Ystävä ei suostu puhumaan keskenmenostaan, vaihtaa heti aihetta tai poistuu paikalta vaikka yritän vaan auttaa
Tiedän että toivoivat miehensä kanssa pitkään lasta ja viimein tärppäsi. Mutta sitten tuli kuitenkin keskenmeno.
Ystävä ei puhu asiasta. Jos kysyn jotain, sanoo ettei halua puhua aiheesta mitään, paitsi oman miehensä kanssa.
Minä haluaisin vaan auttaa. Muutaman kerran on lähtenyt tilanteesta poispäin kävelemään sanomatta sanaakaan. Miten voin auttaa/lohduttaa häntä?
Kommentit (26)
Lakkaa olemasta itsekäs ja anna ystävän itse päättää kenelle ja milloin puhuu.
Hän puhuu itse, kun on sen aika, jos tahtoo. Jos ystävä on näin selvästi tuonut ilmi, ettei tahdo puhua, sinun on kunnioitettava ystäväsi halua olla rauhassa.
Kaverisi puhuu sitten kun haluaa. Älä painosta. Nuo sinun "auttamisyrityksesi" vain pahentavat tilannetta.
Anna hänelle aikaa ja kunnioita hänen päätöstään että ei halua siitä nyt puhua, anna hänen päättää koska puhuu ja kenelle.
Asiahan ei kuulu sinulle yhtään! Se on heidän yksityisasiansa. Ole hiljaa. Sillai autat parhaiten.SITTEN jos puhuu,KYSY mitä voit tehdä äläkä jeesustele,"kyllä mä tiedän miltä susta tuntuu"----jos siis et ole kokenut samaa!
En minäkään kertonut äidilleni kohdunulkoisesta raskaudesta kuin suunnilleen 8kk myöhemmin, vaikka hänen kommenttinsa lastenhankinnasta aiheuttivatkin aikanaan kiusallisia tilanteita minulle ja veljelleni ja hänen puolisolleen, jotka olivat asiasta tietoisia. En jaksanut kuunnella niitä kommentteja, mutta onneksi niitä ei sitten aikanaan enää tullut ja jos tulikin, niin olin jo siinä vaiheessa uudelleen onnellisesti raskaana, niin eivät enää satuttaneet samalla lailla kuin jos olisi pitänyt sitä tuoreeltaan puida "häslääjän" kanssa. Lähinnä miehen kanssa puhuin asiasta ja terkkareiden, muuten työnsin sen mielen perukoille ja unohdin.
Pointti oli, että vaikka olisi kuinka läheinen ystävä, joskus ei vaan halua puhua asiasta.
Ei tuollaista tajua ennen kuin itse kokee. Sairastuin itse äärimmäisen vakavasti, ja ainut keino selvitä oli ajatella että jokainen päivä on lahja ja jokainen päivä on mahdollisuus olla onnellinen. Käsittelin asiaa silloin, kun itse halusin, muuten halusin elää siinä normaaliudessa joka edelleen oli ihan mahdollista. En todellakaan kärsinyt tai ollut tuskissani henkisesti päivittäin. Jos joku sitten ihanana, kauniina ja onnellisena päivänä kysyi, että mitäs siellä lääkärissä viimeksi, niin tuntui kuin olisi puukolla vedetty vatsaan kun koko paska vyöryi päälle.
Joku toinen voi olla ihan erilainen ja ymmärrän sen. Siksi sanoin läheisilleni, että minä valitsen milloin kerron. Yksi ihminen ei uskonut, joten meille tuli 6kk välirikko. Jälkikäteen sanoi, että ymmärsi hyvin.
Miten sinä häntä muka auttaisit? Lähinnä pitämällä turpasi kiinni. Hyvä ettei tuollaiselle somepalsta laulajalle mistään avaudukaan ammattilaiset ovat sitä varten.
Painosta sitä ja urki, miltä tuntui ja sattuiko ja oliko se toivottu ja eikös ole kamalaa. Älä anna mennä pois vaan intä, että sun on pakko puhua ja nyt kyllä puhut. jos itkee, niin kerro, että noin sitä pitää, eikös helpota, kun ymmärrän.
Juu ja sitten kun se avautuu, ap juoruaa kaiken jokaiselle vastaantulijalle.
Ap. Onko sulla joku pakkomielle? Ihmiset tarvitsevat aikaa ja haluavat itse päättää kenelle avautuvat.
Juorukellolle ei ainakaan kannata kertoa mitään😉
Sitten vaan sen miehen kimppuun ja urkit siltä kaiken mahdollisen. Käytät naisellisuuttasi, niin johan kertoo. Lohdutat sitten edes miestä.
Kysy siltä ”kuinka paha sun on olla” ”hirveetä kun joudut kestämään näin karsean asian kun vauvan menetys”
Tai kun jollain on syöpä. Kysy ”sinähän voit vaikka kuolla”
Luonnevikaisen siskoni kysymykset keskenmenon saaneelle.
Asiahan ei kuulu sinulle millään lailla. Ystävä on tehnyt täysin selväksi ettei halua puhua asiasta kanssasi. En käsitä miksi otat keskenmenon kerta toisensa jälkeen puheeksi, vaikka ystävä on kieltänyt. Sinun käytöksesi ole mitään auttamista vaan todella ajattelematonta ja kummallista sekaantumista. Onko sinulla ihan normaalit sosiaaliset taidot? Kyllä ensimmäisestä kerrasta pitäisi jo ymmärtää jättää aihe rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Sitten vaan sen miehen kimppuun ja urkit siltä kaiken mahdollisen. Käytät naisellisuuttasi, niin johan kertoo. Lohdutat sitten edes miestä.
Anna pesää vielä lohdutukseksi
Kaikista asioista ei vain huvita puhua kaikkien kanssa. Joidenkin katsantokanta asiaan poikkeaa niin paljon, että asioiden vatkaaminen sellaisen kanssa on turhaa. Kävin läpi syöpähoidot ja yksi kaveri kyseli ja kauhisteli ja voivotteli kaikkea. En jaksanut kovin usein nähdä, enkä jutella hoitojen aikana hänen kanssa. Muiden kanssa kyllä tuli juteltua.
Anna sen olla. Päättää itse, kenelle haluaa avautua ja keneltä haluaa lohdutusta.