Hevosharrastajat Huom!
Tarvitsen apua. Harrastin lapsena säännöllisesti montavuotta ratsastusta. Ensin isommalla tallilla ja sitten siirryin pienemälle tallille jossa sai opetella kaikkea muutakin kuin pelkästään ratsastusta.
Kaverisuhteen silloin kariuduttua harrastus jäi, koska en yksin uskaltanut vaihtaa tallia ja entinen kaverini meni sinne uuden kaverinsa kanssa.
Meni montavuotta kunnes viimevuonna koitin aloittaa harrastuksen uudelleen. Noh koska minulla on nykyään 3lasta ja silloin isä oli vielä kuvioissa mukana, muttei suostunut edes kerran viikossa olemaan lasten kanssa että pääsen ratsastamaan. Tai jos pääsin niin kokoajan soitteli milloin tulen. Eli ratsastus taas jäi.
Se oli kuitenkin niin voimaannuttavaa olla hevosten kanssa että haluaisin taas yrittää. Mikäli keksin lastenhoitajan joka suostuisi säännöllisesti sen parituntia kerran viikossa olemaan.
Siis itse asiaan. En muista enää mitään "sääntöjä" ratsastuksessa, miten kevennettiin, miten laukat meni jne. Pitäisikö mennä siis alottelijoiden mukaan? Miten kallista/fiksua olisi vuokrahevosen pito kunhan pääsen alkuun taas?
Ja tämä on tosi pitkälle mietittyä mutta JOS pääsen alkuun ja hommat alkaa sujumaan, on kenties ollut pitkään vuokrahevonen jne. Niin miten kalliiksi tulisi oman hevosen pito vuokratallilla? Mitä hevosen omistamiseen kuuluu? Kulut ja kaikki kiinnostaa tietää.
Kyselen koska tämä kiinnostaa minua paljon ja haluaisin jatkaa tätä harrastusta.
Tallikaverikin olisi kiva joka haluaisi minun kanssa aloittaa tämän harrastuksen. Kukaan minun nykyisistä kavereista ei ole kiinnostunut hevos harrastuksesta. Mistä uskaltaisi alka etsimään tällaista kaveria 🙈
Kommentit (4)
Kannattaa mennä alkeiskurssille, jos oot epävarma. Tai sitten soittaa ratsastuskoululle ja kysyä, millaiselle tunnille kannattais tulla.
Hevosen pitämisen hinta riippuu ihan siitä, missä päin Suomea asut, millaisella tallilla hevosta pitää ja millainen hoito (täyshoito, puolihoito, itsehoito). Mutta siis kallista se on. Hevosen eläinlääkärikäynnit ovat todella kalliita ja kengittää pitää säännöllisesti. Esim. mulal tuskin tulee ikinä olemaan varaa pitää hevosta. Ja ehkä ei olisi aikaakaan. Ratsastan ratsastuskoulussa ja liikutan muiden hevosia, kun tilaisuus tulee. Vuokrahevonenkin mulla oli (ja siis vuokrahevosen konsepti on se, että maksat tietyn summan rahaa siitä, että pääset ratsastamaan hevoselle; yleensä maksetaan kertaveloitteisesti, mutta mulla oli yhden tuttuni kanssa puoliksi hevonen, jonka liikutuksesta vastasimme täysin, ja maksoimme siitä molemmat pienen könttösumman kuussa).
Ap lisää vielä että silloin lapsena/teininä minulla oli toinenkin kaveri jolla oli omia hevosia. Häntä ei kiinnostanut hevoset yhtään. Hänen äitinsä pakotti välillä kaverin ratsastamaan että hevoset saa liikuntaa. Ja jos olin hänen luona niin sain ratsastaa yhtä hevosta.
Hevoset saattoi olla välillä monta viikkoakin vaan ratsastamatta, laitumella ja sitten kun mentiin ratsastamaan niin kaveri ei edes lämmitellyt tai mitään. Käytiin ehkä vaan 5-10min maastossa ja täyttä laukkaa. Ei harjattu tai hoidettu hevosia koskaan.
Mietin silloin oliko se oikein, nyt tiedän ettei ollut.
Olin hänelle aina niiin kateellinen. Hänellä oli hevosia, oma kenttä, hienot maastot ja häntä ei kiinnostanut mikään. Itse vaan haaveilin että saisi hoitaa ja harjata hevosia, siivota tallia. Kävellä kesäiltana laitumella hevosten kanssa. Käydä rauhallisilla pitkillä maastolenkeillä. Mutta se oli vaan haaveilua. Kaverilla oli kaikki tämä mahdollista mutta häntä ei kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä alkeiskurssille, jos oot epävarma. Tai sitten soittaa ratsastuskoululle ja kysyä, millaiselle tunnille kannattais tulla.
Hevosen pitämisen hinta riippuu ihan siitä, missä päin Suomea asut, millaisella tallilla hevosta pitää ja millainen hoito (täyshoito, puolihoito, itsehoito). Mutta siis kallista se on. Hevosen eläinlääkärikäynnit ovat todella kalliita ja kengittää pitää säännöllisesti. Esim. mulal tuskin tulee ikinä olemaan varaa pitää hevosta. Ja ehkä ei olisi aikaakaan. Ratsastan ratsastuskoulussa ja liikutan muiden hevosia, kun tilaisuus tulee. Vuokrahevonenkin mulla oli (ja siis vuokrahevosen konsepti on se, että maksat tietyn summan rahaa siitä, että pääset ratsastamaan hevoselle; yleensä maksetaan kertaveloitteisesti, mutta mulla oli yhden tuttuni kanssa puoliksi hevonen, jonka liikutuksesta vastasimme täysin, ja maksoimme siitä molemmat pienen könttösumman kuussa).
Joo varmaan alkeiskurssista viisain aloittaa, ei se pahaksi olisi kerrata alusta asti. Ja joo vuokra hevosta saatika omaa hevosta ajattelinkin vasta kun nykyiset opinnot loppuu ja pääsen taas töihin että olisi rahaa. Enkä välttämättä koskaan omaa hevosta osta edes, mutta haaveilen ja pähkäilen. Kuitenkin nyt ihan rauhassa aloittelen tunneilla.
Ap
Suosittelen että menet johonkin tallille tunneille hetkeksi aikaa että muistat miten asiat meni. Mietit sitten vasta hetken kuluttua sitä vuokrahevosta. Sieltä talleilta löytyy paljon samanhenkisiä, joten kaverikin saattaa löytyä.