Lue keskustelun säännöt.
Laihduttaminen oli elämäni paras teko!
03.05.2009 |
Jälkeen päin ajatellen kadun paljon etten aiemmin laihduttanut. Niin paljon hyvää seurasi siitä. Lihavana ollessani luulin ettei mikään muuttuisi olennaisesti, niin kaikki muutkin sanoo. Kaiken muka pystyy ja jaksaa tekemään, ei lihavuus ole este mihinkään. Nyt enää enää luule vaan tiedän.
Olen muuttunut kaikista eniten sisältä päin vaikka ulkopäin se suurin muutos varmaan muiden silmiin on. Ennen jaksoin mennä 30 % teholla, nyt 100%. Olen oikesti paljon pirteämpi ja aikaansaavampi. Itsetunto on kasvanut, moni asia on selkeytynyt mielessä. Olen sinut itseni kanssa, en ole sen huonompi tai parempi kuin kukaan muukaan.
Avioliitto on parantunut huomattavasti. Ennen löysin vain vikoja ja puutteita nyt näen asiat valoisammin, kuin olisi herännyt pitkästä unesta. Koen että olin vajonnut harmauteen vaikka masennusta en sairastanut.
Mieskin on iloinen muutoksesta, iloisesta ja pirteästä vaimosta joka näyttääkin paremmalle kuin ennen. Puhumattakaan muutoksista seksissä. Ei mua kilot estäneet ennenkään sängyssä mutta pakko näin jälkeenpäin todeta että esti ne kuitenkin aika paljon ihan fyysisesti.
Nautin kun jaksan touhuta lasten kanssa nykyään niin paljon. Olen saanut niin paljon iloa ja tarmoa elämääni ettei kukaan uskokkaan.
En millään olisi voinut aiemmin uskoa miten paljon se lihavuus elämääni ohjailikaan. En kokenut sitä niin ennenkuin eron huomasi. Niin paljon itsepetosta ja selittelyjä.
Vaikka ette sitä ehkä usko mutta väitän että olen iloisempi tästä olosta mikä tuli normaalipainon myötä kuin ulkoisesta muutoksesta.
Uskomaton vaikutus ihan jokapäiväiseen jaksamiseen ja pirteyteen.
Ja olen tosiaan koko ikäni ollut aina ylipainoinen, pahimmillaan jopa sairaalloisen ylipainoinen. En siis ennen tätä ollut kokenutkaan oloa normaalipainoisena. Olin niin tottunut siihen lihavuuteen ettei se edes häirinnyt minua valtavasti, en kokenut inhoavani itseäni sellaisena. Mutta ei se laihduttaminen sitten ollutkaan vaikeaa ja en ottanut siitä stressiä sen enempää. Paino muuttui normaaliksi ja siinä se on sitten pysynyt.
Kunpa olisin tajunnut tämänkin tehdä aiemmin mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Muuttuisiko sinun elämäsi jos laihtuisit?
Kommentit (16)
Mulla on vielä jonkin verran matkaa tavoitepainoon, mutta mukavasti on jo kiloja lähtenyt. Olo on energinen ja jaksaa tehdä paljon enemmän kaikenlaista, nykyään kuntoilen 4-5 kertaa viikossa ja töissäkin jaksaa paremmin ja viikonloppuisin tuntuu, että pitäis koko ajan touhuilla jotakin, kun on ylimääräistä energiaa. Ihana olo siis kaikenkaikkiaan =)
Mies on myöskin tyytyväinen, jaksaa kehua kiinteytymistä ja hoikistunutta olemusta. Seksi on aina sujunut hyvin, mutta toki nyt tietyt asennot ovat helpompia ja mahdollisia (reilusti ylipainoisena kun ei kaikki asennot suju...).
Oma tavoitteeni on pysyä siltikin hieman pyöreänä, muodokkaana. Olen kuitenkin sujut enemmän sellaisen olemuksen kanssa, kuin täysin hoikkana.
Tsemppiä kaikille laihdutukseen, hitaasti hyvä tulee =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ennen ollut normaalipainon rajoissa, hieman pyöreä vain. Ennen raskautta laihdutin kuitenkin paljon ja olo oli juuri niin kuin sinä kuvailit.. energisempi ja itsetunto nousi pilviin :) Nyt raskauden jälkeen en pääse millään eroon ylimääräisistä kiloista ja niitä onkin tullut PALJON. Painan tällä hetkellä 75kg ja olen 162cm.. En koskaan ennen ole ollut näin lihava. Tuntuu ettei jaksa tehdä mitään ylimääräistä ja kaikki katsovat miten ruma olen (tuo varmasti suurimmaksi osaksi omaa kuvittelua).. En kehtaa mennä kuntosalille kauniiden ihmisten joukkoon. Ja kotona ollessa tulee käytyä jääkaapilla tunnin välein. Masentaa.
Laihduin kaikkiaan 42 kiloa, painoindeksini on nyt 23, painan nyt 64 kiloa.
Mukavaa että teitä on muitakin siellä =)
Minä sain myös liikunnan osaksi elämää, vakavasti harkitsen seuraavaksi kesäksi puolikkaan juoksua.
Ap.
14 kiloa ennen kuin tulin raskaaksi (olisin halunnut vielä 5kg), on muutos valtava. Olen nyt normaalipainoinen ja voin allekirjoittaa kaiken kertomasi. Ihanaa olla normaalipainoinen ja jaksaa paremmin!!!!!
Mutta mistä löytäisin sen voiman ryhtyä toden teolla urakkaan... Mistä sinä löysit sen? Minuakin kiinnostaisi, paljonko laihdutit ja millä keinoin?
Uskon, että minä myös olisin monilta osin onnellisempi hoikempana tai siis edes lähempänä normaalipainoa. Itselläni laihtumistarve olisi kymmeniä kiloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kummasti on virkeyttä tullut lisää, iloisuutta, positiivisuutta, vaikka olen aina positiivinen ollut, sellasta erilaista iloisuutta, raikkautta.
Käveleminen on ihanaa, ennen kävelin paljon, mutta ei se antanut tätä ihanaa fiilistä. Hoiin kakille että pystyn liikkumaan hyvin lihavanakin, pystyin kyllä, mutta on se silti ihan eri asia, kun se 30 kg on minusta poissa.
Minä tosin saisin vielä 30 kg pudottaa painoa, si nen on pyrkymys ja vielä joskus sen saavutan. Tämä tunnetila vie minua taatusti eteenpäin. Puhumattakaan ensimmäisistä juoksulenkeistä "vain 90 kg" painavana :D
Itse olen 23v ja entinen paino (raskauksien jälkeen - tosin painava oli ennen niitäkin) 105kg. Nyt on -12kg ja ei kyllä ole vielä mihinkään vaikuttanut kuin ulkonäöllisesti. Voisi olla eri asia esim. kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä... nuori elimistö vielä jaksaa. Sen takia tavoite onkin laihduttaa, kun ei se ikuisesti jaksa. Mutta harmi vaan ettei mulle tule niitä tuntemuksia, että jaksaminen tms. lisääntyy kun kilot vähenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin moni teistä ymmärtää mikä muutos se oikeasti on. Juurikin tuo elämisen keveys ja raikkaus kuullostaa hyvälle.
Mulla eräänä päivänä tuli kyllästyminen, tunsin että nyt pitää oikeasti tehdä jotain eikä vaan miettiä tekevänsä.
Syön aivan normaalisti ruokaympyrän mukaan, en ole herkkulakossakaan. Syön kohtuullisia annoksia suosien kasviksia ja salaatteja.
Helposti ja nopesti kilot lähtivätkin, hävettää ihan myöntää miten helposti. Sitten kun painon putoaminen hidastui paljon aloin liikkumaan. Liikkuminen tuntui heti paljon paremmalta vaikka ei se olevinaan ennenkään hankalaa ollut.
Ei mennyt kauaa kun huomasin ettei kävely riitä ja aloinkin juoksemaan.
Käyn myös kuntosalilla. Kaikki nuo kilot hävisivät 14 kuukaudessa.
Liikuntaan on tullut terve himo, jäseniä pakottaa jos ne ei saa toimintaa ja rasitusta. Mutta liikunnassakin pitää muistaa kohtuus, lepopäiviäkin täytyy olla.
En tiedä mutta sen sanon että elämä on paljon helpompaa nyt näin ja se tunne on ihana!
ap.
viime syksynä painoin 12kg vähemmän kuin nyt, näin läski en ole ollut kuin kerran aikaisemmin elämässäni, aamulla vaaka näyti 90,2kg.
Viime kesänä pudotin helposti 7kg, kesällä kun kaikki kasvikset ovat niin tuoreita, innostuin myös liikkumaan, mutta kun olen ihminen joka joko tekee liikaa tai ei mitään, liikuin niin että pakaralihakseen tuli joku ihmeen rasitusvamma.
Kahteen kuukauteen en päässyt liikkumaan ja sitten olikin hyvä syy maata sohvalla pimeässä lokakuun illassa ja vetää kaksin käsin suklaata.
Minä taidan olla ikuinen jojo 70-90kg välillä toivottavasti ei ainakaan mene yli tuon 90kg. Joskus kun painaisi 59kg niin olisin iki onnelllinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun oloni ei muuttunut mihinkään laihdutettuani 25kg. Tosin ylipainoisena en ollut kuin pari vuotta eli kunto ei ehtinyt mennä eikä minulla ole koskaan ollut mitään terveydellisiä ongelmia eli ehkä se selittää osan.
Mutta todellakin mikään ei kunnossani tai olossani muuttunut. Vaatteita ostan taas pienempää kokoa, mutta muuten olen aina ollut ihan samanlainen.
Sen sijaan laihdutus ei todellakaan ollut helppoa, ei lähimainkaan!!! Pahempaa helvettiä en ole läpikäynyt koskaan! HIenoa jos joku laihtuu lähes elintapojaan muuttamatta, mutta yleisesti ottaen ei pitäisi puhua laihduttamisesta kuin se olisi vain joku päätös. Se vaatii kyllä valtaosalta ihmisistä ihan raakaa työtä ja verenmakua suussa päivittäin, viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Yksi asia mikä ottaa päähän kuitenkin kaikista eniten on se, että jotkut ihmiset suhtautuvat ihan kuin olisin uusi ihminen, jotenkin parempi kuin ennen. En todellakaan ole! Olen edelleen se ihan sama nainen joka oli aina. Joillekin kuitenkin valitettavasti tuntuu ihmisen päälipuoli olevan se tärkein, ja siksi ehkä jotkut kokevatkin elämänsä muuttuneen täysin, kun nämä asennevammaiset alkavatkin yhtäkkiä kohtelemaan laihduttanutta kuin ihmistä.
Ei se aikaisempi huono olo ja paha mieli ole siis välttämättä johtunut kiloista, vaan elinympäristöstä ja ihmisistä joiden lähellä elät.
Tuli ehkä vähän ärtynyt kirjoitus, mutta ärsyttää aivan tolkuttomasti tällainen "sinäkin voit muuttua!" asenne ja sen tyrkyttäminen. Oikeasti, kohdelkaa toisianne ihmisinä kaikesta huolimatta niin monet ongelmat katoavat sillä.
Mä päätin aikanani, että en annan syömishäiriöstä johtuvan ylipainoni hallita elämääni, ja estää mua tekemsätä asioita, joita haluan oikeasti tehdä. Siitä olen kiinni pitänyt, ja painanut bikineissä rannalla 100-kiloisena välittämättä lainkaan siitä, mitä av-mammat on siitä mieltä.
Totta kai laihtuminen on hyvä juttu, tuo lisää iloa elämään, terveyttä ja energiaa, mutta itsetuntoon sen ei todellakaan ole mikään pakko vaikuttaa. HUomaan että itse suorastaan halveksun ihmisiä, jotka ovat yli-innoissaan esim. mun muutoksestani. Koska ihan sama ihminen mä olen kuin ennenkin.
Minun oloni ei muuttunut mihinkään laihdutettuani 25kg. Tosin ylipainoisena en ollut kuin pari vuotta eli kunto ei ehtinyt mennä eikä minulla ole koskaan ollut mitään terveydellisiä ongelmia eli ehkä se selittää osan.
Mutta todellakin mikään ei kunnossani tai olossani muuttunut. Vaatteita ostan taas pienempää kokoa, mutta muuten olen aina ollut ihan samanlainen.
Sen sijaan laihdutus ei todellakaan ollut helppoa, ei lähimainkaan!!! Pahempaa helvettiä en ole läpikäynyt koskaan! HIenoa jos joku laihtuu lähes elintapojaan muuttamatta, mutta yleisesti ottaen ei pitäisi puhua laihduttamisesta kuin se olisi vain joku päätös. Se vaatii kyllä valtaosalta ihmisistä ihan raakaa työtä ja verenmakua suussa päivittäin, viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Yksi asia mikä ottaa päähän kuitenkin kaikista eniten on se, että jotkut ihmiset suhtautuvat ihan kuin olisin uusi ihminen, jotenkin parempi kuin ennen. En todellakaan ole! Olen edelleen se ihan sama nainen joka oli aina. Joillekin kuitenkin valitettavasti tuntuu ihmisen päälipuoli olevan se tärkein, ja siksi ehkä jotkut kokevatkin elämänsä muuttuneen täysin, kun nämä asennevammaiset alkavatkin yhtäkkiä kohtelemaan laihduttanutta kuin ihmistä.
Ei se aikaisempi huono olo ja paha mieli ole siis välttämättä johtunut kiloista, vaan elinympäristöstä ja ihmisistä joiden lähellä elät.Tuli ehkä vähän ärtynyt kirjoitus, mutta ärsyttää aivan tolkuttomasti tällainen "sinäkin voit muuttua!" asenne ja sen tyrkyttäminen. Oikeasti, kohdelkaa toisianne ihmisinä kaikesta huolimatta niin monet ongelmat katoavat sillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tottakai olo on ihana kun ihmiset ympärillä hyväksyy sinut. Minusta suurin kysymys on että miksi ei hyväksytty lihavana. Minua ärsyttää suunnattomasti lihavien ihmisten syrjintä ja vihamielisyys jota lihavana joutuu kokemaan.
Minulla painoni putosi aikoinaan kolmisenkymmentä kiloa kun aloin syömään mielialalääkkeitä ilman sen kummenpaa laihduttamista.
Ärsyttää tämä painokeskeinen yhteiskunta.
Ja muutos on aivan uskomaton! Se entinen hikinen ja harmaa puuskuttaja on kadonnut ja ystävämme on tullut takaisin. Minulla ei ole mitään sanottavaa hänen ulkonäöstään aiemminkaan, mutta nimenomaan se on uskomatonta katsottavaa että hän on saanut "elämänsä takaisin" ja hänen kanssaan voi tehdäkin jotain. Aiemmin hän oli kivulias (selkä, polvet) ja hengästyi hetkessä, ei hänen kanssaan voinut edes kävellä kaupungilla. Hänen terveytensä on parantunut, on päässyt säännöllisestä lääkitysestään eroon. Upeaa, mahtavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tietääkseni väittänyt että itsetuntoni olisi ollut huono aiemminkaan, elin ihan normaalia elämää välittämättä asenteesta mitä ylipainoiset kohtaavat silloin tällöin. Sama ihminen minäkin olen edelleen mutta paljon energisempi.
En ole huomannut että ihmiset kohtelisivat minua eri tavoin, vaivaannun kovasti jos joku haluaa tällä muutoksellani mässäillä. Ei kukaan minua ole paremmin eikä huonommin alkanut kohtelemaan.
En koe että olisin jotenkin uusi ja parempi, mun on vain niin paljon helpompi olla ja tehdä asioita. Kun olo on iloinen ja pirteä niin jaksaa paljon. Olen se sama mutta tuon verran muuttuneena.
Ilmeisesti mulla on harvinaisen fiksuja tuttuja ja ystäviä, olen heille kelvannut aina sellaisena kuin olen. Onhan miehellä. lapsilla ja ystävilläkin ollut totuttelemista tähän kaikkeen jonkin verran, uusia asioita on tullut elämääni paljon.
Sama ihminen olen ollut lihavana kuin laihanakin, energisyydessä se isoin ero on. Itsetunto on parantunut sillä kun tämän kaiken lomassa selvittelin ajatuksiani muutenkin. Jouduin tekemään päätöksiä muutamiin hankaliin ihmissuhteisiin ja muutenkin kun olo alkoi parantua ja uutta tekemistä tuli kuvioihin palaset jotenkin loksahtivat paikoilleen.
En väitä että ulkonäön muuttuminen pelkästään vaikuttaisi itsetuntoon. Ainut että vaatekaupassa on paljon helpompi käydä, sitä tuntee itsensä normaaliksi kun ei tarvitse etsiä isojen naisten osastoa.
ap.
mm. hormoneihin, insuliinitasapainoon ja tulehdusvälittäjäaineisiin, joten laihdutus voi siten vaikuttaa mielialaan muutenkin kuin "kohonneen itsetunnon" tms takia.
Miten pitkä olet ja paljonko laihdutit? Paljonko painat nykyään?