Peliongelmaisen naisystäväksi?
Olen tutustunut ihanaan ihmiseen, mutta hänellä on peliongelma. Luottotiedot palaneet velkojen vuoksi ja ulosotossa on noin 100.000€.
Uskallanko tutustua häneen paremmin ja suunnitella tulevaisuutta hänen kanssaan?
Kommentit (19)
Jos on saanut apua peliongelmaansa ja on motivoitunut muuttamaan elämänsä suuntaa, niin anna mennä vaan. Mikäli tapailunne syvenee parisuhteeksi, niin kannattaa silti harkita tarkkaan mahdollista yhteen muuttamista ja varsinkin avioliittoa. Satatonnia ulosotossa on huikea summa ja viittaa siihen, että tämän ihmisen peliongelma on ollut todella sieltä vakavammasta päästä. Yhteisen talouden jakaminen voi kaikesta huolimatta olla liian riskaabelia sinun kannaltasi.
Ihminen se on peliongelmainenkin. Jos ongelma on jotenkin hallussa niin siitä vaan.
Raha on lopulta varsin merkityksetön asia, monet köyhät ovat onnellisia ja rikkaat onnettomia. Tuolle miehelle raha on kylläkin melkoisen tärkeä negatiivinen tekijä elämässä. Jos hän ei ole selvittänyt tai alkanut selvittää riippuvuutensa juurisyitä, niin en lähtisi kokeilemaan.
Joku päivä sitten huomaat, että pankkitunnuksiasi käyttäen on otettu lainoja. Et voi ikinä odottaa henkilöltä taloudellista omavaraisuutta, kun ulosotto vie häneltä koko ajan palkasta osuuden. Et sellainen tulevaisuus.
En ainakaan jos tietäisin sen etukäteen. En käsitä ihmisiä kellä on ulosotossa jotain. aina pitää pystyä raha-asiansa hoitamaan kunnolla.
Itsellesi kerjäät ongelmia, jos tuohon lähdet.
Kierrä kaukaa, tuo addiktio hautaa alleen kaiken muun inhimillisen. Ei kykene puhumaan tunteistaan, valehtelee ja salailee asioita. Ajankäyttö menee pelaamiseen tai sen suunnitteluun. Voi hyvinkin jättää ruoat ostamatta ja käyttää rahat pelaamiseen. Kaikki lomamatkat peruuntuu, kun ei ole rahaa lähteä. Voi jättää sukujuhlat ym. väliin, ja käyttää sen ajan pelaamiseen. Usein nuo juhlat jää väliin siksi, kun ei ole rahaa ostaa lahjaa tms. Tätä listaa voi jatkaa loputtomiin.
Masennuskausilla (lue, kun ei ole rahaa), soimaa itseään ja vaipuu itsesääliin sekä hautoo itsetuhoisia ajatuksia.
Ole korkeintaan tukena ja ohjaa hoitoon, parisuhdetta älä aloita.
No mutta tottakai, ehdottomasti voi ja kannattaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Jos hän on niin ihana ihminen, niin lapsia pitää sitten myös tehdä mahdollisimman paljon.
Missä te asuisitte? Luuletko, että löytyy kovin helposti edes vuokra-asuntoa kun luottotietoraportti paljastuu vuokranantajalle? Tai jos haluatte jossain vaiheessa hakea asuntolainaa? Suhteuta nyt vähän siihen että olisitte ns. normipariskuntana hakemassa lainaa ja pankki vaatisi ensin 100.000 euron omasäästöosuutta. Miten kauan siihen menisi kahdelta ihmiseltä, saati sitten yhdeltä?
Tietysti jos haluat aloittaa suhteen tietoisena siitä että joudut itse huolehtimaan kaikki raha-asiat, niin siitä vaan. Maksat elämisen, maksat lomat, maksat ihan kaiken. Ja koko ajan saat pelätä, koska kumppani taas repsahtaa.
Provo mikä provo.
Vierailija kirjoitti:

Ap:n aloitus ei ollut provo! Ärsyttää nämä tämmöiset vastaukset, mutta kiitos vastauksia lähettäneille.
Itseäni mietitytti myös tulevaisuus ihmisen kanssa jolla on ulosotossa noin paljon velkaa pelaamisen vuoksi.
Emme Ile muuttamassa yhteen vaan seurustelemme ja tutustumme vasta toisiimme.
Itse nyt miettinyt kannattaako tätä jatkaa, kun toisella kuitenkin elämän perusasiat ovat vähän solmussa.
Tunnen itseni hieman petturiksi, jos ilmoitan etten haluakaan jatkaa seurustelua raha-asioiden ja ulosoton vuoksi.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta tottakai, ehdottomasti voi ja kannattaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Jos hän on niin ihana ihminen, niin lapsia pitää sitten myös tehdä mahdollisimman paljon.
Missä te asuisitte? Luuletko, että löytyy kovin helposti edes vuokra-asuntoa kun luottotietoraportti paljastuu vuokranantajalle? Tai jos haluatte jossain vaiheessa hakea asuntolainaa? Suhteuta nyt vähän siihen että olisitte ns. normipariskuntana hakemassa lainaa ja pankki vaatisi ensin 100.000 euron omasäästöosuutta. Miten kauan siihen menisi kahdelta ihmiseltä, saati sitten yhdeltä?
Tietysti jos haluat aloittaa suhteen tietoisena siitä että joudut itse huolehtimaan kaikki raha-asiat, niin siitä vaan. Maksat elämisen, maksat lomat, maksat ihan kaiken. Ja koko ajan saat pelätä, koska kumppani taas repsahtaa.
Provo mikä provo.
Ap:n aloitus ei ollut provo! Ärsyttää nämä tämmöiset vastaukset, mutta kiitos vastauksia lähettäneille.
Itseäni mietitytti myös tulevaisuus ihmisen kanssa jolla on ulosotossa noin paljon velkaa pelaamisen vuoksi.
Emme Ile muuttamassa yhteen vaan seurustelemme ja tutustumme vasta toisiimme.
Itse nyt miettinyt kannattaako tätä jatkaa, kun toisella kuitenkin elämän perusasiat ovat vähän solmussa.Tunnen itseni hieman petturiksi, jos ilmoitan etten haluakaan jatkaa seurustelua raha-asioiden ja ulosoton vuoksi.
-ap-
Seurustelun tarkoitus on nimenomaan näyttää, sovitaanko yhteen. Ei sitoa toisiinsa, niin ettei kehtaa erota seurusteluvaiheessa! Juuri tuossa kohtaa pitää tajuta erota, jos yhteinen tulevaisuus ei vaikuta mahdolliselta eikä sitten, kun ollaan jo puolin ja toisin sitoutumassa vielä vakavammin (avo/avioliittoon). Et ole yhtään mitään velkaa ihmiselle, josta kiinnostuit ja johon ehkä jo hieman ihastuit mutta josta nyt tiedät, ettei hänen kanssaan voi suunnitella sellaista tulevaisuutta, josta haaveilet.
Perhetuttu, n. 38 vuotias 2 lapsen etäisä on nyt peliongelmien takia menettänyt kämppänsä, ja luottotiedoissa n. 80 pakkasta.
Loisinut nyt äitinsä nurkissa melkein vuoden, juo kaljaa ja uhkapelaa kaikki rahansa.
Kannattaa tosiaan miettiä, jäi tuon tuttavaperheen äitille aikamoinen mustapekka käteen...
En alkaisi. Olen kerran seurustellut sellaisen kanssa ja sain tietää siitä vasta noin vuoden päästä, kun ihmettelin miten hänellä ei koskaan ole rahaa mihinkään, vaikka tienasi varsin hyvin omien sanojensa mukaan. Lopulta myönsi, että palkasta menee iso osa ulosottoon ja kävi myös usein baareissa pelipöydissä. Hänellä oli peliongelmien lisäksi varmasti jonkinlainen alkoholiongelma ja eli muutenkin sellaista hälläväliäelämää. Ei pitänyt lupauksiaan. Alkuunsa esitti oikein ihanaa herrasmiestä, jonka takia varmasti sokeasti luotin häneen alussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta tottakai, ehdottomasti voi ja kannattaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Jos hän on niin ihana ihminen, niin lapsia pitää sitten myös tehdä mahdollisimman paljon.
Missä te asuisitte? Luuletko, että löytyy kovin helposti edes vuokra-asuntoa kun luottotietoraportti paljastuu vuokranantajalle? Tai jos haluatte jossain vaiheessa hakea asuntolainaa? Suhteuta nyt vähän siihen että olisitte ns. normipariskuntana hakemassa lainaa ja pankki vaatisi ensin 100.000 euron omasäästöosuutta. Miten kauan siihen menisi kahdelta ihmiseltä, saati sitten yhdeltä?
Tietysti jos haluat aloittaa suhteen tietoisena siitä että joudut itse huolehtimaan kaikki raha-asiat, niin siitä vaan. Maksat elämisen, maksat lomat, maksat ihan kaiken. Ja koko ajan saat pelätä, koska kumppani taas repsahtaa.
Provo mikä provo.
Ap:n aloitus ei ollut provo! Ärsyttää nämä tämmöiset vastaukset, mutta kiitos vastauksia lähettäneille.
Itseäni mietitytti myös tulevaisuus ihmisen kanssa jolla on ulosotossa noin paljon velkaa pelaamisen vuoksi.
Emme Ile muuttamassa yhteen vaan seurustelemme ja tutustumme vasta toisiimme.
Itse nyt miettinyt kannattaako tätä jatkaa, kun toisella kuitenkin elämän perusasiat ovat vähän solmussa.Tunnen itseni hieman petturiksi, jos ilmoitan etten haluakaan jatkaa seurustelua raha-asioiden ja ulosoton vuoksi.
-ap-
Koita jättää nuo provohuutelijat omaan arvoonsa. Provoilevat itse niin paljon, että kuvittelevat muidenkin tekevän niin.
Sinulla on oikeus lopettaa seurustelu tämän ihmisen peliongelman ja siitä syntyneiden rahavaikeuksien vuoksi. Pidemmässä suhteessa raha-asiat tulevat viimeistään ajankohtaisiksi. Miten hän itse suhtautuu asiaan? Vältellen, vähätellen, naureskellen, ärsyyntyen aina, kun aihe tulee puheeksi? Vai onko itse kertonut avoimesti, mikä alunperin sai hänet ajautumaan peliongelmiin ja miten hän on nyt pyrkinyt korjaamaan tilannetta ja elämäänsä?
Jos päätät jatkaa seurustelua, niin pidä tiukka linja omien rahojesi suhteen. Et lainaa hänelle rahaa etkä suostu maksamaan laskua, tilausta verkkokaupasta ym. hänen puolestaan. Henkisenä tukena voit olla, taloudellisena et.
Mä luulen, että mun ex oli peliongelmainen. Hän ei sitä ikinä myöntänyt, mutta eipä hän toisaalta muutenkaan puhunut raha-asioista, eikä kyllä oikeastaan muistakaan ongelmista... Ainakin hän oli pikavippikierteessä, josta minä päädyin maksamaan hänet ulos. Nyt kaduttaa, ois pitänyt katkaista koko suhde jo siinä vaiheessa. En tosiaan saanut rahojani takaisin koskaan, ja vielä eron jälkeenkin mies yritti lainata multa rahaa, vaikka hänellä oli siinä vaiheessa paljon parempi palkka kun mulla. Mieti tarkkaan, mihin oot ryhtymässä. En voi suositella.
Ap, itse puhuit aloituksessasi yhteisestä tulevaisuudesta. Sitten sinulle ei kelpaa vastaus, jossa mainitaan yhdessä asuminen. Mikä sinun käsityksesi tulevaisuudesta sitten on? Ensi viikko?
En voi mitään sille, jos tällaisen perusasian kysyminen (kuin pelihimoisen kanssa seurustelu) on niin turhaa, että se ei oikein voi olla muuta kuin provo.
Ja vielä: älä sitten ilmoita syyksi ettet halua jatkaa toisen peliongelman vuoksi. Sinullahan on jo sanat valmiina: en näe meillä olevan yhteistä tulevaisuutta. Ei sinun tarvitse sen kummemmin selitellä. Tsiisus näitä liian kilttejä ihmisiä. "Tunnen itseni hieman petturiksi..."
Olen peliongelmainen nainen, jonka ongelma on tällä hetkellä kohtalaisesti hallinnassa.
En olisi varastanut pelaamiseen rahaa, omat meni suurimmaksi osaksi pahimman vaiheen aikana, joka kesti useamman vuoden.
Pelaamiseen on tulossa ensivuonna rajoituksia, toivottavasti helpottaa miehesikin tilannetta. Suosittelisin melko kevyttä suhdetta, erillään asumista ynm.
Millaisen yhteisen tulevaisuuden näet teille? Siihen suunnitteluun kuulunee oleellisena osana arvotavaroiden ja oman lompakon ja luottokortin piilotus, turvakoodin pois rapsuttaminen ja nostorajat tilille, sairaan ihmisen tukeminen ja paapominen, lankaan meneminen, repsahduksien anteeksianelu, se ettei mitään taloudellisesti turvattua yhteistä tulevaisuutta voi edes olla. Lapsettomuus toki myös jos lapselle haluaa taloudellisesti turvatun kasvuympäristön. Unohdin sen että tulet stressistä sairaaksi. Onhan tossa suunnittelua.
Mikäs siinä, jos olet valmis siihen, että myös sinun omaisuutesi ja kaikki tulot menevät pelaamiseen.