Mietin uskallanko suhteeseen.

Jos minua vedätetään, jos minua ei arvosteta, jos minut jätetään suhteessa yksin, jos minua ei kuunnella eikä mielipiteeni paina mitään.

Uskon että toisinkin voisi olla. En vain osaa katsoa ihmisiä enää samoilla silmillä kuin aiemmin.

Jätä se sika

Nyrkkisääntöni: Jos pitää kovasti miettiä, oikea vastaus on ei.

En enää lähtisi tuolla ajatuksella suhteeseen. Tein sen virheen, että nuorena lähdin. Sattui ja pahasti. Oma elämä on liian arvokas uhkapeliin.

Vierailija kirjoitti:

Nyrkkisääntöni: Jos pitää kovasti miettiä, oikea vastaus on ei.

Entä jos turvallisuuden tunne syntyy vain vääränlaisen ihmisten seurassa?

Miksi ihmeessä edes haluaisit parisuhteeseen, jos ajattelet että kaikki ihmiset ovat kuitenkin mulqquja?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä edes haluaisit parisuhteeseen, jos ajattelet että kaikki ihmiset ovat kuitenkin mulqquja?

En ajattele että kaikki ovat mutta tuntemani mulqut ovat paljastuneet mulquiksi vasta aikojen päästä =)

Kun mulqquus ei  läheskään aina ilmene heti.

ap.

En siis hae suhdetta mutta.....

Olkaa yksin, ei kenenkään kanssa kannata ottaa riskiä.

Parisuhteeseen mennessään ottaa aina riskin, että se toinen on uskoton, hyväksikäyttää, hylkää tms. Ilman, että ottaa sen riskin, ei suhdetta voi tullakaan. 

Se on juuri niin kuin sanoit, että uskottomuus on sen häpeä, joka on ollut uskoton. Kyllä se silti sattuu jos tulee petetyksi, hyväksikäytetyksi ja hylätyksi tms.

Minusta paras lääke tuohon ongelmaan on, että lujittaa oman elämänsä, omanarvontuntonsa ja turvaverkkonsa niin hyväksi, että jos riski toteutuu, tietää kyllä pärjäävänsä ja itsellä on sisäinen rauha.

Tämä "turvaverkon lujittaminen" voi sisältää myös henkisen ja hengellisen ulottuvuuden. Esim. olen itse uskovainen ja jos minut vaikka hylättäisiin, voisin muistuttaa itseäni, että minulla kuitenkin on edelleen kaikkein tärkein suhde eli suhde Jumalaan, ja ettei Jumala koskaan hylkää minua.