Ihan hullun pimeää keskipäivälläkin nyt kun siirrettiin niitä kelloja
Kommentit (20)
Ei johdu kellosta, vaan pilvistä. Siellä on nyt ihan tosi paksu pilvipeite, josta tihkuttaa välillä vettäkin. Kävin tuossa puolen päivän aikaan n. 100 kilometrin päässä autolla. Pääosin oli synkkää, mutta hetkittäin pilvipeite oli ohuempi, ja silloin koko maisema muuttui valoisammaksi.
Se johtuu siitä, että ollaan pohjoisnavalla.
Sinc
Pöksyissäs on pimeetä, ap. Ja ullakollas myös.
Niinpä. Heräsin just ja näkee nyt ehkä pari tuntia valoa.
Ap, ota se pää pois perseestäsi, niin voit nähdäkin jotain.
Kellonaikojen siirto ei vaikuta keskipäivän pimeyteen.
Ei ole koskaan vaikuttanut. Nyt eletään normaaliaikaa.
Pimeys johtuu pilvisestä säästä.
Pilvet riippuvat raskaina ja harmaina, ei aurinkoa näy edes yhden säteen vertaa.
Lokakuu ja erityisesti marraskuu ovat vuoden pimeintä aikaa olleet aina.
Joulukuu se pimein kuukausi, mutta joulukuussa kaikki miljoonat jouluvalot tuikkivat ja vähentävät pimeyden synkkyyttä.
Sateisena päivänä on koko päivä hämärää riippumatta ajasta.
Loppuisi jo tämä korona, niin voisin taas siirtää kelloni talveksi Thaimaahan tai Kanarialle.
Ei siihen päivän pimeyteen mitkään kellonsiirrot vaikuta keskipäivän aikaan yhtään mitään.
Nyt pimee muutenkin koko ajan aina joulukuun 21 päivään saakka, jolloin Talvipäivän seisaus.
Sen jälkeen alkaa hitaasti mutta varmasti päivä pidentyä.
Aurinko paistaa seuraavan kerran 18. helmikuuta. Se on nyt vaan hyväksyttävä.
En talviajasta pidä, mutta tämä johtuu kyllä tuosta surkeasta säästä joka on tyypillinen kurjalle vuodenajalle.
Montako tuntia siirsit? Tunnin siirto ei oikeasti paljoa vaikuta. Aina on syksyllä enemmän tai vähemmän pimeää täällä Suomessa.
Älä puhu kakkaa, meillä paistaa aurinko.
Päivät lyhenee muutenkin tuonne joulukuun 21 päivään. Joka päivä on yhä lyhyempi valon suhteen.
Pimeneminen alkaa syyskuun 21 päivästä kunnolla, silloin on Syyspäiväntasaus.
Kunnolla alkaa taas valostua maaliskuussa jolloin on Kevätpäiväntasaus ja auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä pallon puoliskolta pohjoiselle tähtitaivaalle.
Tämä on ihan normaalia vuodenkulkua, joka ikinen vuosi.
Joo ihan järkyttävää, kotonakin pitää polttaa valoja koko päivä. Siirrytään takaisin kesäaikaan.
kynttilät tulille, kirkasvalolamput hohtamaan ja D-vitamiinit naamaan
Joo. Kyllä kellojen siirrosta johtuu tämä pimeys.