Lue keskustelun säännöt.
Valtavan hyvä kirjoitus sensuurista
26.11.2020 |
https://www.verkkouutiset.fi/itsesensuuri-kuristaa-suomea/
Tällä palstalla tietysti aivan ääriesimerkki sananvapauden tukahduttamisesta mutta kyllä muuallakin yhteiskunnassa vasemmisto jotenkin onnistui vuoden 2016 siirtolaisvyöryn yhteydessä hävittämään sananvapauden Suomesta jopa ihan täysin.
Onneksi asiaan nyt puututaan ja muutamia vuosia vallinnut sairas tilanne palautetaan ennalleen.
Muistetaanhan että vapauttamme ei vasemmisto voi viedä ellemme anna heidän viedä sitä.
Ei mennä samaan kuin Yhdysvalloissa vaan pidetään yllä elävää ja rikasta keskustelukulttuuria. Samoin keskustelumahdollisuus on demokratian tae ja demokratian merkki.
Kommentit (5)
Suomi on Pohjoismaista ainoa, jonka rikoslaista löytyy yhä arkaainen jumalanpilkkakriminalisointi. Islanti poisti sen rikoslaistaan vuonna 2015. Suomessa asiasta ei edes keskustella, ja sananvapauden puolustajat ovat kaikonneet olemattomiin muutenkin. Symbolisesti hyvä hetki dekriminalisointiin olisi ollut muutama vuosi sitten, kun kirjailija Hannu Salaman jumalanpilkkatuomiosta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Niin, muistatteko, joskus kauan sitten vasemmistolaiset puolustivat sananvapautta.
Kansalaisjärjestöjen ja journalistien pitkän kampanjoinnin tuloksena Britannian kunnianloukkauslainsäädäntöä lievennettiin merkittävästi vuoden 2014. Kanteen menestyminen edellyttää nykyään sitä, että kantaja on kärsinyt todellista, merkittävää haittaa (serious harm). Ero Suomeen on dramaattinen, meillä vastaava lainkohta on edelleen epämäärinen mielensäpahoittamispykälä.
Taikasana ”Vihapuhe”
Olin hetken toiveikas, kun toimittaja Johanna Vehkoo tuomittiin äskettäin kunnianloukkauksesta hänen kutsuttuaan laitaoikeistoaktivistia natsiksi. Britanniassa Vehkoota vastaan nostettu kanne ei olisi menestynyt. Havahduttaisiinko Suomessa vihdoin puolustamaan liberaalia demokratiaa ja sananvapautta? Vaatisivatko journalistit samanlaista lainmuutosta kuin Britanniassa? Turha toivo. Toimittajienkin enemmistö toistelee refleksinomaisesti termiä ”vihapuhe” käytännössä aina, kun sananvapaudesta keskustellaan. Ja mitään muuta ei sanotakaan. Väistämättä tulee mieleen takavuosien kuvaus toimittajista vain yhteen suuntaan laukkaavana sopulilaumana.
Vihapuheen käsite on epämääräinen, eikä sitä löydy lainsäädännöstä. Valtioneuvoston tilaamassa vihapuheselvityksessä ”Viha vallassa” vihapuheeksi luokitellaan esimerkiksi kirosanat kuten ’paska’ ja ’saatana’, samoin ’kyttä’ ja ’reppana’. Tämän myötä vihapuhetta onkin sitten melkein koko suomenkielinen romaanikirjallisuus. Roviolle vaan. Vihapuheen tulkinnanvaraisuus ja epätietoisuus kielletyn ja sallitun rajasta johtaa itsesensuuriin, joka on sensuurin tehokkain muoto. Siitä hyötyvät ne, jotka ovat vallassa eivätkä pidä arvostelusta.
Kaikkein erikoisinta vihapuhehysteriassa on se, että viharikosten määrässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Rikollisuus yleensäkin on Suomessa ollut laskussa vuosikymmeniä. Helsingin Sanomat uutisoi 4.11.2019 viharikoksista otsikolla ”Poliisille tuli viime vuonna yhä enemmän ilmoituksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuneista viharikoksista.” Jos uutiseen ja asiaan viitsi perehtyä, selvisi, että viharikosten määrä olikin kokonaisuudessaan laskenut merkittävästi, viidenneksellä edelliseen vuoteen verrattuna. Mutta tämäkään ei ole vihapuhehysteriaan vaikuttanut. Kun ideologia ja tosiasiat ovat ristiriidassa, sen pahempi tosiasioille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”on pelkurimaisuuden ja itsesensuurin perinne”
Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on Pohjoismaista ainoa, jonka rikoslaista löytyy yhä arkaainen jumalanpilkkakriminalisointi. Islanti poisti sen rikoslaistaan vuonna 2015. Suomessa asiasta ei edes keskustella, ja sananvapauden puolustajat ovat kaikonneet olemattomiin muutenkin. Symbolisesti hyvä hetki dekriminalisointiin olisi ollut muutama vuosi sitten, kun kirjailija Hannu Salaman jumalanpilkkatuomiosta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Niin, muistatteko, joskus kauan sitten vasemmistolaiset puolustivat sananvapautta.
Kansalaisjärjestöjen ja journalistien pitkän kampanjoinnin tuloksena Britannian kunnianloukkauslainsäädäntöä lievennettiin merkittävästi vuoden 2014. Kanteen menestyminen edellyttää nykyään sitä, että kantaja on kärsinyt todellista, merkittävää haittaa (serious harm). Ero Suomeen on dramaattinen, meillä vastaava lainkohta on edelleen epämäärinen mielensäpahoittamispykälä.
Taikasana ”Vihapuhe”
Olin hetken toiveikas, kun toimittaja Johanna Vehkoo tuomittiin äskettäin kunnianloukkauksesta hänen kutsuttuaan laitaoikeistoaktivistia natsiksi. Britanniassa Vehkoota vastaan nostettu kanne ei olisi menestynyt. Havahduttaisiinko Suomessa vihdoin puolustamaan liberaalia demokratiaa ja sananvapautta? Vaatisivatko journalistit samanlaista lainmuutosta kuin Britanniassa? Turha toivo. Toimittajienkin enemmistö toistelee refleksinomaisesti termiä ”vihapuhe” käytännössä aina, kun sananvapaudesta keskustellaan. Ja mitään muuta ei sanotakaan. Väistämättä tulee mieleen takavuosien kuvaus toimittajista vain yhteen suuntaan laukkaavana sopulilaumana.
Vihapuheen käsite on epämääräinen, eikä sitä löydy lainsäädännöstä. Valtioneuvoston tilaamassa vihapuheselvityksessä ”Viha vallassa” vihapuheeksi luokitellaan esimerkiksi kirosanat kuten ’paska’ ja ’saatana’, samoin ’kyttä’ ja ’reppana’. Tämän myötä vihapuhetta onkin sitten melkein koko suomenkielinen romaanikirjallisuus. Roviolle vaan. Vihapuheen tulkinnanvaraisuus ja epätietoisuus kielletyn ja sallitun rajasta johtaa itsesensuuriin, joka on sensuurin tehokkain muoto. Siitä hyötyvät ne, jotka ovat vallassa eivätkä pidä arvostelusta.
Kaikkein erikoisinta vihapuhehysteriassa on se, että viharikosten määrässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Rikollisuus yleensäkin on Suomessa ollut laskussa vuosikymmeniä. Helsingin Sanomat uutisoi 4.11.2019 viharikoksista otsikolla ”Poliisille tuli viime vuonna yhä enemmän ilmoituksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuneista viharikoksista.” Jos uutiseen ja asiaan viitsi perehtyä, selvisi, että viharikosten määrä olikin kokonaisuudessaan laskenut merkittävästi, viidenneksellä edelliseen vuoteen verrattuna. Mutta tämäkään ei ole vihapuhehysteriaan vaikuttanut. Kun ideologia ja tosiasiat ovat ristiriidassa, sen pahempi tosiasioille.
Falsification on sosiologian termi tuollaiselle vääristelyuutisoinnille kuin Hesarin juttu joka mainitaan.
Samalla kirjoittajalla muitakin hyviä kirjoituksia.
Tuo vihapuhe on asia joka pitäisi nyt Suomessa nostaa keskusteluun ja ihan kokonaan haudata.
Ihmiset alkaa niin helposti sensuroidaan itseään kuten tälläkin palstalla.
Ranskan ulkopuolella läheskään kaikki eivät asettuneet päättäväisesti puolustamaan sananvapautta ja liberaalia demokratiaa. Suomen punavihreän hallituksen riveistä kommentoitiin niin niukasti kuin mahdollista. Sananvapautta ei mainittu. Eräs vihervasemmistolainen politiikan kommentaattori totesi Suomen Kuvalehdessä, että ”Macronin jihad-jahti vieraannuttaa ja radikalisoi musliminuoria entisestään.”
Mitään uutta tässä ei ole. Vuonna 2005 tanskalaislehti Jyllands Postenin Muhammed-kuvista syntyi maailmanlaajuinen selkkaus. Islamilaiset maat vaativat Tanskan hallitukselta anteeksipyyntöä. Tanskalaiset kieltäytyivät. Kuvat julkaistiin pian useissa laatulehdissä ympäri Eurooppaa. Sillä tehtiin selväksi, että sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan keskeinen periaate, josta ei tingitä. Suomessa toimittiin toisin.
Kaikki merkittävät mediatalot kieltäytyivät julkaisemasta kuvia, ja kun pikkuinen äärioikeiston nettisivusto lopulta ne julkaisi, pääministeri Matti Vanhanen pyysi anteeksi, ainoana pääministerinä koko Euroopassa. Myös presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja pahoittelivat julkaisemista. Eräs kokoomuksen kansanedustaja teki julkaisemisesta tutkintapyynnön poliisille. Saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitung kutsui Suomea maaksi, jossa ”on pelkurimaisuuden ja itsesensuurin perinne” – ja oli siinä täysin oikeassa.