Miten kääntää yllätysraskaus positiiviseksi?

Ei tosin täysin järkyttynyt ole, mutta sanoi suoraan, kun kysyin, että onhan se aborttikin yksi mahdollisuus. Nyt on pää heikoilla.



ap

tulon päällä.



Onnea vaan plussasta! Lapset on upea asia, elämän rikkaus!



Mulla tosin 6 v esikoisen ja tokan välissä, mutta helpot ja ihanat lapset.

Pääset tosi helpolla uskoisin näin, verrattuna minuun.



Voiko yllätysraskautta edes olla, jos jo 2 entuudestaa vai pettikkö kierukka, kumi tai muu ehkäisy.



Luonto on sinulle halunnut kolmannen lapsen, ei niitä kaikille luoda. Luonnon mielestä olet kykeneväinen tämän lapsen hoitamaan joten ole iloinen siitä.



Työ ei ole maailmassa tärkeintä, sitä kerkeät kyllä seuraavat 30v tekemään, no kerkeätpä tienata hyvät äippärahat.



Tietysti kuin elämä ei mene niinkuin itse on suunnittelut, on sitä vaikea hyväksyä, mutta uskon että tähänkin raskauteen on syynsä.

tässä on kanssa jotain kohtalokasta. Ja uskon, että tällä joku tarkoituksensa. Hirveästi ei viime kierron aikana sekstailtu ja kumi on käytössä, erään kerran jälkeen tosin epäilin hiljaa mielessäni olisko se valskannut/oisko ollut joku reikä tms... olisko se sitten ollu Se Kerta, kun napsahti. Todennäköisesti.



ap

Hävettää, mutta olen toivonut keskenmenoa. Nyt sekin on jo melko epätodennäköistä. Vaikka tiedänkin, että iloitsen tästä lapsesta sen synnyttyä, en yhtään halua olla raskaana.



Sain juurin vakituisen työpaikan ja siellä ollaan oltu helpottuneita, kun viimein saatiin joku pätevä ja pysyvä työntekijä. Tiedän, että sijaisen löytäminen on hankalaa enkä tiedä oikein miten kertoisin raskaudestani. Osa työtovereistani ajattelee, että "hankkiuduin" heti raskaaksi, kun sain pysyvän työpaikan.



Muutenkin mulla oli kaikki jo valmiina, nyt piti vain helpottaa entisten lasten kasvaessa ja vaatiessa koko ajan vähemmän ja vähemmän. Ajattelin voivani huokaista pari vuotta ennen esikoisen murrosikää. Harrastukseni ovat sellaisia, että ne kyllä jäävät pois raskaana ollessa. Tuntuu, että joudun luopumaan turhan paljosta.

Ensinnäkin ei se niin kamalaa ole kolmen kanssa. Ihanaa vaan. Siinä vaan riviin yksi kippo lisää. Ja vähän aikaahan se ihana vauvavaihe kestää. Ajattele nyt niitä ihania pieniä paitoja ja potkareita pyykkinarulla - kuka niitä nyt voisi vastustaa. Sitä paitsi kaksi lasta on todella vähän. Nykyään kaikki haluaa ainakin sen kolme lasta, ainakin täällä meillä päin Espoota. Vähän rentoudut ja annat sattumalle mahdollisuuden, ei elämää voi tällaisissa asioissa suunnitella pilkulleen itse. Ole onnellinen ihanista lapsistasi äläkä siitä työstä stressaa. Kyllä sitä töitä vielä kerkiää tekemään - heittäydy!!

että meille onkin tulossa viides. Eikä mulle ole koskaan ollu paskankaan väliä sillä, miten Espoossa ajatellaan.



Juuri tuo vauvanpyykki on musta kamala muistutus siitä, että herkeämättä saa olla pesemässä pyykkiä, kakkapyllyä jne. Olen aina voinut vastustaa pieniä vauvanvaatteita. En ole koskaan innostunut "suloisten" vauvan tai lasten vaatteiden tai tavaroiden ostelusta. Se ei tuo minulle minkäänlaista mielihyvää.



Kahdella meidän lapsista on ollut paha koliikki ja muutenkin pahoja vatsavaivoja. Yhdellä lapsellamme on on kehityksessä viivästymää ja mm. vaippavaihe on kestänytkin reilusti yli kolmevuotiaaksi saakka. En halua enää palata tuohon "ihanaan vauvavaiheeseen". En edes lyhyeksi aikaan. Paitsi että pakkohan se on.



Kerropa tarkemmin, miten voisin "vähän rentoutua" tai "heittäytyä"? tekisen sen kovin mielelläni, jos pystyisin.



nro 6

hikkaa tuossa selkäni takana sitterissä : ) Maailman suloisin pieni otus, sulatti äitinsä sydämen saman tien.



Mutta joo, mäkin itkin vuolaasti kun se viiva testiin ilmestyi. Olin suorastaan paniikissa. Mä odottelin kuukautisia, jotta olisin voinut niiden jälkeen siirtyä varmempaan ehkäisyyn... no ei ne koskaan tulleet.



Vauvan syntymä sijoittui aikaan, jolloin meidän talon rakentaminen alkoi, samoin mulla uusi tosi mieluisa työ, mutta määräaikainen... ja rahasta tiukkaa, totta kai, kun on toi rakentaminen.



EIkä siinä kaikki, raskausaika oli aika traumaattinen, jouduin onnettomuuteen, jossa mm. alle 20 rv:lla meni osittain lapsivedet ja tuli massiivinen verenvuoto kohtuun.



No, kaikesta selvittiin, ja nyt ollaan kuukauden verran elelty kolmilapsista elämää. Mä en oikeastaan edes huomaa erityistä työmäärän kasvua, ja kaiken kaikkiaan elämä tuntuu aika kivalta. Mulla ei siis ole aihetta valittaa kolmen lapsen äitinä, tosin ei mulla ole ollut sitä yhden eikä kahdenkaan kanssa.



Ja yleensä ap. se menee niin, että jos sitä valitusta on tullakseen, niin sitä tulee oikeastaan aina, olipa niitä lapsia 1 tai 10 tai ei yhtään...



Ja sille joka kyseli miten voisi relata tai heittäytyä tms. niin se on aika lailla itsestä kiinni. Ei mitään hillitöntä suorituspainetta äitiydessa tai arjessa. Kaikki apu vastaan. Mä päätin, että meillä ei ole enää kiire minnekään lasten kanssa, ja olen tehnyt se kavereille ym. myös selväksi. Eli ei mitään lähtöstressejä ja lasten kanssa kiireessä tappelua, vaan me elellään nyt näillä ehdoilla ja ehditään mihin ehditään (itse asiassa tähän asti tosi hyvin kaikkialle, ehkä meillä on ilmapiirikin tässä asiassa vähän parantunut).



Eli jos voisi tiivistää, niin yrittäkää keskittyä perheenä siihen, mikä on KIVAA, miten teillä nimenomaan perheenä olisi hyvä olla yhdessä. ELi turha suorittaminen pois, lapset ei siihen kuole, vaikka niillä olisi välillä nuhruiset vaatteet tai söisivät eineksiä tai katselisi väliaikaisesti liikaa videoita tms. Kunhan kaikki jaksatte.

En ole koskaan huolehtinut turhia esim. lasten vaatteiden puhtaudesta tai kodin siisteydestä tms. Lapseni olen kasvattanut omalla tavallani, enkä siinä mielessä voi enempää relata. yleensä mua on pidetty toisen äärilaidan ihmisena, suorituspaineita on enemminkin ollut liian vähän kuin liian paljon. Neljän lapsen kanssa ei lähtemiset tms. ole koskaan sujuneet kiireessä ja siitä stressaaminen ei auta yhtään.



Mutta en vain halua olla raskaana enkä hoitaa vauvaa. Enkä vieläkään ymmärrä, miten voisin relata tai heittäytyä niin kuin aiempi kirjoittaja kehotti. Tietenkin tiedän, että se on itsestä kiinni, mutta en vain osaa rentoutua. En ole koskaan erityisemmin nauttinut raskaana olemisesta, vaikka kaikki onkin mennyt hyvin ja lapset ovat olleet toivottuja ja odotettuja.



T.6

Alussa oli ihan kamala shokki. Mutta tällä hetkellä en enää vaihtaisi päivääkään odotuksesta pois. Raskausviikkoja on nyt kasassa 30 tasan. Taisi olla rakenne ultra, jossa mieskin vihdoin tuntui heltyvän ajatukselle vielä yhdestä vauvasta.

Nyt odotan sitä tuhisevaa kääröä, enemmän kuin omaa aikaa ja rauhaa.

kauanko meni, ennen kuin aloit tottua ajatukseen?

Kolmas on ihana, ikinä et kadu tätä vauvaa, usko pois! (Ja neljäskin on ihana ja nyt tekisi vielä mieli yhtä, ikä vaan pelottaa, siis sen mukana tuomat riskit.)

Silloin luin tältä palstalta juttuja kuinka kaikki on sitten hyvin kun saa vauvan syliin. Vaan eipä ollut vaikka odotusaikana jo ehdin innostua. Ensimmäiset kolme olivat helppoja vauvoja. Tämä neljäs oli ainoa koliikkivauva, yöhuutaja, superallerginen ja halusi olla vain sylissä. Ensimmäiset kaksi vuotta olivat painajaisia. Olin ehtinyt palata kolmen ensimmäisen jälkeen jo töihin ja nautin omista harrastuksista ja ajasta. Se kaikki vietiin minulta vauvan myötä. Tosin nyt neljäs on ihan yhtä rakas kuin kaikki muut lapsetkin. Mutta se etten tehnyt aborttia oli enemmänkin rohkeuden puutetta ja kyllä minä sitä jälkikäteen kaduin.

Mustakin tuntuu, että uusi vauva veisi multa harrastukset ja työn, kun aikani ei riitä nytkään tarpeeksi niihin ja lapsilleni.