vahva katastrofivaarapelko, varmaan perua jostain luolaheimoajoilta, että se iskee tajuntaan todella vahvasti. Ihminen huomaa monin verroin todennäköisemmin viestin uhkaavasta vaarasta kuin siitä, että kaikki on hyvin. Ongelma on jatkuvan vaarasignaloinnin vaikutus aivoihin, kun se kestää vuosia ja vuosikymmeniä.
Älä katso sellaisia.
Mä lopetan nykyään surutta kesken kaikki tyhmät leffat, sarjat ja kirjat.
Oli niin laahaava ja pitkäveteinen raina, että ihmetellä täytyy!!
Ilmeisesti tehty isolla budjetilla? Vai onko oikeasti kuvattu avaruudessa?
Mies tykkäsi mutta mun mielestä oli käsittämättömän tylsä. Taas meni pari tuntia joita ei saa ikinä takaisin.
Elokuvassa Ihmielon ihanuus ja kurjuus Lasse Pöysti menee vasten tahtoisesti sänkyyn Liisamaija Laaksosen kanssa,mutta silti Samuli Edelmann nussii kiihkeästi Katariina Kaituetta.
Aina jotain dystooppista surkeutta, jossa ei ole mitään toivoa! Miksei kukaan tee enää inspiroivia elokuvia, joista tulee hyvä mieli ja toivo ja luottamus tulevaisuuteen!